Tekninen lautakunta, kokous 24.10.2023

§ 110 Apteekinlammen puisto, perusparannus, puistosuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

TUUDno-2023-1857

Valmistelija

  • Minja Koivunen, suunnitteluhortonomi, minja.koivunen@tuusula.fi

Perustelut

Apteekinlammen puistosuunnitelmaehdotus, piir. no 2177/1-2 ollut yleisesti nähtävillä 28.9.-11.10.2023. Puistosuunntelmaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia nähtävillä olon aikana.

Lähtökohdat

Puistosuunnitelmaehdotus koskee puiston perusparantamista VP-alueella. Puisto sijaitsee Pohjois-Tuusulassa keskeisellä paikalla Jokelan keskustassa. Apteekinlampi on pieni ja rehevä lampi, jonka reunoilla on tiheää osmankäämikasvillisuutta sekä lisäksi muuta vesikasvillisuutta melko runsaasti. Lammen tulovirtaama muodostuu pääosin sadannasta ja lammen veden vaihtuvuus on lähes olematon. Apteekinlammen kunnostaminen sekä lampea ympäröivän puistoalueen perusparantaminen on tullut ajankohtaiseksi. Puiston kokonaispinta-ala on noin 2500 m2.

 

Maaperä

Maaperä on pääasiassa savea.

 

Päällysteet ja puistotekniset ratkaisut

Apteekinlammen ympäri kulkevan puistopolun linjaus säilyy nykyisellään. Polun kivituhkapinta uusitaan ja rajaukset sekä leveydet tarkistetaan. Kaksi istutusaluetta rajataan maatiilikiveyksellä.

Apteekinlammen kunnostus ja vesikasvien poisto toteutetaan ruoppaamalla. Lammen vesirajassa ja reunaluiskissa oleva luonnonkiviverhous kunnostetaan. Lisäksi Markkinakujan puoleiselle sivulle rakennetaan luonnonkivistä kivipuro. Suunnitelmassa on esitetty kivipuroon sähkövaraus vesiaiheen rakentamista varten.

Puistoon on suunniteltu uusi puurakenteinen terassi oleskeluportailla sekä toinen oleskeluterassi, johon sijoitetaan puistokalusteita.

 

Kasvillisuus ja istutukset

Puistoon sijoitetaan erilaista istutusta kuten lehtipuita ja kukkivia puita (mm. hopeasalava, purppuraomenapuu) sekä monilajiasia perenna-alueita. Suunnitelmassa on esitetty puiston itäsivulle aitavaraus, johon ohjataan kasvamaan köynnöskasveja. Puiston nykyiset nurmialueet lammen ympärillä uudistetaan niittyalueiksi. Niityn hoitoluokka on A3.

 

Puistokalusteet

Puistoon on suunniteltu penkki- ja pöytäryhmä, lepotuolit sekä selkä-ja käsinojallisia penkkejä. Lisäksi puistoon asennetaan uudet roska-astiat.

 

Kuivatus

Puiston tasaus noudattelee nykyisiä tasauksia ja kuivatus toteutetaan pinnankallistuksilla.

 

Valaistus

Puistoon suunnitellaan led-valaistus.

 

Esteettömyys

Puiston esteettömyyttä parannetaan SuRaKu-korttien ohjeiden mukaisesti.

Hallintosäännön 25.2 §:n kohdan 1 mukaan tekninen lautakunta vastaa maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaisesta kadunpidosta sekä toimialueeseensa kuuluvan muun kunnan oman yhdyskuntateknisen verkoston suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta ja kehittämisestä.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää 

  • hyväksyä Apteekinlammen puistosuunnitelmaehdotuksen, piir.no 2177/1-2.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kiinteistöjen omistajat, Minja Koivunen, Mia Järvinen, Anne Paakkinen, Ketek.kirjaamo

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000

sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm