Valmistelija
Kirsi Paananen
Ulla Kinnunen
Perustelut
Tuusulan kunnalle on annettu mahdollisuus hakea Valtionkonttorilta Tuusulassa asuneen ja kuolleen xxxxx kuolinpesän omaisuutta. Perinnönjättäjä on kuollut Tuusulassa 25.10.2017. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on mennyt perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Hakemus tulee toimittaa Valtiokonttorille 3.12.2018 mennessä. Päätös asiassa voidaan tehdä, kun vuosi on kulunut perinnönjättäjän kuolemasta. Mikäli kunta ei hae perillisittä kuolleen omaisuutta, omaisuus jää valtiolle, ellei sitä luovuteta läheiselle.
Valtiokonttorille toimitettavassa hakemuksessa tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus omaisuudelle. Hakemusta ei tarvitse muuten perustella.
Perinnönjättäjän kuolinpesän omaisuus muodostuu rahavaroista. Perukirja, josta perinnönjättäjän omaisuuden säästö ilmenee, on lähetetty esityslistan liitteenä. Perukirja on salassa pidettävä asiakirja.
Kasvatus- ja sivistystoimea on pyydetty antamaan ehdotuksensa omaisuuden käyttötarkoituksesta.
Kasvatus- ja sivistystoimi on esittänyt, että perinnönjättäjän omaisuutta voitaisiin käyttää Tuusulan kunnankirjaston kotiseutukokoelman järjestämiseen ja luettelointiin sekä kotiseutukokoelmaa koskevan kokoelmasuunnitelman luomiseen siten, että kotiseutukokoelma saataisiin kuntalaisten käyttöön. Kotiseutukokoelmaan on kerätty Tuusulaan liittyvää kirjallista aineistoa sekä tuusulalaisten kirjailijoiden teoksia. Lisäksi kokoelmaan kuuluu vanhoja esimerkiksi koulujen ja tehtaiden kirjastoja. Kokoelmaa halutaan kartuttaa edelleen. Tavoitteena on, että kokoelma järjestettäisiin siten, että se olisi helpommin kuntalaisten saatavilla. Kirjaston kotiseutukokoelmaan liitettäisiin myös museon arkistossa oleva kotiseutukokoelmaan kuuluva aineisto.
Kotiseutukokoelma sijoitettaisiin Tuusulan pääkirjaston yhteyteen omaan tilaa, joka kunnostettaisiin ja jonka kalustus uusittaisiin. Tuusulalaisia kirjailijoita ja kirjoittajia kannustettaisiin palkitsemalla vuosittain tuusulalainen ”kynänkäyttäjä”. Kotiseutukokoelmalla on suuri merkitys paikallishistorian ja -kulttuurin säilyttämisen kannalta sekä paikallisidentiteetin vahvistajana.
Kotiseutukokoelman järjestämiseen palkattaisiin kokoelmatyön hallitseva ammattilainen viideksi (5) kuukaudeksi (sivukuluineen n. 20.000 euroa). Kotiseutukokoelmatilan kunnostamiseen ja sen kalustuksen uusimiseen käytettäisiin n. 20.000 euroa. Loppusumma käytettäisiin kotiseutukokoelman täydentämiseen (uudet hankinnat) sekä tuusulalaisten kirjailijoiden ja kirjoittajien vuosittaiseen palkisemiseen.
Lisätiedot
Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen p. 040-314 3456