Kuntakehityslautakunta, kokous 17.1.2024

§ 5 Tuuskodon asemakaavan muutos, kaava nro 3562, suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen

TUUDno-2017-679

Valmistelija

  • Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Perustelut

Tuuskodon asemakaavan valmistelua varten on tarpeen asettaa kaavalle suunnitteluperiaatteita, joissa sovitetaan yhteen suunnittelualueelle kohdistuvia tavoitteita mm. täydennysrakentamisen, viheralueiden ja –yhteyksien, luontoarvojen ja rakennetun ympäristön arvojen osalta. Suunnitteluperiaatteet ohjaavat asemakaavan laadintaa, liikenne- ja katusuunnittelua sekä puistosuunnittelua.  

Hyväksytyssä Tuusulan yleiskaavassa 2040 asemakaava-alueen rannat ja Kotuntien varsi on osoitettu viheralueena, rannalle on myös merkitty arvokkaita luontokohteita ja ulkoilureitti. Tuuskodon ympäristöön on osoitettu tiiviiksi pientalovaltaiseksi asuinalueeksi.  

Kaava-alueeseen lisätään Kotuntien lounaispuoleiset Tuusulan kunnan omistamat kiinteistöt 858-405-3-9 ja 858-405-3-455 sekä Järvenpääntien katualuetta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään ja asetetaan alkuvuodesta uudelleen nähtäville. 

Tuuskodon suunnitteluperiaatteiksi asemakaavan muutosehdotuksen valmisteluun esitetään: 

  1. Tuuskodosta säilytetään vanhin osa (1930-luvulta). 

  1. Alueelle tutkitaan monipuolista laadukasta pientalotyyppistä asumista kulttuurihistorialliset arvot huomioiden. 

  1. Rantaa kehitetään julkisena viheralueena. Alueelle ei osoiteta kelluvaa rantareittiä eikä julkista uimarantaa. Kotuntien varrelle ja Pappilan venevalkaman ympäristöön tutkitaan tilavarausta järven virkistyskäytön kehittämiseen liittyville palveluille ja pysäköinnille.  

  1. Luovutaan palstaviljelyalueesta, tilalle tutkitaan asumista.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä seuraavat Tuuskodon suunnitteluperiaatteet asemakaavan muutosehdotuksen valmisteluun: 
     
  1. Tuuskodosta säilytetään vanhin osa (1930-luvulta). 
  2. Alueelle tutkitaan monipuolista laadukasta pientalotyyppistä asumista kulttuurihistorialliset arvot huomioiden. 
  3. Rantaa kehitetään julkisena viheralueena. Alueelle ei osoiteta kelluvaa rantareittiä eikä julkista uimarantaa. Kotuntien varrelle ja Pappilan venevalkaman ympäristöön tutkitaan tilavarausta järven virkistyskäytön kehittämiseen liittyville palveluille ja pysäköinnille.   
  4. Luovutaan palstaviljelyalueesta, tilalle tutkitaan asumista.  

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Sanna Kervinen teki muutosehdotuksen suunnitteluperiaatteiden ensimmäisen kohdan poistamiseksi.

Muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

---

Kalle Ikkelä palasi kokoukseen klo 18:40.

Tiedoksi

kaavoitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.