Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 17.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Tuusulan urheilukeskus, monitoimihallin hankesuunnitelma ja toiminnan järjestäminen

TUUDno-2022-1042

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Taustaa 

Tuusulan urheilukeskuksen kaavamuutos hyväksyttiin syksyllä 2018 ja sai lainvoiman vuoden 2019 alussa. Kunta ryhtyi toimiin alueen liikuntapaikkojen ja liikuntahallien kehittämiseksi. Kuntatason tavoitteena on kehittää urheilukeskuksesta yksi Helsingin seudun parhaista omaehtoisen harrastamisen ja aktiivisen valmennustoiminnan ympäristöistä. 

Urheilukeskuksen yleissuunnitelma päivitettiin vuonna 2018. Alueen liikuntahankkeita riittää vuosiksi eteenpäin. Yleissuunnitelman päivitystarve on viimeistään seuraavan valtuustokauden vaihtuessa ja tilanne arvioitava viimeistään vuosina 2026-2027. 

Urheilukeskuksen aluetta ja ympäristöä ml. Rykmentinpuistoa kehitetään liikunta- ja tapahtumapuistoksi, jossa on monipuolisia harrastus- ja kilpaurheilun suorituspaikkoja kaiken ikäisille kuntalaisille. Ulkoilun merkitys ja ihmisten tarve hakeutua luontoon kasvaa. Lähiympäristön metsät ja ulkoilureitit ovat olennainen osa myös urheilukeskuksen palveluita, mikä on huomioitava kuntatason päätöksenteossa ja aluesuunnitelmissa.  

 

Uusien liikuntalaitosten selvitystyö 

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy laati vuonna 2019 Tuusulan kunnan toimeksiannosta selvityksen mahdollisen monitoimihallin konseptista, hallinnollisista ratkaisuista ja rahoitusmalleista sekä taloudellisista vaikutuksista. Selvitystyön aikana haastateltiin erilaisissa työryhmissä alueen nykyisiä ja mahdollisia tulevaisuuden käyttäjiä ja käyttäjäryhmiä. Tämän arvion tarkoituksena ei ollut tuottaa lopullista toteuttamiskelpoista ratkaisua. Tavoitteena oli avata erilaisia esille tulleita tarpeita ja selvitys päätyikin kaikki tarpeet huomioiden niin kalliisiin ratkaisuihin, että niitä ei pidetty toteuttamiskelpoisina. 

Joulukuussa 2019 perustettiin työryhmä kartoittamaan oleelliset ja kiireelliset tarpeet sekä valmistelemaan niistä hankesuunnitelmat ja esittämään ratkaisut Tuusulan kunnalle. 

Suunnitelmat esiteltiin toukokuussa 2020 yhteispalaverissa Tuusulan kunnan edustajille, aiheena opetustoimen, oppimisympäristöjen ja huollon sekä ylläpidon tarpeet hallihankkeissa. Päähuomioina todettiin, että tulevien investointien ja jo nykyisten koulujen käytössä olevien urheilukeskuksen tilojen avulla kokonaisuus alkaa olla sellainen, että lähikoulut voisivat siirtää liikunnanopetuksen pääosin urheilukeskuksen alueelle. Työskentelyn aikana nostettiin esille seikkoja, joiden avulla suunnitelmiin saatiin mukaan kaikille osa-alueille tärkeitä toimintoja ja rakenteita. 

Päivitetyt suunnitelmat esiteltiin toukokuussa 2020 Tuusulan kunnan edustajille yhteispalaverissa, johon oli kutsuttu johtava rakennustarkastaja sekä edustajat kaavoituksesta, rakennustarkastuksesta, kunnallistekniikan suunnittelusta ja pelastusviranomaisilta. Palaverissa käytiin läpi hankkeen alustavia suunnitelmia läpi sekä alueen suunnittelulle asettamia haasteita mm. Pohjaveden suojeluun liittyviä erityiskysymyksiä. 

Suunnitelmat päivitettiin ja esiteltiin kevään ja kesän 2020 aikana kunnan johtoryhmille ja konsernijaostolle. Valmistelua jatkettiin esitettyjen aikataulujen ja mallien mukaisesti. Tuusulan kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi hankesuunnitelmat kokouksessaan lokakuussa 2020 sekä kunnanhallitus marraskuussa 2020. Hallien pääkäyttäjät ja mm. opetushenkilöstö ovat osallistuneet suunnitteluun aktiivisesti koko prosessin ajan.  

Hankesuunnitelmassa on otettu huomioon eri toimijoiden tilatarpeet sekä niiden toimivuus ja tehokas käyttö. Näistä tärkeimpänä Tuusulan kunnan koulujen liikuntatilojen tehokas päiväkäyttö urheilukeskuksessa. 

Tuusulan Tenniskeskus Oy rakennuttaa monitoimihallit kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan voimistelu- ja mailapelihalli, joka valmistuu syyskuussa 2022. Yhtiö rakennuttaa parhaillaan myös ulkotennis- ja padel-kenttäaluetta, joka valmistuu kesäkuussa.  

Toisen vaiheen toteutus sisältää jalkapallohallin, liikuntasalin ja kuntosalitilan. Jalkapallohalli korvaa elinkaarensa päässä olevan kuplahallin ja liikuntasali tuo tarvittavat neliöt lähistölle rakennettavien koulukampusten käyttöön. Kuntosali (ulkoinen toimija) tuo alueelle kaivattuja lisäpalveluita. 

Hallien toteutuksessa huomioidaan mm. kuntayhteistyönäkökulma, ratkaistaan rahoitusmallit ja yhtiöoikeudelliset asiat. Hallikokonaisuudessa toteutuvat kunnan palveluverkon tavoitteet. Arvio on, että toisen vaiheen toteutuksessa etenkin liikuntasaliosan rakentamiskustannus nousee alkuperäisestä arviosta, jalkapallohallin toteutuskustannuksen arvioidaan edelleen olevan lähellä alkuperäistä arvioita.  

 

Monitoimihallin tilat ja käyttö 

Jalkapallohallin pääkäyttäjinä toimivat suunnitelman mukaan Tuusulan Palloseura ja Pallokerho Keski-Uusimaa. Jäseniä seuroissa on n. 600 + 250. Jonkin verran pelaajia tulee myös KP-75:n kautta yhteisjoukkuesopimusten kautta. Urheilukeskuksen alueella sijaitseva, pääasiassa jalkapalloilijoiden käytössä oleva ylipainehalli on pieni ja jo käyttöikänsä ylittänyt.  

Suunnitelman asemapiirustuksessa esitetään rakennusmassa siten, että päätilojen jako erottuu. Pääsisäänkäynti on merkitty punaisella kolmiolla ja se sijaitsee ns. urkka-aukion läheisyydessä. Rakennus on sijoitettu kaavan mukaiselle rakennusalueelle niin, ettei rakennusoikeutta tai kerroslukua ylitetä.  

Jalkapallohallin ja liikuntahallin aputilat on suunnitelmassa sijoitettu hallien väliin, jolloin ne pystyvät joustavasti palvelemaan molempia halleja muuttuvissa käyttötilanteissa. Ratkaisu mahdollistaa myös sen, että tiloilla on yhteinen pääsisäänkäynti, valvonta ja aulapalvelut sekä joukkuepukuhuoneisiin johtava ulkojalkineliikenteen käytävä. Suunnitelmassa kaikki käyttäjien ja yleisön tarvitsemat tilat ovat esteettömiä. Rakennus varustetaan hissillä ja molemmissa kerroksissa on esteettömät wc-tilat. Hallien ja aputilaosan ilmastointikoneet on keskitetty toiseen kerrokseen. Toiseen kerrokseen sijoittuu kuntosalin ja pienliikuntatilan lisäksi myös koulutus- ja toimistotiloja. Kuntosalin on tarkoitus palvella urheilukeskuksen käyttäjiä monipuolisesti. Kuntosalia on urheilukeskuksen alueelle jo pitkään kaivattu ja yhtiö hakee ulkopuolisen yrittäjän hoitamaan sitä. 

Jalkapallohallin koon määrittää kohteeseen valittu kentän koko, joka tässä hankkeessa on täysikokoinen kenttä 64 x 100 m suoja-alueineen. Jalkapallohalli on suunnitelmassa esitetty harjakattoisena ja pääkannattajiltaan kolminivelkehärakenteisena, sillä pelialueen keskellä tarvitaan runsaasti vapaata korkeutta, mutta pelialueen reunalla riittää noin kuuden metrin korkeus. Hallia on vähimmäiskoostaan pidennetty siten, että pukuhuoneiden ja kenttäalueen välissä on verryttelyalue. Hallin aputilojen puoleisessa päädyssä on myös parvikatsomo, johon on hissillinen kulkuyhteys sisääntuloaulasta.  

Liikuntasalin vähimmäiskoko määräytyy siellä pelattavien sisäpelien kenttärajojen ja tarvittavien suoja-alueiden mitoituksesta. Liikuntasalissa harrastetaan eri liikuntamuotoja monipuolisesti ja pelataan kolmessa lohkossa yleisimpiä harrastettavia pallopelejä. Tässä hankkeessa on tarkoitus mahdollistaa myös mm. Futsalin ja salibandyn pelaaminen hallissa. Näissä lajeissa kenttäkoko on 20 x 40 m ja suojaetäisyysvaatimus kiinteisiin rakenteisiin on harjoitusoloissa yksi metri. Salin vapaaksi sisäkorkeudeksi on määritelty sisäjoukkuepelien harraste- ja nuorisoliikunnan edellytykset täyttävän hallikonseptin mukaisesti 9 metriä. Salitila on alaslaskettavin ja riittävästi ääntä eristävin jakoseinin, kolmeen yhtä suureen osaan jaettava. Liikuntahalliin on suunniteltu seinille nostettavat katsomoelementit noin 120…170 hengelle. 

Rakennus sijaitsee urheilupuistossa, jonka nykyiset rakennukset ovat pääosin harjakattoisia ja julkisivut ovat pääosin teräsohutlevyä. Uudisrakennuksen julkisivumateriaalit valitaan kestävyys ja helppo huollettavuus huomioiden. Rakennuksen ulkovaippa tehtäisiin pääosin pelti-villa-pelti-kevytelementeistä, joiden ulkopintana on vakiovärinen muovipinnoitettu teräsohutlevy. Rakennuksen kantavat runkorakenteet tehdään pääosin teräksestä. Välipohjarakenteet tehdään teräsbetonirakenteisina.  

Uusi monitoimihalli täydentää olemassa olevia ja parhaillaan rakentuvia liikuntalaitoksia ja palveluita. 


Hallintomalli 

Tuusulan kunnan pitkän tähtäimen tavoitteena on, että urheilukeskusta johdetaan kokonaisuutena muodostamalla alueelle yksi yhtiö vastaamaan nykyisistä ja tulevista liikuntalaitoksista yhteistyössä Tuusulan kunnan kanssa. 

Ensivaiheessa tarkoituksena on, että Tuusulan Tenniskeskus Oy ja Tuusulan Tekonurmi Oy yhdistetään fuusioimalla Tuusulan Tekonurmi Oy Tuusulan Tenniskeskus Oy:öön. Näin syntyvä yhdistetty urheiluyhtiö rakennuttaa tulevat monitoimihallit ja muita myöhemmin tarvittavia tiloja sekä ulkokenttiä. Yhtiö alkaa operoimaan niitä nykyisten toimintojensa ohella. Tuusulan Tenniskeskus Oy:llä on jo rekisteröitynä aputoiminimi Tuusulan Urheilukeskus. 

BDO Oy on kunnan toimeksiannosta tehnyt ja julkaissut kesäkuussa 2020 selvityksen, jossa arvioidaan ja kuvataan mm. sulautumisen vaihtoehtoisia ratkaisuja, omistusrakennetta, rahoitusta ja taloutta sekä sulautumiseen liittyviä verotuksellisia näkökulmia sekä järjestelyihin liittyvää päätöksentekoa. Selvitystä on osakkeiden vaihtosuhteiden osalta päivitetty vastaamaan tuoreimpien tilinpäätösten mukaisia tietoja. 

Raportti sisältää kokonaisuuden taustan, taloudelliset mallinnukset, sulautumisen vaikutukset ja sen käytännön toteuttamisen, kunnan pääomitus, liikuntalain ja kuntalain säädökset ja vaikutukset, valtiontuki ja kilpailuneutraliteetti ja arvonlisäverotuksen tärkeät huomiot. Loppupäätelmissä ei ole noussut esiin mitään sellaista, joka estäisi suunnitelman toteutumisen. 

Tuusulan Tenniskeskus Oy ja Tuusulan tekonurmi Oy on määrä yhdistää syksyllä 2022. Kunnan omistama jäähalli ja Tuusulan jäähalli Oy tiivistävät yhteistyötä (suunnittelu aloitettu keväällä 2022) ja yhdistävät toimintojansa ja lähikuukausien aikana täsmentyvällä aikataululla ja pääkäyttäjien kanssa neuvotellen. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa Tuusulan Urheilukeskus Oy johtaa ja kehittää alueen toimintaa entistäkin tiiviimmin yhdessä Tuusulan kunnan kanssa, joka vastaa alueen kokonaistoiminnan ohjauksesta. 

 

Taloudellinen perusta 

Jalkapallohallin osalta pääkäyttäjinä ovat Tuusulan Palloseura ja Pallokerho Keski-Uusimaa, joiden taloudellinen sitoutuminen omalta osaltaan on huomioitu kaikissa laskelmissa. Lisäksi Suomen Palloliitto on kiinnostunut harjoitus/koulutusvuorojen ostoon hallista, jonka suunnittelussa on otettu huomioon myös heidän tarpeensa. 

Monitoimihallin ensimmäisen täyden toimintavuoden liikevaihdoksi on arvioitu 1,0 milj. euroa. Tulot on arvioitu realistisesti jalkapalloseurojen tämän hetken maksutason mukaisesti seuraavasti: 

  • TuPS ja PKKU yhteensä 300 000 €/vuosi 

  • Muut 70 000 €/vuosi 
     

Päivisin liikuntasali palvelee koululaiskäyttöä ja kunnan muita tarpeita. Liikuntasalin iltakäyttöön tullaan ideoimaan uusia liikuntamuotoja ja käyttäjiä ja se voidaan pitää auki ympäri vuoden. Tuloja arvioidaan saatavan n. 40 000 €/vuosi. Liikuntasali mahdollistaa toiminnallisesti tehokaan ja monipuolisen käytön ja sen myötä tulojen merkittävän kasvattamisen.  

Monitoimihallin liikuntasalin tarve on itsestään selvä asia koulujen kannalta ja sen investoinnin kannattavuus on yhteistyössä kunnan kanssa laskettu verraten siihen, että vastaavia liikuntatiloja investoitaisiin uusien koulurakennusten yhteyteen. 

  • Rykmentinpuiston yhtenäiskouluun rakennetaan 600m² liikuntasali (tarve 1200m²) 

  • Monioon (lukio, kansalaisopisto, taiteen perusopetus, käsityökoulu) rakennetaan 600m² liikuntasali (tarve 900m²) 

  • Tämä monitoimihalli kattaa tarvittavat lisäneliöt, jolloin investointisäästönä koulujen saleista saadaan n. 2,5 milj. euroa 

  • Kunta maksaisi liikuntatilojen käytöstä 600 000 €/vuosi, mikä kattaa koulujen päiväkäytön liikuntahallin ja jalkapallohallin osalta. Lisäksi kunta säästää 200-250 000 €/vuosi pääoma- ja ylläpitokustannuksissa verrattuna 900m2 omien liikuntatilojen kustannuksiin. 
     

Urheilukeskuksen sisäpalloiluhallien toimiminen yhden yhtiön alla varmistaa kokonaisuuden tehokasta vuoromyyntiä, korkeaa käyttöastetta, tehokasta ylläpitoa sekä taloudellista kannattavuutta. 

Monitoimihallin ja nykyisten sekä parhaillaan rakennettavien liikuntalaitosten (pl. jäähallit) yhteinen liikevaihtoarvio on n. 2 milj. euroa ja tulos on lievästi positiivinen: 

  • Tuusulan Tenniskeskuksen nykyiset tilat (mailapelit ja salibandy) 

  • Rakenteilla oleva voimistelu- ja mailapelihalli 

  • Ulkotennis- ja padelkentät 

  • Monitoimihalli 
     

Rakennusinvestoinnit 

Monitoimihallin kustannusarvio 12,6 milj. euroa (alv 0 %) 
 
Rahoitus 

Yhtiö kuuluu Tuusulan kuntakonserniin. Suunnitelmana on, että Tuusulan vahvistaa yhtiön vakavaraisuutta 1-1,5 milj. euron omalla pääomalla. Lisäksi hankkeen lainarahoituksen järjestyminen edellyttää, että kunta takaa tarvittavan noin 12 milj. euron investointilainan. Rahoitus- ja takausjärjestelyistä tehdään oma päätösesitys kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Tämä hankesuunnitelma ja rahoituksen päätösesitys on tarkoitus viedä tämän jälkeen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyyn. 
 
Laskelmissa ei ole otettu huomioon mahdollisia avustuksia. Yhtiö on joulukuussa 2021 tehnyt hakemuksen opetus- ja kulttuuriministeriölle hankkeen saamiseksi mukaan ministeriön rahoitussuunnitelmaan vuosille 2023-2026. Päätös tästä saadaan loppuvuodesta 2022. 
 
Aikataulu 

  • Monitoimihalli 

  • Yhteissuunnittelussa koulurakentamisen kanssa 

  • Varsinainen avustushakemus ministeriölle 31.12.2022 

  • Rakentaminen 2023–2024 koulujen rakentamisen aikataulun kanssa koordinoituna 

  • Pysäköintialueen suunnittelu 2023 ja rakentaminen 2024 
     

Palvelut, liikenne ja vastuunjako 

Kilpailutien eteläpuolelle osoitetut P-alueet LP-5 ja LPA-18 tulevat kunnan toteutettavaksi vuosien 2022-2024 aikana. Pysäköintialueita ei rakenneta yksittäisten toimintojen tarpeisiin vaan alueen käyttäjät tukeutuvat lähellä ja kulloinkin saatavilla oleviin P-paikkoihin. Yhteydet rakentuville asuinalueille ovat vielä osin rakentamatta ja niiden suunnittelu ja toteutus tulee ajoittaa osana kunnallisteknisiä töitä. Urheilukeskukseen rakennetaan kaikkiaan kolme pysäköintialuetta, joista yksi on valmis, toinen rakenteilla Kilpailutien tulotien varteen ja kolmas sijoittuu monitoimihallin läheisyyteen Urkka-aukion viereen. 

Monitoimihallin viereen rakennettavan pysäköintialueen (LPA-18) ja liikennejärjestelyjen suunnittelu käynnistetään vuonna 2023. Urkka-aukio, hallin piha-alueet, huoltoväylät sekä kevyen liikenteen sijainnit suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä pysäköintialueen kanssa. 

Pysäköintialueiden toteuttaminen mainitulla aikataululla on tärkeää ja mahdollistaa tulevien liikuntapaikkahankkeiden (suunnittelualueet ovat nyt tilapäisessä pysäköintikäytössä) toteuttamisen ja suunnittelun.  

Urheilukeskuksen johtamisen ja päivittäisen työn vastuunjakoa parannetaan edelleen. Vastuunjaon suunnittelussa käydään keskustelua alueen yhtiöiden, henkilöstön, yhdistysten ja kunnan sisäisten kumppaneiden kanssa. Vastuunjaon karkeana jakona on, että yhtiö rakennuttaa ja vastaa kiinteistöistä sekä asiakaspalvelusta ja markkinoinnista. Kunta ylläpitää suorituspaikkoja sekä alueen ja liikenteen infraa. Yhteisenä työnä osapuolet kehittävät ja suunnittelevat toimintaa yhdessä alueen yhdistysten ja kumppaneiden kanssa. Palveluiden, olosuhteiden ja asiakaspalvelun laadun kehittämisen lähtökohtana on alla oleva vastuunjako: 


Kunnan vastuulla 

  • Pysäköintialueiden suunnittelu ja rakentaminen 

  • Katujen ja liikennejärjestelyjen suunnittelu ja rakentaminen 

  • Ulkoliikuntapaikkojen ja yleisten alueiden valaistusten kustannukset, rakentaminen ja huolto 

  • Maksuttomien liikuntapaikkojen hoito ja ulkoalueiden kunnossapito 

  • Maksullisten ulkoliikuntapaikkojen hoito laadittavien sopimusten mukaisesti 

  • Henkilöstöjohtaminen ja osaamisen kehittäminen, liikuntapaikkojen hoito 

  • Pohjaveteen liittyvät selvitykset ja toimenpiteet (maanomistaja) 

  • Kunnan henkilöstön palkkaaminen, ylläpito ja yhteistyö 

  • Alueen kokonaistoiminnan ohjaus 
     

Yhtiön vastuulla 

  • Urheilulaitosten huolto ja ylläpito 

  • Urheilulaitosten suunnittelu ja rakennuttaminen 

  • Kustannukset yhtiön hallinnoimilla liikuntapaikoilla pl. ulko- ja yleisvalaistus 

  • Urheilulaitosten käyttö, kausimyyntisopimuksien laatiminen 

  • Kuntosaliyrittäjän sopimuksen laatiminen 

  • Henkilöstöjohtaminen ja osaamisen kehittäminen, asiakaspalvelu 

  • Oy:n henkilöstön palkkaaminen, asiakaspalvelu ja yhteistyö 
     

Yhteiset asiat 

  • Olosuhteiden suunnittelu ja kehittäminen 

  • Asiakaspalvelupisteen suunnittelu ja kehittäminen 

  • Asiakas- ja käyttäjätiedon kerääminen 

  • Voimassa olevien sopimusten yhdenmukaistaminen pitkällä aikavälillä 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • puoltaa osaltaan esitetyn suunnitelman toteuttamista ja sen käyttämistä sekä tulevassa päätöksentekoprosessissa että myös jatkovalmistelussa urheilukeskuksen toiminnan kehittämisen pohjana. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.