Tekninen lautakunta, kokous 14.3.2023

§ 32 Ali-Seppälän puisto, perusparannus, puistosuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

TUUDno-2023-226

Valmistelija

  • Minja Koivunen, suunnitteluhortonomi, minja.koivunen@tuusula.fi

Perustelut

Ali-Seppälän puiston puistosuunnitelmaehdotus, piir.nro. 2146-1,2 ollut yleisesti nähtävillä 16.2.-1.3.2023. Puistosuunnitelmaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia nähtävilläolon aikana.

Lähtökohdat

Puistosuunnitelmaehdotus koskee puiston perusparantamista VP-alueella. Puisto sijaitsee Etelä-Tuusulassa Tuhkalan kaava-alueella. Vanhan leikkipuiston välineet ovat pääosin käyttöikänsä päässä ja perusparantaminen on tullut ajankohtaiseksi. Ali-Seppälän puiston sijainti on suojaisa ja nykyinen leikkipaikka rajautuu osittain nurmipintaisiin maastokumpareisiin. Puiston kokonaispinta-ala on noin 5000 m2.

Suunnittelun lähtökohtana on asukkailta saadut puiston uudistamistoiveet. Verkkokyselyn ja puistokävelyn perusteella asukkaiden toiveita leikkivälineiden osalta olivat mm. kiipeilyteline, liukumäki, vaijeriliukumäki ja keinut. Kasvillisuuden osalta asukkaat toivoivat puistoon havukasveja ja syötäviä kasveja. Leikkipaikan välineet, turva-alustat ja pinnoitteet tullaan uusimaan kokonaan. 

Maaperä

Maaperä on pohjakartan mukaan savea.

Päällysteet ja puistotekniset ratkaisut

Ali-Seppälän puiston puistopolun linjaus säilyy nykyisellään. Polun kivituhkapinta uusitaan ja rajaukset sekä leveydet tarkistetaan. Uusilla osuuksilla kivituhka-alueiden rakennekerrospaksuudeksi on suunniteltu 0,6 metriä. Istutusalueet ja leikkialueet rajataan osittain betonikivireunuksella. Turva-alustana käytetään pienten lasten leikkialueella hiekkatekonurmea ja turvahiekkaa. Muiden leikkivälineiden turva-alustana käytetään turvahaketta. Puiston länsilaita rajataan kolmilanka-aidalla ja kasvillisuudella. Ali-Seppäläntien puoleiselle puiston sisäänkäynnille on suunniteltu käynti- ja huoltoportit.

Kasvillisuus ja istutukset

Puistoon sijoitetaan erilaista istutusta kuten lehti- ja havupuita, kukkivia puita ja hyötykasveja. Nykyinen pensasaidanne poistetaan puiston länsilaidalta ja aidanne korvataan uusilla pensasistutuksilla sekä puilla. Puiston nykyisiä nurmialueita säilytetään mm. kumpareilla.

Puistokalusteet

Puistoon on suunniteltu pienemmille lapsille suunnattu leikkialue, jossa on mm. kiipeilyteline, keinu ja liukumäki. Isommille lapsille puistoon on suunniteltu mm. kiipeilyteline, vaijeriliuku ja trampoliini. Muita kalusteita on esim. picnic-pöytäryhmä, pyörätelineet sekä ulkotilaohjeen mukaiset roska-astiat. Kalusteet on esitetty tarkemmin suunnitelmapiirustuksissa.

Vesihuolto ja kaapelit

Ali-Seppälän puiston lounaiskulmassa sijaitsee nykyinen sähkökeskus.

Kuivatus

Puiston tasaus noudattelee nykyisiä tasauksia ja kuivatus toteutetaan pinnankallistuksilla. Polut kuivatetaan salaojin ja sadevesiviemärein, jotka liitetään nykyiseen hulevesiverkostoon.

Valaistus

Puiston valaistus säilyy nykyisellään.

Esteettömyys

Puiston esteettömyyttä parannetaan SuRaKu-korttien ohjeiden mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää 

  • hyväksyä Ali-Seppälän puiston puistosuunnitelmaehdotuksen piir.nro 2124-1, 2

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kiinteistöjen omistajat, Minja Koivunen, Mia Järvinen, Anne Paakkinen, Ketek.kirjaamo

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000
Faksi: 029 56 42079
sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.