Perustelut
Kesätyöseteleiden avulla autetaan nuoria työllistymään kesällä. Yhden setelin arvo on 200 euroa ja seteleitä voidaan myöntää 1-2 kpl/nuori. Kesätyöseteleitä voidaan hakea ajalla 5.2.2024-25.10.2024. Kesätyöseteli voidaan myöntää tuusulalaiselle 15 vuotta vuonna 2024 täyttävälle nuorelle – 20-vuotiaalle nuorelle. Setelin voi hyödyntää kesätyössä Tuusulassa tai muualla toimivassa yrityksessä, yhdistyksessä tai säätiössä.
Yhdelle nuorelle voidaan myöntää enintään kaksi kesätyöseteliä. Työllistämisaika on pääsääntöisesti 1.5.–30.9.2024 ja maksatusta tulee hakea 27.9.2024 mennessä. Mikäli kesätyöseteleitä jää käyttämättä, seteliä voi hakea työsuhteeseen myös loka-marraskuun ajalle, tällöin maksatuksesta sovitaan erikseen.
Kesätyöllistämisen kokonaiskustannuksen osalta on valmistelussa tutkittu kahta vaihtoehtoa vuodelle 2024:
- 70 000 euroa; sisältäen kesätyöseteleihin varatun summan 60 000 euroa ja 10 000 euroa nuorten kesäyrittäjyyden tukemiseen tai
- 50 000 euroa; sisältäen kesätyöseteleihin varatun summan 40 000 euroa ja 10 000 nuorten kesäyrittäjyyden tukemiseen.
Näistä esittelijän ehdotus on vaihtoehto 1.
Vuonna 2024 kesätyöllistämistuki laajennetaan koskemaan myös nuorten kesäyrittäjyyttä. Kesäyrittäjyyskokonaisuuksia tarjoaa kaksi palveluntuottajaa: 4H -yhdistys ja Oppimo. Kunta toteuttaisi tuusulalaisille nuorille kaksi kesäyrittäjyysohjelmaa kesätyöseteleiden lisäksi kesällä 2024; 4H ja Oppimo. Molempien kesäyrittäjyysohjelmien toteuttaminen on perusteltua, sillä niiden kohderyhmät ja toteutustavat ovat erilaiset. Kesäyrittäjyysohjelmien toteuttamisen kokonaisuuteen käytetään määrärahoja kesätyöllistämisen budjetista 10 000 euroa, elinkeinopalveluiden budjetista 4 600 euroa sekä nuorten työllistämistoiminnan edistämisen budjetista (siirretty sivistyksen vapaa-ajan palveluista työllisyyspalveluille 14 800 euroa vuoden 2024 alusta) 4 270 euroa.
4H-yhdistys auttaa 15-20 -vuotiaita nuoria työelämän alkuun kesäyrittäjyysohjelmalla. 4H tarjoamassa mallissa 20 nuorelle on mahdollisuus päästä kokeilemaan yrittäjyyttä. 4H-yhdistys tarjoaa yrityskoulutukset, yritysten perustamisen ja käynnistämisen tuen, yritysohjaajat, nuorten yrittäjien koordinointi, kesäyrittäjäseteleiden koordinoinnin ja hallinnon (seteleiden maksatus ja laskutus). Viestinnästä vastaa pääosin kunta. 4H-yhdistyksen tarjoamat koulutuksen järjestetään kunnan tiloissa. 4H -yhdistyksen tarjoaman kokonaisuuden kustannukset kunnalle ovat tässä mallissa 9 270 euroa.
Oppimo on uusi kesäyrittäjyysohjelmia toteuttava yritys. Oppimo tarjoaa kunnille avaimet käteen -mallilla toteutettava matalan kynnyksen kesäajan yrittäjyysohjelma 16-29 -vuotiaille nuorille. Oppimon kautta 10 nuorta pääsee kokeilemaan omia yritysideoitansa, johon tarjotaan Oppimon puolesta selkeä polku ja materiaalit. Oppimo toteuttaa koulutukset ja ohjauksen etänä. Valinta mukaan pääsevistä nuorista tapahtuu Oppimon kautta nuorten liiketoimintasuunnitelmien perusteella. Oppimon tarjoaman kokonaisuuden kustannukset kunnalle ovat ovat tässä mallissa 9 600 euroa.
Tarkempi laskelma kesätyöllistämistuen kokonaisuudesta on esitetty liitteessä 1. Liitteessä 2 on esitetty kesätyöllistämistuen käytön erittely vuoden 2023 osalta.