Kunnanhallitus, kokous 1.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Nuorisovaltuuston asettaminen toimikaudelle 1.1. - 31.12.2021

TUUDno-2021-74

Valmistelija

  • Satu Grenfors, hallintosihteeri, satu.grenfors@tuusula.fi

Perustelut

Kuntalain 5. luvun 26 §:n mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen,opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

Hallintosäännön 12 §:n mukaan kunnassa on nuorisovaltuusto, ikäihmisten neuvosto, vammaisneuvosto sekä lapsi- ja perheasianneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.

Tuusulan kunnan nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan nuorisovaltuutetut valitaan vuosittain kahden vuoden toimikaudeksi. Joka vuosi valitaan 8 uutta nuorisovaltuutettua. Edellisen vuoden vaaleissa valitut nuorisovaltuutetut jatkavat jäseninä vielä nuorisovaltuuston seuraavan toimikauden.

Nuorisovaltuuston varsinainen vaalipäivä toimikaudelle 1.1.- 31.12.2021 oli 4.12.2020, ennakkoäänestys järjestettiin ajalla 27.11.- 3.12.2020. Vaalit toteutettiin sähköisesti.

Toimintasäännön mukaan nuorisovaltuustoon kuuluu kuusitoista (16) jäsentä. Puheenjohtaja valitaan valtuustokauden järjestäytymiskokouksessa. Valtuustokauden 2021 järjestäytymiskokous pidettiin 10.1.2021. Nuorisovaltuusto valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Emil Jacobssonin, 1. varapuheenjohtajaksi Maria Honkasen ja 2. varapuheenjohtajaksi Tuure Pelkosen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa nuorisovaltuuston toimikaudelle 1.1. - 31.12.2021
  • nimetä jäsenet suoritettujen vaalien tulosten mukaan valitut sekä edellisen kauden jatkavat seuraavasti: Emil Jacobsson, Maria Honkanen, Tuure Pelkonen, Paulus Sirén, Miika Salopelto, Ossi Jalkanen, Juho Käki, Eeli Salmikivi, Heta Kyytinen, Sakari Hervonen, Emil Kallo, Elli Iiskola, Karri Hakkarainen, Robin Gustafsson, Niilo Jauhola, Henrik Honkanen
  • todeta, että puheenjohtajana toimii Emil Jacobsson, 1. varapuheenjohtajana Maria Honkanen ja 2. varapuheenjohtajana Tuure Pelkonen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

nuorisovaltuusto, sivistys-toimialue

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.