Keskusvaalilautakunta, kokous 14.2.2023

§ 5 Eduskuntavaaleista tiedottaminen

TUUDno-2022-1879

Valmistelija

  • Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 49.1 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunnan on vaalilain 67.3 §:n mukaan tiedotettava vastaavasti myös vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikasta. Ko. tiedotukset voidaan yhdistää.

Keskusvaalilautakunta voi harkintansa mukaan kuuluttaa myös kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

Kunnan kuulutukset ja ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne internetissä kunnan verkkosivuilla. Lisäksi ne voidaan julkaista sanomalehti Keski-Uusimaassa ja Keski-Uusimaa viikko -ilmaisjakeluehdessä.

Tarkoituksenmukaista on, että eduskuntavaaleista laaditaan yksi kuulutus, joka saatetaan tiedoksi sekä kunnan verkkosivujen että ko. lehtien välityksellä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tiedottamaan eduskuntavaaleista liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti
  • julkaista kuulutukset kunnan verkkosivuilla sekä sanomalehti Keski-​Uusimaassa ja Keski-Uusimaa Viikko -​ilmaisjakelulehdessä.

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti

  • oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tiedottamaan eduskuntavaaleista muutetun liitteen mukaisesti
  • julkaista kuulutukset kunnan verkkosivuilla sekä sanomalehti Keski-​Uusimaassa ja Keski-​Uusimaa Viikko -​ilmaisjakelulehdessä.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun puheenjohtajan ehdotuksesta liitteeseen tehtiin seuraava kursivoitu lisäys kohtaan "Kotiäänestys" : 

Lomaketta, jolla ilmoituksen voi tehdä, on saatavissa keskusvaalilautakunnalta (keskusvaalilautakunnan sihteeriltä sähköpostilla pyydettäessä), TuusInfosta (Tuusulan pääkirjaston rakennus, Autoasemankatu 2), Kellokosken kirjastosta (Kuntotaival 2 B) ja Jokelan kirjastosta (Keskustie 20). Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös tämän valitsema henkilö. Jos omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa.”

Keskusvaalilautakunta hyväksyi muutosehdotuksen yksimielisesti.

Pöytäkirjaan liitetään päätöksen mukainen kuulutus Eduskuntavaaleista 2023.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.