Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 17.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Nuorisotyötä tekevien yhdistysten toiminta-avustus 2022

TUUDno-2022-519

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toiminta-avustusten jakoperusteissa kriteerit kuvaavat laaja-alaisesti yhdistystoimintaa ja harrastamisen kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä. Kriteereissä otetaan huomioon myös aikuisryhmät ja yhdistyksen järjestämä erityisliikunta.  

Valtuusto on vahvistanut sitovin perustein nuorisojärjestöille ja toimintaryhmille vuodelle 2022 määrärahan 20 000 euroa. Toiminta-avustuksen maksamiseen oikeutettuja hakemuksia saapui määräaikaan 30.4.2022 mennessä 7 kpl. 

Määrärahojen jakoehdotus on liitteenä. Avustukset maksetaan yhdistykselle vasta, kun päätös on lainvoimainen ja kaikki pyydetyt liiteasiakirjat on toimitettu vapaa-aikapalveluille. Mikäli koronavirustilanne on estänyt liitemateriaalien ajallaan toimittamisen tai niiden valmistuminen on viivästynyt, voidaan avustus maksaa poikkeuksellisesti aikaisemmin. Pyyntö ja vapaamuotoinen selvitys lähetetään osoitteeseen: kasvatusjasivistys@tuusula.fi. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 

  • myöntää nuorisotyötä tekevien yhdistyksien toiminta-avustukset liitteen mukaisesti 

  • oikeuttaa käsittelyn jälkeen vapaa-aikapalveluiden päällikköä tekemään havaituista virheistä johtuvia muutoksia taulukkoon, neuvoteltuaan asiasta asian käsittelyssä mukana olleen puheenjohtajan kanssa 

  • tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.