Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 17.11.2022

§ 99 Nuorten kesätyöllistämiskokeilu yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi, aloite

TUUDno-2022-1417

Aikaisempi käsittely

Perustelut

"Esitämme, että Tuusulan kunta aloittaisi nuorten kesätyöllistämiskokeilun, joka auttaisi nuoria löytämään liikunnan ilon ja tätä kautta lisäämään nuorten yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Esitämme, että kunta palkkaisi ensi kesänä tuusulalaisia nuoria kesätöihin kunnan lähiliikuntapaikoille ja kentille järjestämään kaikille nuorille avointa ja säännöllistä matalan kynnyksen liikunnallista toimintaa. 

Palkatut nuoret viestisivät toiminnasta nuorten suosimilla sosiaalisen median alustoilla, toimisivat vertaisohjaajina ja innostaisivat muita nuoria mukaan liikkumaan. Tällöin myös nuorilla, joilla ei ole omaa liikunnallista harrastusta, olisi mahdollisuus matalan kynnyksen liikuntaan ja yhdessäoloon. Toiminta voisi sisältää esimerkiksi ei-tavoitteellista lajikokeilua, höntsäliikuntaa ja leikkimielistä kisailua. Osallistumiskynnys tulisi pitää mahdollisimman matalana. 

Toiminnan tavoitteena olisi, että yhä useampi tuusulalainen nuori liikkuisi arjessaan enemmän, löytäisi itselleen sopivan tavan liikkua, saisi positiivisia, yhteisöllisiä kokemuksia ja tuntisi kuuluvansa porukkaan. Nuorten mielenterveys ja fyysinen hyvinvointi lisääntyisivät ja samalla ehkäistäisi nuorten ulkopuolisuuden tunnetta. Lisäksi tukisimme tällä myös nuorten työllistymistä kunnassamme. 
 
THL:n teettämästä Kouluterveyskyselyn 2021 tutkimustuloksista ilmenee 8.-9.-luokkalaisten nuorten huolestuttava liikkumattomuuden, ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden tunteen lisääntyminen. Koronapandemia on lisännyt jo ennestään olemassa olevia liikkumattomuuden ja syrjäytymisen haasteita. Lisäksi Tuusulan kunnan hyvinvointikertomuksen 2017-2021 yhteenvetoon on koottu huolenaiheita tuusulalaisten hyvinvointikyselyn tuloksista, joista ilmenee, että lasten ja nuorten vähintään tunnin päivässä liikkuvien määrä on laskenut 2017-2019 ja kohtalaisen ahdistuneisuuden kokeminen nuorten keskuudessa on lisääntynyt. Yhteisöön kuulumisen kokemuksen laskua on sekä ala -että yläkouluissa. 
Tällä aloitteella olisi tarkoitus paikata tätä hyvinvointivajetta. 

Budjetin tulisi olla kohtuullinen ja nuorten palkkauksen toimintaan motivoiva ja sitouttava. Toiminnan tulokset kompensoituisivat tulevaisuudessa mahdollisesti esimerkiksi sotepuolen keventymisenä sekä kuntamme nuorten hyvinvoinnin lisääntymisenä. Jos kokeilu onnistuu, siitä voisi tulla jokakesäinen vakiintunut käytäntö."

Päätös

Lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
  • Piia Helin, alueellisen nuorisotyön päällikkö, piia.helin@tuusula.fi

Perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vastaus aloitteeseen:

Aloitteen esittämien toimenpiteiden valmistelu ja yksityiskohtaisempi toteuttamisen suunnittelu aloitetaan paikallisen 4H-yhdistyksen ja vapaa-aikapalveluiden yksiköiden kanssa. Suunnitelma on valmis tammikuun loppuun mennessä. Tavoitteena on löytää aloitteessa esitetylle kokeilulle sopivat, nuorten työllistämisen ja liikunta-aktiivisuuden mittarit ja osapuolille turvallinen sekä mielekäs toteutustapa. 

Alustavia reunaehtoja suunnittelun jatkoon:  

  • Ohjaajat voivat olla alaikäisiä, kuitenkin yli 14vuotiaita 

  • Kerhoihin osallistujat ovat ohjaajia nuorempia, ikäryhmät tarkentuvat suunnitelmassa 

  • 4H-yhdistys toimii työllistävänä tahona (hallinto ja lakisääteiset työnantajavelvollisuudet yms.) 

  • Vapaa-aika-palveluiden yksiköt osoittavat toimintaan tilat, perehdyttävät ja osallistavat nuoria 

  • Osapuolet tiedottavat toiminnasta yhteistyössä 

  • Palveluna perheille on tarjolla laadukasta tekemistä loma-aikaan 

  • Osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen 


Nuorten kesätyöllistämisen ohje tuusulalaisissa yrityksissä ja yhdistyksissä (linkki 2022 ohjeisiin): 

https://www.tuusula.fi/sivu.tmpl?sivu_id=2342

Nuorten kesätyö - Tuusulan kunnan www-sivut  Etusivu › Tuusula-tietoa › Tietoa Tuusulasta › Töihin Tuusulaan › Nuorten kesätyö

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Ruut Sjöblomin ja Satu Rathgeberin esittämän sekä monen muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 20.06.2022 § 95 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.