Tekninen lautakunta, kokous 18.1.2022

§ 4 Sähköntoimittajan valinta ajanjaksolle 1.1.2023 – 31.12.2026

TUUDno-2021-2578

Valmistelija

  • Mikko Simpanen, tilapalvelupäällikkö, mikko.simpanen@tuusula.fi

Perustelut

Esittely ja hankinnan kohde

Tuusulan kunta – ryhmä (sis. Tuusulan kunta, Tuusulan kunnan Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, Tuusulan kunnan vesihuoltoliikelaitos, Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy, Asunto Oy Tuusulan Kievarin palvelutalo, Kiinteistö Oy Tuusulan Lahelankankaan toimitalo, Kiinteistö Oy Tuusulan Vanha Kunnantalo ja Roselius-säätiö sr) on VENI Energian toimesta pyytänyt tarjousta sähkön oston hankintasopimuksesta. Hankintasopimuksella tarkoitetaan sähkönmyyntisopimusta, jossa sovitaan hintamekanismista ja marginaalista. Lopullinen sähköenergian laskutushinta määräytyy sopimusjaksolle tehtävien hinnankiinnitysten mukaan.

Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä samanlaatuisten ja samalle aikajaksolle tehtävien hankintojen on katsottu kuuluvan luontevasti samaan hankintakokonaisuuteen.

Sähkön hinta muodostuu myyjän marginaalista ja kulloinkin voimassaolevan kulutusennusteen mukaan prosenttiosuuksina tehdyistä hinnankiinnityksistä.

Kunkin jakson viitehintana käytetään Nasdaq Oslo ASA:n termiinimarkkinoilla määriteltyjä systeemituotteita (kuukausituote (M), kvartaalituote (Q) ja vuosituote (YR) ja niitä vastaavia aluehintaerotuotteita (EPAD). Hinta määräytyy kiinnityshetkellä Nasdaq Oslo ASA:ssa noteeratun termiinituotteen sekä aluehintaerotuotteen parhaan myyntitarjouksen perusteella (best ask) tai toimeksiannon perusteella. Kiinnityksissä tulee voida käyttää toimeksiannon mukaan joko Futuuri- tai Forward-tuotetta.

Tuote voidaan kiinnittää niin kauan, kun kyseinen tuote noteerataan Nasdaq Oslo ASA:ssa. Ajanjakson hinta voidaan jättää määräytymään myös spot-hinnan mukaan (kk-keskiarvo) joko täysin tai osittain. Systeemi- ja aluehintaerotuotteen hinta tulee voida kiinnittää viidessä (5) erässä.

Saapuneet tarjoukset ja tarjousten käsittely

  1. Keravan Energia Oy
  2. KSS Energia Oy
  3. Oy Herrfors Ab
  4. Turku Energia Energiaratkaisut
  5. Vaasan Sähkö Oy
  6. Vattefall Oy

Kaikki tarjoajat olivat kelvollisia tarjoamaan.

Kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

 

Tarjousvertailu

Tarjousten valintaperuste oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena oli halvin hinta. Vaihtoehtoiset tarjoukset vapaa tuotantotapa / uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö olivat sallittuja ja tarjouspyynnössä pidätettiin oikeus valita toimittajaksi kumman tahansa kategorian edullisimman tarjouksen tehnyt toimittaja.

Hinnan vertailu tehtiin tarjouspyynnön kohdassa ”Hankinnan kohteen kriteerit” esitetyn mukaisesti, eli vertailussa käytettävä marginaali muodostettiin tarjoushinnoista seuraavasti: (ENOYR * 0,8) + (SPOT kk-ka * 0,2). Kvartaali- ja kuukausituotteen marginaalit saivat olla enintään vuosituotteen marginaalin suuruisia.

Kokonaishintapisteet laskettiin vertailumarginaalista tarjouspyynnössä esitetyllä kaavalla (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) * maksimipisteet. Halvin tarjous sai eniten pisteitä.

Edellä mainitut valintaperusteet esitettiin tarjouspyynnössä.

Hankintapäätös ja sopimus

VENI Energian suositus sähköntoimittajaksi on sekä vapaalla tuotantotavalla että uusiutuvilla energialähteillä tuotetulla sähköenergialla Keravan Energia Oy, jonka tarjousten ollessa edullisimmat tarjouspyynnössä esitetyt valintaperusteet huomioiden.

Hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Valitun toimittajan kanssa tehdään kirjallinen hankintasopimus, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Toimivalta

Tuusulan kunnanvaltuuston 1.1.2019  hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan lautakunta/kunnanhallitus päättää hankinnoista, joiden arvo ylittää 100.000 euroa.

Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi.

 Lisätiedot:

Tilapalvelupäällikkö Mikko Simpanen

sähköposti: mikko.simpanen@tuusula.fi

puh. 040 314 3550

Liitteet:

Liite 1. Hilmailmoitus.

Liite 2. tarjousten avauspöytäkirja.

Liite 3. Vertailuraportti

Liite 4. Marginaalivertailu

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Simpanen, tilapalvelupäällikkö, mikko.simpanen@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä sähköntoimittajaksi Keravan Energia Oy:n, ja että sopimus tehdään 100 % uusiutuvilla energialähteillä tuotetusta sähköstä.
  • hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Valitun toimittajan kanssa tehdään kirjallinen hankintasopimus,​ kun hankintapäätös on saanut lainvoiman.
  • oikeuttaa tilakeskuksen päällikön allekirjoittamaan hankintasopimuksen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirja tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

VENI Energian toimesta tarjonneille yhtiöille, Pormestari, Kansliapäällikkö, Kuntakehitysjohtaja, Jouko Rautiainen