Perustelut
Kunnissa valmistaudutaan parhaillaan laajaan muutokseen, jossa julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille vuoden 2025 alussa. Kunnat, joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä, voivat järjestää palvelut itse. Muutoin kuntien tulee perustaa työllisyysalueita, jotka voivat olla kuntayhtymiä tai vastuukuntamalliin perustuvia. Tuusula ylitti 20 000 henkilön työvoiman määrän viimeisimmässä työvoimatilastossa (tiedot vuodelta 2021). Virallinen työvoiman määrä Tuusulassa 31.12.2021 on 20 470 henkilöä.
Kunnille siirtyvät julkiset työvoimapalvelut vastaisivat pääosin TE-toimiston nykyisin tarjoamia työvoima- ja yrityspalveluja. Tämän uudistuksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä liittämällä ja tuomalla TE-palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää ja paikallista työllisyysekosysteemiä, joka tarkoittaa työllisyyden hoitoa, elinkeinopalveluita, osaamisen kehittämistä ja maahanmuuttopalveluita. Uudistuksella arvioidaan saatavan 7 000 - 10 000 lisätyöllistä. Tämä arvio perustuu kannustavaan rahoitusmalliin, joka on hyväksytty uudistuksen lainsäädännön yhteydessä. Eduskunta hyväksyi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta 23.3.2023. Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023), laki työllistymisen monialaisesta edistämisestä (381/2023) ja laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta (382/2023) tulevat voimaan 1.1.2025.
Kuntien on toimitettava työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta koskevat ilmoitukset työ- ja elinkeinoministeriölle viimeistään 31.10.2023. Ilmoitukset koskevat kuntien sopimusta yhteisestä toimielimestä tai kuntayhtymän perussopimusta, työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelmaa, ilmoitusta siitä, jos emme halua vastaanottaa olemassaolevia TE-palveluiden toimitiloja sekä mahdollisesti hakemus siitä, jos järjestämislain ehdoista haetaan poikkeuslupaa. Valtioneuvosto päättää työllisyysalueen muodostamisesta.
Työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettavasta järjestämissuunnitelmasta tulee käydä ilmi:
- Laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen varattavat taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentamista koskevat ratkaisut
- Laissa tarkoitettujen palveluiden tuottamistaja kohdentamista koskevat ratkaisut
- Toimipisteiden määrät ja sijoittuminen
- Yhteistyötahot ja - muodot
- Työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
- Varautuminen rakennemuutostilanteisiin.
Palvelurakenteen muutoksen valmistelua koordinoimaan Tuusulan kuntaan on perustettu erillinen ohjausryhmä. Ryhmän jäsenet edustavat palvelurakennemuutoksen kannalta keskeisiä kunnan yksikköjä (henkilöstö, talous, hallinto, kasvu ja ympäristö, sivistys sekä maahanmuuttaja- ja ohjaamopalvelut). Valmistelu pilkotaan pienempien työryhmien tehtäväksi ja ohjausryhmä koordinoi valmistelun etenemistä yhteistyössä Uudenmaan kuntien, Keudan, hyvinvointialueen ja muiden asiaan liittyvien yhteistyötahojen kanssa.
Tuusulan kunta on ollut mukana kahdessa selvityksessä. Toisessa työllisyysalueen muodostaisivat Keski-Uudenmaan kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Mäntsälä, Pornainen ja Tuusula. Olemme myös tehneet esiselvitystä, jossa yhteistyötä rakennettaisiin Keuda koulutuskuntayhtymän kanssa. Kumppanina Keski-Uudenmaan kuntien selvityksissä on toiminut Vento & Pernu Työllisyys Oy. Kunnanhallitusten ja valtuustojen puheenjohtajisto on käynyt kahdesti keskustelua työllisyysalueen muodostumisesta. Yhteisen tahtotilan löytymiseksi Keski-Uudenmaan kuntien kunnanhallituksilta pyydetään kannanottoa TE25 järjestämismallivaihtoehdoista. Yhteenveto kannanotoista tehdään 9.5.2023 mennessä.
Kuntien aloittaessa TE-palvelut uudistukseen liittyvän työllisyysalueen valmistelun, on mahdollisimman pian käynnistettävä myös henkilöstön kanssa käytävät yhteistoimintaneuvottelut (Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella, KYtL 4 §). Yhteistoimintamenettely on saatettava päätökseen ennen kunnallisten toimielimien päätöksiä työllisyysalueen muodostamisesta.
Työnantajan on neuvoteltava valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista (KYtL 5 §). Yhteistoimintamenettelyssä käsiteltäviä asioita ovat esim. työllisyysalueen muodostamisen perusteet, erilaiset vaihtoehdot työllisyyspalveluiden järjestämiselle sekä niiden vaikutukset henkilöstöön. Hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti henkilöstölle on tarjottava tietoa ja mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin myös muilla tavoin. Lain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käytävä TE-palvelut uudistuksen valmistelun eri vaiheissa ennen päätöksentekoa. Ensimmäinen yhteistoimintaneuvottelutilaisuus henkilöstölle järjestetään Tuusulassa 23.5.2023.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Laura Knuutila selosti asiaa kokouksessa. Henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto selosti yhteistoimintamenettelyn tilannetta liittyen uudistuksen toimeenpanoon.
Talousjohtaja Markku Vehmas ja kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirèn saapuivat kokoukseen asian käsittelyn aikana.
Jari Immonen poistui asian käsittelyn jälkeen.
Asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 18.26- 18.31.