Perustelut
Tuusulan kunta on neuvotellut *****kanssa noin 22,14 hehtaarin suuruisen määräalan ostamisesta kiinteistöstä 858-411-*****.
Määräala sijaitsee pääasiassa lainvoimaisen FOCUS-alueen osayleiskaavan alueella sekä määräalan pohjoisosassa pieneltä osin Ruotsinkylä-Myllykylä osayleiskaavan alueella. FOCUS-alueen osayleiskaavan alueella määräala sijoittuu teollisuus- ja varastoalueelle (T-2) sekä liikennealueelle (L). Määräalaan kohdistuu myös merkinnät lentomeluvyöhykkeistä (m1,m2). Ruotsinkylä-Myllykylä osayleiskaavassa määräala sijoittuu viljelysmaisemalliselle maa- ja metsätalousalueelle (MV-1) sekä maa- ja metsätalousalueelle (MT-3). Määräala on metsämaata ja viljeltyä peltomaata.
Määräalalla ei ole asemakaavaa, eikä siihen kohdistu vireillä olevia asemakaavahankkeita.
Määräalan sijainti ja ulottuvuus on merkitty kauppakirjaluonnoksen liitekarttaan.
Kauppahinnaksi on neuvoteltu 1 605 150 euroa, josta muodostuu yksikköhinnaksi noin 7,25 e/m².
Hallintosäännön mukaan kunnanhallituksella on oikeus kiinteän omaisuuden hankkimiseen, jos vastike yksittäisessä kaupassa ylittää 500 000 euroa ja jos hankintaa varten on riittävä määräraha. Hankintaa varten on tarvittava määräraha.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Päivi Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa.