Perustelut
Vuoden 2023 alusta ilmastolaki velvoittaa kuntia laatimaan ilmastosuunnitelman. Tuusulan kunnassa on vuonna 2022 laadittu poikkihallinnollisena yhteistyönä ilmasto-ohjelma, joka täyttää lain velvoitteet. Ilmasto-ohjelma esiteltiin luottamushenkilöille iltakoulussa 1.2.2023. Konsulttina ilmasto-ohjelmatyössä on toiminut WSP.
Ilmasto-ohjelman laadinta sisältyy vuosina 2021-2023 toteutettavaan kehitystyöhön, jonka perusta luotiin vuonna 2021. Kehitysvaihe ajoittui vuoteen 2022 ja mallin mukainen toiminta aloitetaan vuoden 2023 aikana. Ilmasto-ohjelma ja kuntaorganisaation kasvihuonekaasulaskelma on laadittu loppuvuodesta 2022. Tuusulan kuntaorganisaation kasvihuonekaasupäästöt on laskettu vuoden 2021 tiedoilla. Laskelma on tehty tässä työssä ensimmäistä kertaa ja se ohjaa kohdentamaan huomion vaikuttavimpiin eriin ja toimenpidetarpeisiin.
Kunnan ilmastotyössä tarkastelutasoina ovat sekä kuntaorganisaatiotaso että alueellinen taso. Kuntaorganisaatiolla tarkoitetaan kuntayhteisöä ilman liikelaitoksia. Ilmasto-ohjelmaa pohjustava alustava ilmastosuunnitelma valmistettiin vuonna 2021 ja siinä luotiin Tuusulan olosuhteisiin soveltuva toimenpiteiden jaottelu. Ilmasto-ohjelman rakenne ja toimenpiteet perustuvat kuuteen pääryhmään: ilmastovastuu, energia, rakentaminen, liikenne, sopeutuminen sekä hiilinielut ja -varastot. Ilmastovastuuseen sisältyvät esimerkiksi hankinnat, yritysyhteistyö, viestintä, ilmastokasvatus ja asukasyhteistyö.
Ilmasto-ohjelmassa esitetään Tuusulan kunnan ilmastotavoite, tavoitteen saavuttamisen pääkeinot sekä suunnitelma Tuusulan kunnan suorien ja epäsuorien päästöjen vähentämiseksi tavoitevuoteen 2035. Välillisten päästöjen osalta tavoitevuodeksi esitetään vuotta 2040. Ohjelmassa kuvataan toimenpiteet ryhmittäin tiiviinä kuvauksina. Lisäksi ohjelmassa kuvataan toimeenpano ja seuranta sekä ilmastoviestintä ja osallisuus. Tarkempi suunnitelma ohjelmoituina toimenpiteinä kuluvalle valtuustokaudelle 2023-2025 esitetään liitteessä.
Ohjelman toimeenpano suoritetaan vuonna 2021 muodostetun ilmastojohtamisen toimintamallin mukaan. Ilmasto-ohjelma päivitetään valtuustokausittain eli täsmennetään työ kullekin kaudelle konkreettisiksi toimenpidekorteiksi vastuutahoineen. Hyväksymällä ilmasto-ohjelman, kunta päättää kansalliseen sekä maakunnalliseen kehykseen sovittuvasta realistisesta kokonaistavoitteesta sekä ilmasto-ohjelmasta kuluvalle valtuustokaudelle. Kokonaistavoite Tuusulan kuntaorganisaatiolle on saavuttaa hiilineutraalius suorien (scope 1) ja epäsuorien (scope 2) päästöjen sekä työasiamatkojen, jätteiden, leasing-ajoneuvojen ja taksimatkojenosalta viimeistään vuonna 2035. Mahdollisesti tavoite voidaan saavuttaa jo aikaisemmin. Välillisten päästöjen (scope 3) osalta tavoitteena on vähentää päästöjä 70 % vuoden 2021 tasosta vuoteen 2035 mennessä ja saavuttaa hiilineutraalius niiden osalta vuoteen 2040 mennessä. Tavoitteet on asetettu nykyhetken näkökulmasta ja tiedoilla, ja tavoitteita voidaan tarkistaa tulevien valtuustokausien ilmasto-ohjelmissa. Kuntaorganisaation päästöihin on laskettu rakentaminen ja kunnossapito, hankitut tuotteet ja palvelut olennaisin erin, ostoenergia, kunnan omat ajoneuvot ja leasing-ajoneuvot, työasiamatkat ja työntekijöiden työmatkat sekä toimintojen jäte. Vuoden 2021 tiedoilla laaditun laskelman perusteella olennaisten erien päästöt olivat 19 738 tCO2e.
Ilmasto-ohjelmaa vetämään tarvitaan vuonna 2021 muodostetun toimintamallin mukaisesti ilmastokoordinaattori.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- hyväksyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan alaista toimintaa koskevan osuuden ilmasto-ohjelmasta.
Päätös
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti
- hyväksyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan alaista toimintaa koskevan osuuden ilmasto-ohjelmasta.