Kuntakehityslautakunta, kokous 17.1.2024

§ 4 Koskensillantien ja Esikunnanpolun kortteleiden asemakaavamuutos (3633), luonnoksen nähtäville asettaminen

TUUDno-2021-673

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petteri Erling, asemakaava-arkkitehti, petteri.erling@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä havainneaineisto 

Sijainti  

Suunnittelualue on Hyrylän taajaman keskuskortteleissa Hyryläntien molemmin puolin, Koskenmäentien, Jokipuiston, Esikunnanpolun, Tuusulanväylän ja Tykkimiehentien välisellä alueella. 

Maanomistusolot ja aloite   

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman rajaaman alueen kiinteistöt ovat pääosin Tuusulan kunnan omistuksessa, mutta kaksi kiinteistöä Koskensillantien korttelissa on yksityisomistuksessa sekä Suomen valtio omistaa Koskenmäentien lakanneen yleisen tien. Alueen yksityisten maanomistajien kanssa tehdään naankäyttö- ja rakennuslain 91 b:n mukaiset maankäyttösopimukset. Alueella on tällä hetkellä tehty yhden kiinteistön yksityisen maanomistajan kanssa asemakaavoituksen käynnistämissopimus (TUUDno-2022-2405, KKL 14.12.2022). 

Kaavan valmistelu on käynnistynyt alkujaan kunnan aloitteesta. 

Alueen nykytila 

Oas-alue on pääosin osa Hyrylän taajaman rakennettuja keskuskortteleita, Tuusulanväylän ja Jokipuiston välillä. Koskensillantien alueella, Koskensillantien varressa tai sen tuntumassa on kaksi iäkkäämpää asuinrakennusta ja yksi toimistorakennus. Kunnantalo on purettu kevättalvella 2023 ja sen eteläpuolisessa korttelissa on maantason autopaikka-alue, johon lainvoimaisen kaavan perusteella voi rakentaa pysäköintitalon. Hyryläntien katualueella on jalankulku- ja polkupyöräkaistat sekä molemmin puolin puurivejä. Esikunnanpolun korttelissa on terveyskeskusrakennus, jonka toiminnat on käytettävissä olevan tiedon mukaan tavoitteena myöhemmin siirtää Rykmentinpuiston puolelle. Terveyskeskuksen kiinteistö rajoittuu paitsi Hyryläntiehen luoteispuolella, myös Tykkimiehenpolun ja Esikunnanpolun pienipiirteisempiin katualueisiin sekä kaakossa historialliseen Esikunnanpuistoon, jota vanhoine punatiilikasarmin kulttuuriympäristön rakennuksineen reunustaa kaakkoispuolella. Puisto puolestaan rajoittuu kaakkoispuolellaan Tuusulanväylään, joka tuottaa haitallista liikennemelua ympäristöönsä. Oas-alueen luoteisosassa Tuusulanjärven eteläpuolinen jokivarsi on vaihteleva alue, jossa on metsää tai myös puistomaisena hoidettuja alueita. Tuusulanjoen ja puretun kunnanviraston välissä oleva metsäinen alue kuuluu Tuusulanjoen jakamaan harjumuodostumaan joen länsipuolisen Hyrylänharjun kanssa. Alue on kumpuilevaa maastoa, jonka rinteet viettävät jokivarteen.

Tavoitteet  ja oas-vaiheen havainneaineisto  

Oas-vaiheessa havainneaineistossa on nähtävillä kolme erilaista esimerkkiratkaisua kaavoituksen tavoitteiksi jatkossa. Niiden nimet ja keskeiset ominaisuudet ovat tiivistetysti:

1.       Ratkaisu VE A2: 

-         Kirjasto on nykyisellä paikalla tai Rykmentinpuiston puolella.

-         Asuinkerrosalaa on Koskensillantien kortteleissa: 25 000 k-m2 ja Esikunnanpolun korttelissa 20 300 k-m2, yhteensä 45 300 k-m2.

-         Autopaikat ovat pihakansien alla ja Koskensillantien kortteleissa osin kahdessa tasossa tai vaihtoehtoisesti yhdessä tasossa ja tarvittavilta osin Koskensillantien varren pysäköintitalossa.

2.      Ratkaisu VE B2:

-         Kirjasto on Esikunnanpuiston luoteispuolella, muodostaen Tuusulanväylän toisella puolella kohdalla olevalle Moniolle parin näkymissä.

-         Asuinkerrosalaa on Koskensillantien korttelissa 26 500 k-m2 ja Esikunnanpolun korttelissa 16 000 kem2, yhteensä 42 500 k-m2.

-         Autopaikat ovat yhdessä tasossa pihakansien alla.

3.      Ratkaisu VE C2:

-         Kirjasto on Hyryläntiellä Tykkimiehentien luoteispäässä, näkymän päätteenä.

-         Asuinkerrosalaa on Koskensillantien korttelissa 23 700 k-m2 ja Esikunnanpolun korttelissa 20 300 k-m2, yhteensä 44 000 k-m2,  

-         Autopaikat ovat yhdessä tasossa pihakansien alla. 

Oas:n ja havainneaineiston sekä niitä koskevan vuorovaikutuksen ja selvitysten perusteella kehitetään jatkossa kaavoituksen valmistelussa suunnitteluperiaatteet myöhäisempää laatukilpailua varten. On myös mahdollista yhdistellä erilaisia havainneaineiston ratkaisujen ominaisuuksia sekä tarvittaessa kehittää uusia. Lisäksi tilanteen vaatiessa esitettyä oas-rajausta voi jatkossa pienentää tai nykyinen esitetty kokonaisuus voi jakautua kahdeksi tai useammaksi erillisen kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaksi, jolloin valmistellaan uusi oas tai muutettu oas. 

Suunnittelun tavoitteet noudattavat Tuusulan kuntastrategiaa, jonka mukaan Hyrylän keskustan täydennysrakentamista ja elinvoimaa edistetään, kunnan strategiaa ja pormestariohjelmaa, MAL-sopimuksen asuntotuotantotavoitetta sekä Tuusulan asuntopoliittista ohjelmaa toteuttaen. Tavoiteltavan kaavaratkaisun on oltava valtakunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden, Uudenmaan maakuntakaavan, vaihemaakuntakaavan mukainen sekä sen on huomioitava Tuusulan yleiskaava 2040 ja MAL-sopimuksen tavoitteet sekä vastata Tuusulan kunnan strategiaa ja pormestariohjelmaa. 

Mitoitus 

Havainneaineiston perusteella asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK) kivijalkaliiketiloineen on ratkaisusta riippuen mahdollista tavoitella yhteensä noin 42 500 - 45 300 k-m2. Kirjaston tarvitsema ala kahdessa vaihtoehtoisessa uudisrakentamisen sijainnissaan vähentää asuinkerrostalokortteleiden pinta-alaa. Kirjastoa kuten sote-keskusta on myös sillä perusteella syytä tavoitella Rykmentinaukion tuntumaan jatkossa, joista tarvitaan suunnitelmat ja niitä koskevat päätöksensä, joita ei ratkaista tässä kaavassa. Yhdessä havainneaineiston  esimerkkiratkaisussa on sijoitettu Koskensillantien autopaikkoja korttelin 8069 LPY-korttelin lainvoimaisen asemakaavan suunniteltavaan ja rakennettavaan pysäköintitaloon.  

Kaavatalous 

Kaavaratkaisun aiheuttamat kustannukset ja tulot kunnalle määritellään ehdotusvaiheeseen. Asemakaavojen on perusteltua syytä olla kunnalle tuottoisia, jotta kunta voi rahoittaa esimerkiksi uuden infrastruktuurin suunnittelua ja toteutusta, vähintään sem ylläpitoa, joka sekin on kustannettava. On edellytykset, että tämän kaavan talous on kunnalle tuottoisa. 

Kaavaratkaisun vaikutukset 

Ratkaisu tiivistää Hyrylän ydintaajamaa ja eheyttää taajamarakennetta. Rakentamisen ja asuntojen lisäys lähellä palveluja parantaa palvelujen saatavuutta ja kannattavuutta sekä luo parhaassa tapauksessa lisää yrittämisen ja elinkeinojenmahdollisuuksia. Joukkoliikenteen saavutettavalle vyöhykkeelle parantaa ja monipuolistaa asukkaiden liikkumisen mahdollisuuksia yhdyskuntarakenteessa ja laajemmin yli kuntarajojen. Asuinkerrostalorakentamisella on oleellista merkitystä kaupunkikuvaan. 

Kaavaratkaisun vaikutuksia arvioidaan kaavan valmistelun yhteydessä. Kaavassa luodaan edellytykset ympäristöön sovitettavalle rakentamiselle. Täydennysrakentaminen tuo kaupunkikuvaan uusia ajallisia kerrostumia. Kaava-alueen tuntumaan ja naapurustoon on kaavoitettu määrätietoisesti keskenään kaikin tavoin yhteensopivan keskustarakentamisen kokonaisuutta. 

Kaava mahdollistaa uusien asukkaiden sijoittumisen keskelle Hyrylän palveluja, kävely- ja pyöräilyetäisyydelle ja joukkoliikennereittien tuntumaan. Alueelle suunniteltu rakentaminen sijoittuu lähelle palveluita, ulkoilu- ja liikuntapaikkoja. Siten taajaman tiivistäminen lisää alueen energiatehokkuutta ja lisää vähäpäästöisten ja kestävien liikkumismuotojen osuutta. 

Kaavan toteuttaminen lisää alueella vaihtelevuutta asuntotarjontaan. Asuntorakentamisen edistämisellä on myönteinen vaikutus työllisyyteen ja investointeihin. Muodostuu myös edellytyksiä erilaisten palvelujen tarpeen kasvulle alueella, joka voi parhaassa tapauksessa lisätä jonkin verran elinkeinojen ja yrittämisen mahdollisuuksia sekä muiden palveluiden tarjontaa ja vähintään ylläpitää niitä.

Kaavaa varten valmistellaan tarvittavat ja edellytettävät selvitykset ja vaikutusten arvioinnit. 

Nähtävilläolo  

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä havainneaineisto ovat MRL 63 §:n mukaisesti nähtävillä 25.5. - 30.6.2023 välisenä aikana TuusInfo asiakaspalvelun tiloissa, sen aukioloaikoina, os. Autoasemankatu 2 ja kunnan nettisivuilla www.tuusula.fi/kaavatvireilla. Mielipiteet on toimitettava kirjallisena kunnanhallitukselle osoitettuna, os. PL 60, 04301 TUUSULA tai sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus@tuusula.fi 30.6.2023 aikana. Oas:n ja havainneaineiston nähtävilläolon aikana järjestetään kaikille avoin asukastilaisuus

Lisätietoja antaa asemakaava-arkkitehti Petteri Erling p. 040 314 3673. 

Hallintosäännön mukaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevassa kaava-asiassa päätösvalta on kuntakehityslautakunnalla, jos nähtäville asetetaan mielipiteitä ja lausuntoja varten oasallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnosta vastaavaa aineistoa, kuten tässä tapauksessa havainneaineisto on. 

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää 

  • hyväksyä laaditun Koskensillantien ja Esikunnanpolun asemakaavamuutoksen nro 3633 osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä sen havainneaineiston koskien sekä 
  • asettaa Koskensillantien ja Esikunnanpolun asemakaavamuutoksen nro 3633 osallistumis- ja arviointisuunnitelman MRL 63 §:n mukaisesti nähtäville sekä havainneaineiston nähtäville mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää 

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Jäsen Aki Aaltonen poistui asian käsittelyn aikana kokouksesta klo 18:38.

Valmistelija

  • Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen yhteenveto

Sivistyksen lautakunnat

  • ottivat kantaa kirjaston sijaintivaihtoehtoihin. Asiaa selvitetään vielä hankesuunnittelun kautta.
  • esittivät tapahtuma-alueen sisällyttämistä suunnittelualueeseen. Vastineessa todetaan, että laajana tapahtuma-alueena toimii Varuskunnanaukio. Pienimuotoisempia yleisiä tiloja on tämän suunnittelualueen rajauksissa, mutta ei varsinaista toria.

Hyte-lautakunta kiinnitti huomiota liikenteen toimivuuteen ja Jokipuiston merkitykseen. Vastineessa todetaan, että tarvittaessa tehdään vielä lisäselvitys toimivuudesta, mutta liikennemäärämuutos on otettu huomioon jo aiemmassa selvityksessä. Jokipuiston merkitys on tunnistettu.

Tuusula-seura ry otti kantaa mm.

  • suunnitelmat eivät vastaa yleissuunnitelman tavoitteita
  • Rakentamista on esitetty liikaa, johon vastineessa kerrotaan, että ”esitetty tehokkuus on perusteltua ja korkea rakentamistehokkuus on erinomaisen perusteltua, kun otetaan huomioon, että korttelit sijoittuvat ydinkeskustaan ja niiden toteuttamiseksi ympäristön asuinkerrostalokortteleita tehokkaammin on aiempaa paremmat edellytykset Koskensillantien pysäköintitalon johdosta.”
  • Liikenteen toimivuus huolettaa.
  • Yleisten alueiden laatu tai vähäisyys sai kritiikkiä
  • Luonnosvaihe tulisi käydä prosessissa läpi. Näin toimitaan.
  • Lisää vaihtoehtoja halutaan alueen suunnitteluun. Näin toimitaan, haetaan vaihtoehtoja tontinluovutuskilpailulla.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus kiinnitti huomiota mm.

  • pohjavesikertymään. Tämän osalta todetaan ristiriita tavoitteiden osalta. Jatkosuunnittelun aikana tulee laskea pohjaveden kertymän muutos ja suunnitella imeytysrakenteet niin laajoina, että rakentamisen vaikutus minimoidaan.
  • Luontoarvoja alueella. Vastine: Todetaan lepakoiden siirtymäreitti. Päivitetään luontoselvitys.
  • Liikennemelu. Vastine: Otettu huomioon, tehdään meluselvityksen päivitys..

Mielipiteinä esitettiin, että suunniteltu rakentaminen on liian tehokasta, otettiin kantaa kirjaston sijaintiin, painotettiin Jokipuiston arvoa ja suunnittelutarvetta, vaihtoehtoja tulisi olla enemmän, liikenteen toimivuus huolettaa, suunnittelijoita tulisi vaihtaa ja kunnianhimoa tulisi olla enemmän.

Vastineet näihin ja lausuntoihin ovat liitteessä 5a.

Asemakaavaluonnos

Asemakaavaluonnos on laadittu käyttäen hyväksi kaavamuutoksen vireilletulon alkuvaiheessa laadittuja viitesuunnitelmia. Kaavaluonnoksen rakentamisen korttelialueet:

Asuinkerrostalojen korttelit (AK)

Koskensillantien ja Esikunnanpolun asuinkerrostalokortteleita koskevat määräykset ovat liitteessä 3b. Korttelialueiden jatkosuunnittelun aikana on tutkittu arkkitehtitoimisto B&M:n kanssa laadittuja viitesuunnitelmia. Näiden osalta on löydetty perusteita, miksi ve A2 on näistä vaihtoehdoista paras lähtökohta jatkosuunnittelulle. Asuinrakennusten sijoittelu muissa viitesuunnitelmien vaihtoehdoissa tuottaa laajoja pihakansia, joita kannattaa välttää, ellei jatkosuunnittelun aikana voida varmistaa, että nämä toteutuu laadukkaasti. Iso pihakansi on helposti ankea. Kummassakin korttelistossa Koskensillantien, Tykkimiehenpolun ja osin Hyryläntienkin suuntaan on rakennusten riveillä saatu katukuvaan hieman vaihtelevuutta verrattuna lamellitalojen riveihin. Rakennusten välit ja kerroskorkeuden vaihtelut tekevät kadun rajauksesta hieman elävämmän. Toinen seikka oli palvelukeskuksen suuntaan käännettyjen asuinkerrostalojen päätyjen hyöty asuntosuunnittelussa. Asuntojen pääikkunoita voidaan paremmin suunnata hypermarketin katolta poispäin, kun rakennukset sijoitellaan ve A2:n mukaisesti.

Korttelien autopaikat on suunniteltu toteutettavaksi kerrostalotonteilla pihakansien alla ja Koskensillantien pysäköintilaitoksessa korttelissa 8069. Pihakannen alainen pysäköintilaitos on mitoitettu yksikerroksisena asuinkerrostalohankkeiden paremman toteuttamiskelpoisuuden takaamiseksi ja hankkeiden vaiheistamisen helpottamiseksi. Kaksikerroksinen pysäköintilaitos pihakannen alla on kalliimpi ja edellyttää hankalampia tilapäisrakenteita toteutettaessa vaiheittain.

Pysäköintilaitoksen korttelialue (LPA)

Hyrylän keskusta-alueella on käynnistymässä palvelukeskuksen rakentaminen. Palvelukeskuksen toteuttamisen myötä poistuu keskusta-alueelta laaja pintapysäköintikenttä, joka on ollut lähikiinteistöjen, yleisessä että liityntäpysäköintikäytössä. Autopaikkoja poistuu käytöstä:

Vanhan ostarin ja kirjaston välineen p-alue, 102 ap
Koskenmäenpolun varren paikat, 27 ap
Entisen ostarin kiinteistön alue, 16 ap
Kirjaston kiinteistön paikat, 17 ap    

yhteensä poistuu käytöstä 162 ap

Asemakaavojen edellyttämät autopaikkavaatimukset täyttyvät palvelukeskuksen, kirjastokiinteistön sekä kasarmirakennusten osalta palvelukeskuksen toteuttamisen jälkeenkin - autopaikkojen pysäköintilaitokseen toteuttaminen näiden kiinteistöjen tarpeisiin ei siten ole kaavan toteuttamisen kannalta välttämätöntä, mutta käytännössä, mikäli niitä ei toteuteta, syntyy ongelmia pitkäaikaispysäköintipaikkoja tarvitsevien autoilijoiden etsiessä paikkoja keskusta-alueelta, minkä lisäksi pääasiassa kunnan käytössä olevien kiinteistöjen osalta vetovoima laskee työpaikkoina. Työntekijöille ei olisi tarpeeksi pysäköintipaikkoja.

Sekä palvelukeskuksen rakentamisen, että muun rakentamisen myötä Hyrylän keskusta on tehostumassa, minkä johdosta tarvitaan enemmän pysäköintipaikkoja. Kunkin tontin tai korttelin toteuttajat lähtökohtaisesti toteuttavat autopaikkoja tontille tai kortteliin - kunnan ei välttämättä tarvitse toteuttaa autopaikkoja näitä hankkeita varten etukäteen ympäristöön toteutettaville asuinkerrostaloyhtiöille, mutta se on taloudellisesti houkutteleva ajatus ja johtaa tehokkaaseen rakentamiseen, mikä puolestaan parantaa keskustan elinvoimaa.

Pysäköintilaitoksen korttelialue on mitoitettu kuten aiemmassa Suutarintien asemakaavamuutoksessa. Korttelin toteuttamiseen liittyen laadittu viitesuunnitelma, jossa autopaikkoja on sijoitettu 414 ap neljään maanpäälliseen ja yhteen puolikkaaseen kellarikerrokseen. Viitesuunnitelma ei sido toteutuksen laajuutta. Toteutuksesta päätetään erillisessä prosessissa. Tämän ns. Koskensillantien pysäköintilaitoksen hankesuunnitelma on valmisteltu ja toteutus voi käynnistyä sen hyväksymisen jälkeen.

Keskustatoimintojen kortteli C-5

Ns. Aunelan kortteli on asemakaavamuutoksessa mukana, jotta mahdolliset rajausmuutokset tämän korttelialueen ja viereen tavoitellun asuinkerrostalokorttelin välillä voidaan tehdä. Aunela on tarkoituksenmukaista edelleen säilyttää keskustatoimintojen korttelialueena ja rakennuksen suojelulle on edelleen perusteet.

Mitoitus

Alueelle on asemakaavaluonnoksessa merkitty tonttitehokkuutta e=1,8-2,0. Tehokkuus on merkitty tässä vaiheessa vaihteluvälillä, jotta aikomuksen mukaisesti kaavaehdotuksen laatiminen suunnittelukilpailussa esitettyjen ideoiden pohjalta olisi mahdollista ilman, että kilpailussa käytettävä rakennusoikeuden määrittely rajoittaa liikaa suunnittelua. Tehokkuus on tarkoituksellisesti melko korkea, koska näissä aivan keskustan ytimeen sijoittuvissa ja virkistysalueisiin rajoittuvissa kortteleissa tämä on perusteltua. Korttelit ovat erinomaisia sijainniltaan. Tehokas maankäyttö parantaa kaavataloutta ja tuottaa ekotehokkaampaa yhdyskuntarakennetta. Samalla keskustaan saadaan aimo lisä asukkaita, joka puolestaan lisää keskustan elävyyttä ja parantaa palveluiden kehittymistä alueelle.

Asemakaavaluonnoksen mukaisesti toteutuessa alueelle toteutuu enimmillään noin 700 asuntoa noin 1115 asukkaalle.

Esitys etenemisestä

Suunnittelua on jatkettu tarkoituksena seuraavassa vaiheessa käynnistää tontinluovutuskilpailu, jossa haetaan yhteistyökumppaneita korttelien toteuttajiksi. Näin toimittaessa päästään tarkempaan ja toteutukseltaan varmempaan asemakaavaan - ja mikä tärkeintä, jo kaavaprosessin aikana saadaan varmemmin oikeanlainen käsitys siitä, minkälainen toteutus tulee olemaan.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman päivittäminen

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan liittyen tuli muutamia palautteita, joiden johdosta katsottiin olevan aiheellista muokata prosessia siten, että siihen lisättiin luonnosvaihe. Prosessimuutoksen voi katsoa olevan sen kaltainen muutos, että se edellyttää oas:n uudelleen nähtäville asettamista. Tämä on mahdollista kaavaluonnoksen nähtävilläolon yhteydessä.

 

Liitteenä kaavaselostus liitteineen. Kuntakehityslautakunnan ohjeismateriaalina on tontinluovutuskilpailun ohjelmaluonnos. Kilpailuohjelmasta ei päätetä kuntakehityslautakunnassa.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää 

  • hyväksyä laaditun asemakaavaluonnoksen 
  • asettaa asemakaavaluonnoksen MRA 30 §:n ja päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.
  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa. 

 

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti

  • hyväksyä laaditun asemakaavaluonnoksen 
  • asettaa asemakaavaluonnoksen MRA 30 §:n ja päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten
  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa. 

 

 

Jäsenet Jari Anttalainen, Liisa Sorri ja Margita Winqvist jättivät asiassa eriävän mielipiteen.

Eriävä mielipide

  • Esitimme kokouksessa § 4:n palautusta alla olevilla perusteilla, mutta äänestyksen perusteella se käsiteltiin kokouksessa.

    Esitämme eriävän mielipiteen KKL:n 17.1.2024 kokouksen § 4 päätökseen:

    Tehokkuus ko. kortteleihin on liian korkea. Tonteilla 8144, 8145, 8146 voi sijaita esitettyjä VI kerroksen rakennuksia mutta tontilla 8143 rakennusten tulee olla korkeintaan V kerroksisia. Tehokkuuden tulisi olla alueella korkeintaan 1,8, nyt tavoite on 2,0.

    Pohjaveden muodostuminen/kertyminen ja pohjavesi tulee huomioida jo alusta pitäen paremmin, samoin hulevesien käsittely maaston muokkautuessa voimakkaasti ja sen tullessa käytännössä lähes kokonaan rakennetuksi/päällystetyksi. Ks. Ympäristökeskuksen lausunto

    Tykkimiehenpolun kaventamista ei tule suunnitella. Polku tulee toteuttaa leveänä kevyen liikenteen kaupunkibulevardina, lisätila voidaan ottaa nykyisen terveyskeskuksen tontin (8146) puolelta ja näin saavuttaa parempi näkymäalue liikenneturvallisuutta silmällä pitäen.  Esitettään kevyen liikenteen väylän leventämistä etelän puolen korttelin suuntaan.

    Luonnos on laadittu alueen kolmen eri esillä olleen luonnoksen perusteella virkatyönä. Lausunnot ja mielipiteet eivät myöskään ole juurikaan vaikuttaneet siihen. Alue on kuitenkin Hyrylän keskeisimpiä ja siihen suunnittelun, rakentamisen ja toteuttamisen tulee olla erittäin laadukasta.

     

    Jari Anttalainen   Liisa Sorri   Margita Winqvist

    Tuusulan puolesta valtuustoryhmä

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Jari Anttalainen teki Liisa Sorrin ja Margita Winqvistin kannattamana palautusehdotuksen asian palauttamiseksi valmisteluun seuraavin perustein:

Koskensillantien ja Esikunnanpolun kortteleiden asemakaavamuutos (3633), luonnoksen nähtäville asettaminen a. Esitetään palautettavaksi valmisteluun, perustelut:

  1. i. Tehokkuus ko. kortteleihin on liian korkea. Tonteilla 8144, 8145, 8146 voi sijaita esitettyjä VI kerroksen rakennuksia mutta tontilla 8143 rakennusten tulee olla korkeintaan V kerroksisia. Tehokkuuden tulisi olla alueella korkeintaan 1,8, nyt tavoite 2,0.
  2. ii. Tuusulanjoki-laakson suunnassa korttelialueen rajan tontilla/korttelissa 8143 tulee noudattaa joen uoman suuntaa/linjausta, jolloin luoteiskulmaan jää enemmän väliä korttelialueen ja joen väliin. Alueen rakennettavuus on lisäksi maaston jyrkkyyden vuoksi heikko.
  3. iii. Pohjaveden muodostuminen/kertyminen ja pohjavesi tulee huomioida jo alusta pitäen paremmin, samoin hulevesien käsittely maaston muokkautuessa voimakkaasti ja sen tullessa käytännössä lähes kokonaan rakennetuksi/päällystetyksi.
  4. iv. Tykkimiehenpolun kaventamista ei tule suunnitella. Polku tulee toteuttaa leveänä kevyen liikenteen kaupunkibulevardina, lisätila voidaan ottaa nykyisen terveyskeskuksen tontin (8146) puolelta ja näin saavuttaa parempi näkymäalue liikenneturvallisuutta silmälläpitäen.
  5. v. Luonnos on laadittu alueen kolmen eri esillä olleen luonnoksen perusteella virkatyönä. Lausunnot ja mielipiteet eivät myöskään ole juurikaan vaikuttaneet siihen. Alue on kuitenkin Hyrylän keskeisimpiä ja siihen suunnittelun, rakentamisen ja toteuttamisen tulee olla erittäin laadukasta.

 

Koska oli tehty kannatettu palautusehdotus, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestystavaksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa kannattavat äänestävät JAA ja Jari Anttalaisen ehdotusta asian palauttamiseksi valmisteluun kannattavat EI.

Suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa kannattivat Päivö Kuusisto, Erkka Jaakkola, Leena Saukko, Antti Heikkilä, Ringa Prauda-Rydgren, Mika Timonen, Sanna Kervinen ja Arto Lindberg.

Jari Anttalaisen ehdotusta asian palauttamiseksi valmisteluun kannattivat Liisa Sorri, Margita Winqvist ja Jari Anttalainen. 

Poissa olivat jäsenet Antti Seppälä ja Sanna Takala.

 

Puheenjohtaja totesi kuntakehityslautakunnan päättäneen äänin 8 - 3 jatkaa asian käsittelyä tässä kokouksessa.

Muita puheenvuoroja asiassa ei pidetty. Kuntakehityslautakunta päätti asiassa pohjaehdotuksen mukaisesti.

---

Kokoustauko asian käsittelyn jälkeen klo  19:03 - 19:13.

---

Kalle Ikkelä poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 18.00.

Liitteet


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.