Tekninen lautakunta, kokous 13.12.2022

§ 134 Murupuiston puistosuunnitelman muutosehdotuksen hyväksyminen

TUUDno-2022-2062

Valmistelija

  • Minja Koivunen, suunnitteluhortonomi, minja.koivunen@tuusula.fi

Perustelut

Murupuiston puistosuunnitelman muutos, piir.nro 1992/480 ollut yleisesti nähtävillä 3.11.-16.11.2022

Lähtökohdat

Puistosuunnitelmaehdotus esittää Lahelanpelto II kaava-alueella olevan Murupuiston puistosuunnitelmaan toteutusvaiheessa tehdyn suunnitelman muutoksen. Suunnitelmassa on esitetty varaus leikkipuiston laajennukselle alkuperäisessä puistosuunnitelmassa esitetyn rajauksen mukaisesti.

Maaperä

Maaperä on pääasiassa savea ja savista silttiä.

Päällysteet ja puistotekniset ratkaisut

Puiston kokonaispinta-ala on noin 0,9 ha. Puiston läpi rakennetaan kivituhkapintainen puistopolku, jonka pituus on noin rakennettavan yhteensä noin 200 metriä. Polun leveys vaihtelee 3-4 metriin. Puistoon rakennetaan leikkialue, joka rajataan muusta puistoalueesta aidalla. Leikkivälineiden ympärystö on päällystetty turvasoralla ja muu puistoalue on nurmi- ja niittypintaista.

Kasvillisuus ja istutukset

Puistoon sijoitetaan erilaista istutusta kuten lehti- ja havupuita ja pensaita. Istutukset on esitetty tarkemmin suunnitelmapiirustuksissa.

Puistokalusteet

Puistoon rakennetaan leikkialue, jossa on pienille lapsille tarkoitettuja leikkivälineitä, kuten esim. ”maalaistalo” ja ”Hiekkarekka” tai vastaavat. Isommille lapsille asennetaan liikunnallisia leikkivälineitä, kuten ”pyramidikiipeilyteline” tai vastaava. Muita kalusteita on esim. Picnic-pöytä ja pyöräteline. Kalusteet on esitetty tarkemmin suunnitelmapiirustuksissa.

Vesihuolto ja kaapelit

Murupuistoon ei sijoiteta kunnallisteknisiä runkojohtoja. Kuivatus Puisto ja polut kuivatetaan imeyttämällä, puiston länsireunalla sijaitsevan avo-ojan avulla. Oja liitetään rakennettavaan hulevesiverkostoon

Valaistus

Puiston valaistus suunnitellaan rakentamissuunnitelman yhteydessä.

Puistosuunnitelman muutoksesta on tullut 1 muistutus nähtävillä olon aikana.

Muistutus

Nähtävillä olevaan suunnitelmaan on jätetty yksi muistutus. Muistutuksessa vaaditaan ensisijaisesti siten, että leikkipuiston alue kaikkine toimintoineen ja valaistuksineen on ensisijaisesti siirrettävä puistoalueen toiseen reunaan siten, että se ei ole osaksikaan muistutuksen jättäneen kiinteistön kohdalla. Mikäli leikkipuistoa ei voida siirtää, toissijaisena vaatimuksena on 1) meluaidan rakentaminen leikkipuiston ja kiinteistön väliselle rajalle, 2) leikkipuiston kiipeilyteline on siirrettävä toisaalle olohuoneen edustalta, 3) leikkipuiston pöytäryhmä on siirrettävä kävelytien puoleiseen reunaan ja 4) leikkipuiston valaistusta on muutettava siten, että valot eivät valaise muistutuksen jättäneen kotia.

Vaatimuksia on perusteltu sillä, että nähtävillä olleessa Lahelanpuisto II asemakaavaehdotuksessa on ollut merkintä VP, eli puistoalue, ja muistutuksen jättäneellä on näin ollen ollut perusteltu aihe luottaa siihen, että heidän talonsa välittömässä läheisyydessä oleva puistoalue jätetään viheralueeksi. Toisekseen vaatimusta on perusteltu sillä, että vuonna 2019 valmistellusta puistosuunnitelmasta ei ole tiedotettu muistutuksen jättäjää siten kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään. Muistutuksessa esitetään lisäksi, että puisto on rakennettu hyväksytyn puistosuunnitelman vastaisesti, kun leikkipuistoa ei ole rakennettu koko sille alueelle, johon se on nähtävillä olevassa suunnitelmassa esitetty rakennettavan. Tämän johdosta leikkipuiston kaikki toiminnot sijaitsevat muistutuksen jättäneen kiinteistön kohdalla olohuoneen ikkunan alla ja terassialueen edessä.

Muistutuksen mukaan leikkipuisto on siirrettävä, koska se heikentää muistutuksen jättäneen elinympäristöä merkittävällä tavalla. Leikkipuiston rakennettu muistutuksen mukaan kiinteistön rajaan kiinni ilman minkäänlaista suojaavaa viheraluetta. Puiston laitteista on olohuoneeseen suora näkymä, leikkipuistosta kantautuu äänihaittaa ja puistovalaisimen valo valaisee olohuonetta ja makuuhuoneita valosaasteen muodossa.

Meluaitaa perustellaan sillä, että puistosta kuuluu ääntä aamuvarhaisesta myöhään iltaan. Ääni kuuluu sisälle asti ja yksityisyys kärsii, koska myös heidän keskustelunsa kuuluu puiston puolelle. Tuija-aita ja yksittäiset puistopuut eivät riitä vaimentamaan ääniä. Meluaita estää myös suoran näköyhteyden puistosta kiinteistön alueelle. Suoran näköyhteyden poistamiseksi myös kiipeilyteline on siirrettävä mahdollisimman kauas samoin kuin pöytäryhmä. Valohaitan estämiseksi vaaditaan paitsi valaisimen siirtoa, niin myös valaistuksen säätämistä siten, että ne ovat pois päältä klo 21:00…8:00 välisen ajan.

Muistutus kokonaisuudessaan on liitteenä 1.

Vastine

Murupuiston puistosuunnitelman muutoksen alueella on voimassa Lahelanpelto II asemakaava, jossa alueelle kohdistuu kaavamerkinnät VP ja rp-1/le (liite 2).  Tuusulan kunnan kaavoituksesta annetun tiedon mukaan leikkipuistoa tarkoittava merkintä on lisätty asemakaavaan ehdotusvaiheessa luonnoksesta saadun muistutuksen johdosta, ja merkintä on ollut nähtäville laitetussa asemakaavaehdotuksessa. Asemakaava on saanut lainvoiman 28.2.2017.  Asemakaavaprosessiin ei yhdyskuntatekniikan käsityksen mukaan ole kohdistunut, eikä kohdistu, hallintolainkäyttölain mukaisia ylimääräisiä muutoksenhakuja (kantelu, menetetyn määräajan palauttaminen, purku).

Murupuiston puistosuunnitelmaehdotus, piir.nro:t 1992/428, 442,480, ovat olleet nähtävillä 17.1.-30.1.2019 ja 31.1.-13.2.2019 TuusInfo-asiakaspalvelun tiloissa sen aukioloaikoina (Autoasemankatu 2, Hyrylä) ja lisäksi kunnan karttapalvelussa (https://kartta.tuusula.fi). Kuulutuksen puuttuessa netistä, suunnitelmien nähtävillä oloaika jatkettiin 14 vuorokaudella 31.1.-13.2.2019. Mahdolliset muistutukset tuli toimittaa Tuusulan tekniselle lautakunnalle 13.2.2019 klo 16 mennessä. Muistutuksen jättäneen kiinteistö on mukana niiden kiinteistönomistajien osoiteluettelossa, joille Tuusulan kunnan tiedonhallintajärjestelmän mukaan on lähetetty tieto puistosuunnitelmaehdotuksesta. Kirje suunnitelman nähtäville panosta on lähetetty 11.1.2019. Suunnitelma on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.2.2019 ja se on lainvoimainen. Tuolloin nähtävillä ollut suunnitelma on liitteenä 3.

Murupuiston hyväksymisprosessiin ei yhdyskuntatekniikan käsityksen mukaan ole kohdistunut, eikä kohdistu, hallintolainkäyttölain mukaisia ylimääräisiä muutoksenhakuja (kantelu, menetetyn määräajan palauttaminen, purku).

Yhdyskuntatekniikka toteaa, että muistutuksessa mainitut maankäyttö- ja rakennuslain ja -asetuksen lainkohdat ovat oikeat, ja katsoo käsityksenään, että voimassa oleva Murupuiston suunnitelma on valmisteltu ja hyväksytty sen mukaisesti. Leikkipuisto perustuu lainvoimaiseen asemakaavaan, kuulemisessa on noudatettu, mitä maakäyttö- ja rakennuslaissa säädetään muiden yleisten alueiden kuin katujen kuulemisessa, ja nähtävillä olleessa puistosuunnitelmassa on esitetty maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti rakentamisen ja maankäytön periaatteet.

Murupuiston osalta on päätetty laatia ja asettaa nähtäville uusi puistosuunnitelman muutos (liite 4), koska leikkipuistoon rajautuvan kiinteistön taholta on ilmaistu jälkikäteen tyytymättömyyttä puiston toteutukseen ja vaadittu siihen muutoksia. Yhdyskuntatekniikan näkemyksen mukaan toteutunut puistosuunnitelma vastaa maankäytön periaatteiltaan vuonna 2019 nähtävillä ollutta ja lainvoimaista puistosuunnitelmaa. Puisto on toteutettu rakentamisen ensimmäisessä vaiheessa pinta-alaltaan pienempänä jättäen alueelle laajentumisvaraa uuden asuinalueen, Lahelanpelto II:n tulevia tarpeita varten.  Menettely on normaali esimerkiksi katusuunnitelmissa, jossa asuinalue rakennetaan vaiheittain, ja aluetta palveleva katuverkko rakentuu jo aiemmin hyväksyttyjen katusuunnitelmien mukaan siinä aikataulussa kuin kaavan edellyttämä maankäyttö sitä edellyttää.

Uusi puistosuunnitelma (puistosuunnitelman muutos) on laadittu, jotta muistutuksen jättäneen toiveiden mukaisesti voidaan tarkastella puiston ja lähikiinteistöjen raja-aluetta, lisättäviä suojaistutuksia ja mahdollisten suojarakenteiden tarvetta ja toteutusta. Lisäksi toteutuneen leikkipuiston rakenteet ovat sijainniltaan poikenneet siitä, mitä hyväksytyn puistosuunnitelman yleiset periaatteet ovat muistutuksen jättäjän mukaan antaneet odottaa. Leikkikentän muutokset ovat seuraavat:

-        Leikkipuisto on rakennettu ensivaiheessa suunniteltua pienempänä siirtäen eteläistä rajaa noin 12 m pohjoiseen ja pohjoista rajaa noin 24 m etelään. Pinta-alan pienentämisellä on saatu lähinnä pienille lapsille varattu alue tarkoituksenmukaisemmaksi. Pohjoinen alue on rakennettu nurmikentäksi ja varattu leikkipuiston laajennusalueeksi asuinalueen tulevia tarpeita varten. Eteläiselle alueelle polun varteen on siirretty kuntoiluväline ja pyöräteline. Leikkipuiston etäisyys länteen ei ole muuttunut. Leikkipuiston ja kiinteistön rajan välinen etäisyys on sama ollen 7,5 m.

-        Rakennetussa leikkipuistossa ainoastaan ”maalaistalo”-leikkiväline on siirtynyt muistutuksen jättäneen kiinteistön kohdalle uutena leikkivälineenä.

-        Leikkivälineistä ”maalaistalo, ”traktori-jousikeinu”, ”hiekkarekka” ja ”hevonen-jousikeinu” on muodostettu tiiviimpi ryhmä, etäisyys ao. kiinteistön rajasta on pysynyt käytännössä samana.

-        Kiipeilyteline on siirretty noin 25 m:n päähän ao. kiinteistön rajasta entisen etäisyyden oltua 17 m.

-        Kiipeilytelineen entiselle paikalle on istutettu omenapuuryhmä.

-        Keinuryhmää on siirretty pohjoiseen, mutta sijaitsee edelleen naapurikiinteistön kohdalla. Etäisyys kiinteistön rajaan ei ole muuttunut.

-        Pöytäryhmää on siirretty noin 7 m etelään. Etäisyys ao. kiinteistön rajasta on sama ollen 10 m.

Näistä muutoksista voidaan katsoa, että kiipeilyteline on jo nykyisin siirretty muistutuksen jättäjän toiveiden mukaisesti mahdollisimman kauas. Muilta osin leikkivälineiden ryhmittämisellä tarkoituksenmukaisemmin leikkikentän käyttäjien nykyisiä ja tulevia tarpeita ajatellen ei ole vaikutusta vuonna 2019 hyväksyttyyn ja lainvoimaiseen puistosuunnitelmaan nähden. Leikkivälineiden siirrolla 5…10 metrillä ei ole vaikutusta äänitasoon, jos leikkikentältä tuleva ääni koetaan häiritsevänä.  Lisäksi on huomioitava, että leikkikentän siirrolla ei edes ole välttämättä sanottavaa vaikutusta puistosta kantautuviin ääniin. Asuinalueiden puistot, kuten Murupuisto, on tarkoitettu yleiseen käyttöön, joissa myös nurmialueiden käyttö esimerkiksi pallonpeluuseen on sallittua. Meluaidan rakentaminen puiston puolelle ei ole mahdollista eikä edes suositeltavaa, koska se aidan sijainnista riippuen vaikeuttaa puistokasvillisuuden tai kaivetun hulevesiojan kunnossapitoa ja luo aidan toiselle puolelle ilkivallalle ja muulle ei toivotulle toiminnalle otollisen, yleiseltä silmälläpidolta piilossa olevan alueen.

Yhdyskuntatekniikan näkemyksen mukaan Murupuisto on rakennettu asemakaavan mukaisesti ja puiston siirrolla kaavan mukaisella alueella ei saavuteta yleisesti katsoen olennaisia vaikutuksia nykytilanteeseen. Nyt hyväksyttävänä olevassa puistosuunnitelmassa etäisyydet länsipuolen naapurikiinteistöihin ovat pysyneet pääosin vähintään samoina ja kiipeilytelineen osalta leikkivälineen etäisyys on jopa kasvanut. Pöytäryhmä voidaan siirtää muistutuksessa esitetyn toiveen mukaisesti lähemmäksi puistokäytävää. Meluaitaa alueelle ei edellä esitetyin perusteluin kannata rakentaa, mutta melua vaimentavaa ja näkyvyyttä estävää kasvillisuutta leikkikentän ja kiinteistöjen rajan välille voidaan täydentää. Puistovaloista tulevaa valohaittaa pyritään vähentämään suuntaamalla valaisimet toisin, asentamalla häikäisysuojat tai tarvittaessa siirtämällä niitä. Valaistuksen poiskytkemistä leikkikentältä klo 21:00…8:00 väliseksi ajaksi selvitetään. Toimenpide on toteutettavissa, jos leikkikenttä on varustettu omalla ohjauksella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä Murupuiston puistosuunnitelman muutosehdotuksen, piir.nro 1992/480.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti

  • että piknik-pöytää siirretään vastineen mukaisesti kauemmaksi kiinteistöistä
  • että suojaavaa puustoa lisätään kiinteistöjen ja leikkikentän väliselle viheralueelle
  • että puistovalaisimesta aiheutuvaa valohaittaa pyritään torjua vastineen mukaisesti
  • hyväksyä Muropuiston puistosuunnitelman muutosehdotuksen piir.nro 1992/480 rev A mukaisesti em. täydennyksin

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, esittelijä muutti päätösehdotuksensa seuraavaksi:

Tekninen lautakunta  päättää

  • että piknik-pöytää siirretään vastineen mukaisesti kauemmaksi kiinteistöistä
  • että suojaavaa puustoa lisätään kiinteistöjen ja leikkikentän väliselle viheralueelle
  • että puistovalaisimesta aiheutuvaa valohaittaa pyritään torjua vastineen mukaisesti
  • hyväksyä Muropuiston puistosuunnitelman muutosehdotuksen piir.nro 1992/480 rev A mukaisesti em. täydennyksin.

 

Lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

Tiedoksi

asianosaiset, Minja Koivunen, Timo Havukunnas, Niko Etula, Petri Juhola

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000
Faksi: 029 56 42079
sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.