Valtuusto, kokous 4.9.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 156 Kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan viran täyttäminen

TUUDno-2017-630

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus § 142  / 3.04.2017
Kunnanhallitus § 150 / 10.04.2017
Kunnanhallitus § 314 / 12.6.2017

Khall § 142/3.4.2017 
Esa Ukkola on 29.3.2017 irtisanoutunut kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virasta.

Tuusulan kunnan hallintosäännön 48 §:n mukaan valtuusto valitsee toimialajohtajat ja hallintosäännön 52 §:n mukaan irtisanomisesta ja eron myöntämisestä päättää ao. viran täyttäjä.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen VIII luvun 5 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoutuessa valtuuston valitseman viranhaltijan, jonka palvelussuhde on jatkunut keskeytymättä yli 5 vuotta, irtisanomisaika on vähintään 2 kuukautta.

Lisätiedot: henkilöstöjohtaja Harri Lipasti p. 040 314 3003

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

- myöntää eron kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja Esa Ukkolalle 30.5.2017 lukien.

Päätös 
Ehdotus hyväksyttiin.

 ___________

Khall § 150/10.4.2017 
Esa Ukkola on pyytänyt eroa kasvatus- ja sivistystoimialan johtajana toimivan kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virasta siten, että viimeinen virantoimituspäivä on 29.5.2017.

Tuusulan kunnan hallintosäännön 48 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee kunnanjohtajan ja toimialajohtajat. Hallintosäännön 46 §:n mukaan kunnanhallitus julistaa haettavaksi valtuuston täyttämän viran.

Kelpoisuusvaatimuksiksi kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan ehdotetaan virkaan soveltuvaa yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettua ylempää korkeakoulututkintoa sekä hyvää käytännön kokemusta toimialan asioista ja johtamiskokemusta. Lisäksi valinnassa arvostetaan aktiivista kehittämisotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12§:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Ilmoitus on tarkoitus julkaista julkisten kuulutusten ilmoitustaulun ja kunnan verkkopalvelujen lisäksi työvoimahallinnon verkkopalvelussa, Helsingin Sanomissa ja muissa erikseen valittavissa kanavissa.

Lisätiedot: Harri Lipasti, p. 040 314 3003

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus päättää

-  että kelpoisuusvaatimuksena kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan on soveltuva yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettua ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvää käytännön kokemus toimialan asioista ja johtamiskokemusta. Lisäksi valinnassa arvostetaan aktiivista kehittämisotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja

- julistaa kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan viran haettavaksi

- julkaista viran haettavaksi julkisten kuulutusten ilmoitustaulun ja kunnan verkkopalvelujen lisäksi työvoimahallinnon verkkopalvelussa, Helsingin Sanomissa ja muissa erikseen valittavissa kanavissa

- oikeuttaa kunnanjohtajan päättämään tarkemmin menettelyistä viran haettavaksi julistamisessa.

Päätös 
Ehdotus hyväksyttiin.

 __________

Khall § 314/12.6.2017 
Kasvatus- ja sivistystoimialan johtajana toimivan kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virka julistettiin haettavaksi Helsingin Sanomissa, Opettaja-lehdessä ja sähköisissä kanavissa. Viran hakuaika päättyi 4.6., johon mennessä saapui 46 hakemusta. Yksi hakija veti hakemuksensa pois hakuajan päättymisen jälkeen.

Viran kelpoisuusvaatimuksina ovat virkaan soveltuva yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä käytännön kokemus toimialan asioista ja johtamiskokemus. Lisäksi valinnassa arvostetaan aktiivista kehittämisotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Haastattelut järjestetään viikosta 25 alkaen. Haastatteluiden jälkeen järjestetään tarvittaessa soveltuvuusarvioinnit. Virkavaalista olisi näin ollen mahdollista päättää valtuustossa 4.9.

Yhteenveto hakijoista lähetetään kunnanhallituksen jäsenille ja hakemusasiakirjat tuodaan kokoukseen.

Lisätiedot: Harri Lipasti, p.040 314 3003

Ehdotus / Kap 
Kunnanhallitus päättää

- kutsua haastatteluun seuraavat hakijat: Kaisa Alaviiri, Tiina Hirvonen, Kirsi Kinnunen, Jari Lausvaara, Virpi Lehmusvaara ja Jari Wäre

- nimetä haastatteluryhmän toteuttamaan haastattelut ja käyttämään lisäksi tarvittaessa soveltuvuusarviointia sekä

- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös 
Kunnanhallitus päätti

-  kutsua haastatteluun seuraavat hakijat: Kaisa Alaviiri, Tiina Hirvonen, Kirsi Kinnunen, Jari Lausvaara, Virpi Lehmusvaara ja Jari Wäre.

-  nimetä Arto Lindbergin, Ulla Rosenqvistin, Jussi Salosen, Ilmari Sjöblomin, Mika Mäki-Kuhnan, Aila Koivusen, Kim Kiurun, Pasi Huuhtasen, Kati Lepojärven, Lilli Salmen ja Harri Lipastin haastattelijaryhmään toteuttamaan haastattelut ja käyttämään lisäksi tarvittaessa soveltuvuusarviointia. Muut kunnanhallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajisto voivat osallistua haastatteluihin mahdollisuuksiensa mukaan

-  tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 17.15-17.25.

__________

Haastatteluryhmä haastatteli kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaa hakeneista Jari Lausvaaran ja Jari Wäreen 20.6.2017 sekä Kaisa Alaviirin, Tiina Hirvosen, Virpi Lehmusvaaran ja Kirsi Kinnusen 22.6.2017. Haastatteluihin osallistui myös Piab Personnel Oy.n konsulttijohtaja Kari Sorvari.
  
Haastatteluryhmä päätti kutsua Personnel Oy.ssä toteutettaviin soveltuvuusarviointeihin haastatelluista Kaisa Alaviirin, Jari Lausvaaran, Virpi Lehmusvaaran ja Jari Wäreen. Soveltuvuusarvionnit toteutettiin heinäkuussa 2017.

Haastatteluryhmä päätti kokouksessaan 14.8.2017 ehdottaa yksimielisesti, että virkaan valitaan kasvatustieteiden maisteri Virpi Lehmusvaara, joka haastattelujen sekä työkokemuksensa ja koulutuksensa perusteella on virkaan ansioitunein ja soveltuva. Viran hoidosta maksetaan KVTES:n paikallisen soveltamisen perusteella kokonaispalkkana 7.592,80 euroa kuukaudessa. 

Virkavaali on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut terveydentilaansa koskevan todistuksen. Valinnassa noudetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virantoimituksen aloitusajankohta tarkentuu viran vastaanottamisilmoituksen myötä.

Yhteenveto hakijoista on käytettävissä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • valita kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan kasvatustieteiden maisteri Virpi Lehmusvaaran
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7.592,80 euroa kuukaudessa,
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Ulla Rosenqvist esitti Ari Nymanin kannattamana, että kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan esitetään valittavaksi Jari Lausvaara.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtajan esitti toimitettavaksi äänestyksen siten, että ne jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne jotka kannattavat Rosenqvistin muutosesitystä äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotusta kannattivat Sari Heiskanen, Pasi Huuhtanen, Jussi Salonen, Lilli Salmi, Mika Mäki-Kuhna, Kari Friman, Aila Koivunen, Arto Lindberg ja Jani Peltonen, Rosenqvistin muutosesitystä Ulla Rosenqvist ja Ari Nyman, tyhjää äänestivät Outi Huusko ja Sami Tamminen.

Äänin 9 - 2, 2 tyhjää esittelijän ehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi.

Päätös

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • valita kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan kasvatustieteiden maisteri Virpi Lehmusvaaran
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7.592,80 euroa kuukaudessa,
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

Perustelut

Asian edellisessä käsittelyssä 21.8.2017 virkaa hakenut kunnanhallituksen jäsen Sami Tamminen on esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, joten päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • kumota 21.8.2017 § 363 tekemänsä päätöksen
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • valita kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan kasvatustieteiden maisteri Virpi Lehmusvaaran
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7.592,80 euroa kuukaudessa,
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Ulla Rosenqvist esitti Ari Nymanin kannattamana, että kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan esitetään valittavaksi Jari Lausvaara.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtajan esitti toimitettavaksi äänestyksen siten, että ne jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne jotka kannattavat Rosenqvistin muutosesitystä äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotusta kannattivat Jussi Salonen, Sari Heiskanen, Elina Väänänen, Mika Mäki-Kuhna, Lilli Salmi, Aila Koivunen, Pasi Huuhtanen, Kari Friman, Annika Lappalainen ja Arto Lindberg, Rosenqvistin muutosesitystä Ulla Rosenqvist ja Ari Nyman.

Äänin 10 - 2, 1 poissa esittelijän ehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • kumota 21.8.2017 § 363 tekemänsä päätöksen
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • valita kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan kasvatustieteiden maisteri Virpi Lehmusvaaran
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7.592,80 euroa kuukaudessa,
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

Lisäksi kunnanhallitus päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • valita kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan kasvatustieteiden maisteri Virpi Lehmusvaaran
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7.592,80 euroa kuukaudessa,
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Ulla Rosenqvist Anu Åbergin kannattamana esitti, että Jari Lausvaara valitaan uudeksi kasvatus- ja sivistystoimenjohtajaksi.

Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava esitys, valtuusto päätti puheenjohtajan esityksestä suorittaa vaalin suljettua lippuäänestystä käyttäen. Puheenjohtaja totesi, että vaalissa ääniä voidaan antaa kaikille virkaa hakeneille.

Puheenjohtaja kutsui ääntenlaskijoiksi pöytäkirjantarkastajiksi valitut Monica Avellanin ja Kari Frimanin. Äänestysliput annettiin vaaliuurnaan kunnansihteerin pitämän nimenhuudon määräämässä järjestyksessä.

Ääntenlaskijat ilmoittivat vaalin tuloksen:

Äänestyslippuja oli yhteensä 50, joista 1 oli tyhjä. Annetuista 49 äänestä Virpi Lehmusvaara sai 35 ääntä, Jari Lausvaara 12 ääntä ja Jari Wäre 2 ääntä.

Puheenjohtaja totesi, että vaalin tuloksena Virpi Lehmusvaara on tullut valituksi Tuusulan kunnan kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan.

Päätös

Valtuusto päätti

  • valita kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan virkaan kasvatustieteiden maisteri Virpi Lehmusvaaran
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7.592,80 euroa kuukaudessa,
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

Sami Tamminen ilmoitti olevansa esteellinen  ja poistui paikaltaan tämän asian käsittelyn ajaksi eikä ottanut osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Esteellisyys

  • Sami Tamminen

Tiedoksi

valittu, muut hakijat, kasvatus- ja sivistystoimi, henkilöstöasiantuntija