Kuntakehityslautakunta, kokous 27.4.2022

§ 35 Puistokylä, asemakaava nro 3589, luonnosvaihtoehdot nähtäville

TUUDno-2021-825

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 29.4 - 31.8.2021. Kasvu ja ympäristö/kaavoitus pyytää kasvatus- ja sivistyslautakunnalta lausuntoa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunto pyydetään toimittamaan 31.8.2021 mennessä.
 

Suunnittelun tavoitteet ja suunnittelualue 

Puustellinmetsän eteläpuolelle sijoittuvalle alueelle suunnitellaan monipuolista asuinaluetta, jonka sekoitettu rakenne vaihtelee kerrostaloista kytkettyihin pientaloihin ja erillispientaloihin. Alueen toteuttaminen edellyttää katuyhteyden rakentamista Fallbackantielle alueen kytkemiseksi Tuusulanväylään.

Suunnittelualue sijaitsee Etelä-Tuusulassa, Rykmentinpuistossa. Suunnittelualue rajautuu pohjoisosassa Puustellinmetsään, lännessä urheilukeskukseen ja etelässä Palkkitien teollisuusalueeseen. Suunnittelualueen itäpuolinen alue on asemakaavoittamatonta luonnontilaista metsäaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 ha. Alueen rajausta voidaan vielä muuttaa suunnittelutyön edetessä.
 

Suunnittelun taustatietoa

Alue on maastonmuodoiltaan melko tasaista hiekkakangasta ja talousmetsää. Alue on toiminut aikaisemmin varuskunnan harjoitusalueena, johon on sijoittunut harjoitusalueen lisäksi ampumarata. Ampumaradan maaperä on myöhemmin kunnostettu. Alueen länsireunalla sijaitsee vanha ortodoksihautausmaa. Varuskunnan toiminnan lakattua alue on ollut vilkkaassa virkistyskäytössä. Alueelle on laadittu vuonna 2019 reittisuunnitelma, jonka tavoitteena on luoda pohja monipuolisen ja houkuttelevan reittiverkoston saamiseksi. Virkistysmahdollisuuksia tarjoaa polku-ja latuverkoston lisäksi frisbeegolf-rata, jolle kunta on myöntänyt maa-alueen käyttöoikeuden 31.10.2022 saakka. 

Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa ja asemakaavoittamaton. Puistokylän asemakaava on merkitty kaavoituksen työohjelmaan vuodelle 2021.


Kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausunto:

Lausunnon ydinkohdat 

  • Puistokylän suunnittelussa tulee arvioida uudelleen Rykmentinpuiston osayleiskaavan tavoitteita asuntotuotannon määrästä ja laadusta sekä toisaalta luonto- ja virkistysalueiden suhdetta asuntotuotantoon.  

  • OAS:an tavoitteet ja suunnitelmassa mainitut asuntotuotannon lisäämiseen liittyvät toimenpiteet ovat ristiriidassa keskenään. 

  • Luonnon ja virkistyksen tarjoaman potentiaalin tulee ohjata Rykmentinpuiston alueen kehitystyötä. Se tulee nähdä Tuusulan vahvana vetovoimatekijänä, ja tavoitteeksi tulee asettaa yhtenäisen ja keskuspuistomaisen alueen tarjoaminen kuntalaisten liikkumiseen. 

  • Rykmentinpuisto on urheilukeskuksen laajentumissuunta. 

  • Urheilukeskuksen liikenteen ja turvallisuuden sekä saavutettavuuden haasteet lisääntyvät kävijämäärien kasvaessa 

  • Ampumahiihtostadionin toimintaedellytykset tulee turvata 

  • Vihreä asuinympäristö kannustaa tutkimusten mukaan liikkumaan. Puistokylän tulee tarjota kuntalaisten liikkumista ja hyvinvointia edistäviä palveluita 

  • Ortodoksinen sotilashautausmaa kaava-alueen laidalla on muinaismuistoaluetta eikä sitä tule kaavoittaa. 
     

Lautakunta näkee, että Puistokylän rakentamista OAS:ssa esitetyillä tavoitteilla tulee tarkastella uudelleen ja esittää, että alueen suunnittelua jatketaan ja koko Rykmentinpuiston alueen kehittäminen tapahtuu enemmän nykyisiä tarpeita vastaavaksi luontoa ja liikkumista kunnioittaen. Suunnittelusta vastaavan tahon tulee huolehtia, ja kunnan varmistaa ohjeistamalla, että kehitystyötä johtaa myös Rykmentinpuiston metsän, luonnon, lähivirkistyksen ja ulkoilun kehittämisen tarjoama potentiaali.  

Asuinalueiden suunnittelun reunaehdoiksi tulee asettaa virkistysreittien ja palveluiden säilyttäminen tai välitön uudelleen sijoittaminen sekä etupainotteinen rakentaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todetaan, että ”Puistokylän asemakaava-alueella erityisenä tavoitteena on osayleiskaavan mukaisesti mahdollistaa alueella asuinrakentaminen sovittamalla se alueen virkistysarvoihin. Tämän lisäksi huomioidaan pohjavesialueelle sijoittumisesta johtuvat erityispiirteet sekä tavoitellaan alueesta mahdollisimman vähäpäästöistä ja kestävää.”. Lautakunta esittää, että alueen suunnittelua ohjaava, lainvoimainen osayleiskaava päivitetään huomioimaan paremmin ulkoilun ja luonnon merkitys alueella jo asuville ja sinne muuttaville asukkaille.  

Tuusulan kunta kehittää urheilukeskusta määrätietoisesti. Urheilukeskuksen tarpeet tulee huomioida ympärillä kehittyvän yhdyskuntarakenteen vuoksi erityisesti Rykmentinpuistossa. Esitetyllä suunnittelualueella sijaitsee merkittävä luontoliikunta- ja virkistyspalveluita sisältävä kokonaisuus ja välittömässä läheisyydessä urheilukeskus, joka yhdistyy alueen monipuolisiin virkistysreitteihin. Sikokallion ladulla vieraili kaudella 2020-2021 n. 100 000 kävijää. Hyrylän alueella sijaitsee kaksi frisbeegolfrataa, joista toinen sijaitsee suunnittelualueella. Rykmentinpuiston radalla oli 70 000 kävijää vuonna 2020. Urheilukeskuksen ampumahiihtostadion on yksi harvoja lajin suorituspaikkoja Etelä-Suomessa ja tärkeä osa paikallista identiteettiä, vanhan varuskunta-alueen henkeä ja näkyvä osa Tuusulan monipuolista vapaaehtoistyötä. Urheilukeskuksessa vierailee vuosittain yli puoli miljoonaa kävijää ja lähivuosien liikuntapaikkainvestoinnit kasvattavat käyttäjämääriä entisestään. Tuusulan kunnan tulee ryhtyä toimenpiteisiin ampumahiihtotoiminnan säilyttämiseksi urheilukeskuksessa yhdessä toiminnanharjoittajan kanssa huolehtimalla ensisijaisesti turvallisuuden ja melun hallinnasta sekä tarvittavasta luvitusmenettelystä. Turvalliseen toimintaan liittyvät asiat tulee selvittää huolellisesti ja osoittaa riittävät suojarakenteet sekä tarvittavat ympäristön tutkimukset alueella. Selvitys kannattaa laatia sellaisen tahon kanssa, joka on erikoistunut ampumaratoihin ja niiden toimintaan. Urheilukeskus tarvitsee kehittyäkseen ja kasvavaa väestömäärää palvellakseen lisää tilaa ja ainoa mahdollinen laajentumissuunta on Rykmentinpuisto.  

Suunnitelman yhtenä tavoitteena on, että alueella ”eheytetään olemassa olevia virkistysyhteyksiä ja luodaan uusia sekä parannetaan viheralueverkostoa”. Jos suunnitelmaa ei muuteta, viheralueverkosto alueella heikkenee merkittävästi. 

Urheilukeskus on noin kymmenen hehtaarin kokoinen alue. Alueen sisäistä liikennettä, toimintojen sijoittelua ja turvallisuuta parannetaan jatkuvasti. Talviaikaan tykkilumen tekoon tarvitaan tilaa ja toiminnasta aiheutuu meluhaittoja asutusalueelle. Latujen hoito toteutetaan pääosin yöaikaan, koska yöajat ovat otollisimmat lumetuksen suhteen. Suunnitelmissa on lisätä lumetuskaluston kapasiteettia, jotta pystytään luomaan entistä paremmat olosuhteet talviurheilulle ja liikunnalle. Nykyisen lumetuskentän käyttö loppui talveen 2020/2021, ja jatkossa tavoitteena on tehdä ensilumi ampumahiihtostadionilla sekä sen läheisyydessä. Tämä lisää meluhaittoja suunnitelmissa olevalle Puistokylän alueelle. Tulevan Olympiakylän suhteen on hyvä tiedostaa em. asiat ja ongelmat. Ulkoilureitit, kevyen liikenteen yhteydet ja pääsy urheilukeskukseen sujuvasti Rykmentinpuiston suunnasta on jo nyt aiheuttanut ongelmia. Siltoja ja alikulkutunneleita tarvitaan lisää ja liikenteellisiä solmukohtia tulee rakentaa sujuvan ja turvallisen toiminnan varmistamiseksi alueella. 

Vihreä asuinympäristö kannustaa liikkumaan ja Rykmentinpuiston metsästä on viime vuosina tullut merkittävä ulkoilukohde. Lainvoimainen ja suunnittelua ohjaava osayleiskaava (2013) ei riittävästi huomioi luonnon ja lähivirkistyksen lisääntynyttä tarvetta ja kasvua. Ulkoilun ja luonnon läheisyys asuinalueilla on syy muuttaa niille ja jäädä asumaan, ja se tulee tiedostaa kaava-alueiden suunnittelussa. Edellytykset virkistysalueiden ja -reittien kehittämiselle heikkenevät, mikäli asiaa ei suunnittelussa huomioida. Kyse ei ole vain kaupunkikuvasta vaan kuntalaisten terveydestä. 

Luonto- ja virkistysolosuhteiden ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta, lähes 10 vuotta sitten laadittu Rykmentinpuiston osayleiskaava on päivityksen tarpeessa. Puiston yksi kerrallaan toteutuvat alueprojektit poistavat sieltä kaiken sen, millä on asukkaille merkitystä; lähiluonnon, metsät, polut, rauhoittumisen paikat ja seutukunnallisestikin houkuttelevat ulkoilupalvelut. Urheilukeskuksen toiminnoille tulee varata alueita myöhempää kehittämistä ja tulevia sukupolvia varten. Puistokylän suunnitelmalla kunta voittaa vähän ja menettää paljon.  

Mikäli Rykmentinpuiston alueelle päädytään suunnittelemaan asuinalueita, on osallistumis- ja arviointiprosessin mukaisesti syytä laatia kaavaluonnos / -luonnoksia. Tämä vaihe tulee toteuttaa kuntalaisia vahvasti osallistaen ja urheilukeskukselle ja ympäristölle asetettuja tavoitteita silmällä pitäen. Luonnosvaiheen aikana on myös hyvä mahdollisuus päivittää lainvoimaista osayleiskaavaa. Luonnoksessa tulee ottaa kantaa koko osayleiskaavaan ja alueen kokonaiskehitykseen. Rykmentinpuiston osayleiskaava toteutuu vähitellen ja on vaara, että myös ei-toivotut asiat tapahtuvat lopulta itsekseen. Yksi näistä asioista on suunnitelmassa esitetty ajoliikenneväylä Rykmentinpuiston läpi, jonka sijaintia ja vaikutuksia tulee arvioida kriittisesti. 

Lautakunta on asemakaavalausunnoissaan ottanut kantaa yleisesti ulkoilu- ja virkistysreittien rakentamiseen. Ne tulisi rakentaa etupainotteisesti ja kunnallisteknisten töiden yhteydessä. Niiden rakentaminen jälkikäteen on vaikeampaa ja asuinalueiden sisäiset polut ja ulkoiluraitit jäävät saarekemaisiksi ilman kokonaissuunnittelua. 

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää antaa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

__________

Puheenjohtajan avattua keskustelun, Eeva-Liisa Nieminen esitti lisättäväksi lausunnon toiseen kappaleeseen sanat "ulkoilu- ja virkistysalueena". Kappale muutettuna:

"Lautakunta näkee, että Puistokylän rakentamista OAS:ssa esitetyillä tavoitteilla tulee tarkastella uudelleen ja esittää, että alueen suunnittelua jatketaan ulkoilu- ja virkistysalueena ja koko Rykmentinpuiston alueen kehittäminen tapahtuu enemmän nykyisiä tarpeita vastaavaksi luontoa ja liikkumista kunnioittaen. Suunnittelusta vastaavan tahon tulee huolehtia, ja kunnan varmistaa ohjeistamalla, että kehitystyötä johtaa myös Rykmentinpuiston metsän, luonnon, lähivirkistyksen ja ulkoilun kehittämisen tarjoama potentiaali."

Jäsen Alanko kannatti tehtyä muutosesitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosesitys, asia ratkaistaan äänestämällä. Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Eeva-Liisa Niemisen tekemää muutosesitystä äänestävät EI.

Suoritetussa äänestyksessä

  • jaa-äänen antoivat jäsenet Åvall, Koivunen, Nätkynmäki, Väänänen, Laitila, Hellgren, Ahonen, Raevuori, Salonen
  • ei-äänen antoivat jäsenet Alanko ja Nieminen

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä, 2 ei-ääntä, 2 poissa. Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen lautakunnan päätökseksi.

 

Päätös

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti antaa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Valmistelija

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 29.4 - 31.8.2021. Kasvu ja ympäristö/kaavoitus pyytää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunto pyydetään toimittamaan 31.8.2021 mennessä.
 

Suunnittelun tavoitteet ja suunnittelualue 

Puustellinmetsän eteläpuolelle sijoittuvalle alueelle suunnitellaan monipuolista asuinaluetta, jonka sekoitettu rakenne vaihtelee kerrostaloista kytkettyihin pientaloihin ja erillispientaloihin. Alueen toteuttaminen edellyttää katuyhteyden rakentamista Fallbackantielle alueen kytkemiseksi Tuusulanväylään.

Suunnittelualue sijaitsee Etelä-Tuusulassa, Rykmentinpuistossa. Suunnittelualue rajautuu pohjoisosassa Puustellinmetsään, lännessä urheilukeskukseen ja etelässä Palkkitien teollisuusalueeseen. Suunnittelualueen itäpuolinen alue on asemakaavoittamatonta luonnontilaista metsäaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 ha. Alueen rajausta voidaan vielä muuttaa suunnittelutyön edetessä.
 

Suunnittelun taustatietoa

Alue on maastonmuodoiltaan melko tasaista hiekkakangasta ja talousmetsää. Alue on toiminut aikaisemmin varuskunnan harjoitusalueena, johon on sijoittunut harjoitusalueen lisäksi ampumarata. Ampumaradan maaperä on myöhemmin kunnostettu. Alueen länsireunalla sijaitsee vanha ortodoksihautausmaa. Varuskunnan toiminnan lakattua alue on ollut vilkkaassa virkistyskäytössä. Alueelle on laadittu vuonna 2019 reittisuunnitelma, jonka tavoitteena on luoda pohja monipuolisen ja houkuttelevan reittiverkoston saamiseksi. Virkistysmahdollisuuksia tarjoaa polku-ja latuverkoston lisäksi frisbeegolf-rata, jolle kunta on myöntänyt maa-alueen käyttöoikeuden 31.10.2022 saakka. 

Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa ja asemakaavoittamaton. Puistokylän asemakaava on merkitty kaavoituksen työohjelmaan vuodelle 2021.


Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto:

Lausunnon ydinkohdat

  • Puistokylän suunnittelussa tulee arvioida uudelleen Rykmentinpuiston osayleiskaavan tavoitteita asuntotuotannon määrästä ja laadusta sekä toisaalta luonto- ja virkistysalueiden suhdetta asuntotuotantoon.
  • OAS:an tavoitteet ja suunnitelmassa mainitut asuntotuotannon lisäämiseen liittyvät toimenpiteet ovat ristiriidassa keskenään.
  • Luonnon ja virkistyksen tarjoaman potentiaalin tulee ohjata Rykmentinpuiston alueen kehitystyötä. Se tulee nähdä Tuusulan vahvana vetovoimatekijänä, ja tavoitteeksi tulee asettaa yhtenäisen ja keskuspuistomaisen alueen tarjoaminen kuntalaisten liikkumiseen.
  • Rykmentinpuisto on urheilukeskuksen laajentumissuunta.
  • Urheilukeskuksen liikenteen ja turvallisuuden sekä saavutettavuuden haasteet lisääntyvät kävijämäärien kasvaessa
  • Ampumahiihtostadionin toimintaedellytykset tulee turvata
  • Vihreä asuinympäristö kannustaa tutkimusten mukaan liikkumaan. Puistokylän tulee tarjota kuntalaisten liikkumista ja hyvinvointia edistäviä palveluita
  • Ortodoksinen sotilashautausmaa kaava-alueen laidalla on muinaismuistoaluetta eikä sitä tule kaavoittaa.
     

Lautakunta näkee, että Puistokylän rakentamista OAS:ssa esitetyillä tavoitteilla tulee tarkastella uudelleen ja esittää, että alueen suunnittelua jatketaan ja koko Rykmentinpuiston alueen kehittäminen tapahtuu enemmän nykyisiä tarpeita vastaavaksi luontoa ja liikkumista kunnioittaen. Suunnittelusta vastaavan tahon tulee huolehtia, ja kunnan varmistaa ohjeistamalla, että kehitystyötä johtaa myös Rykmentinpuiston metsän, luonnon, lähivirkistyksen ja ulkoilun kehittämisen tarjoama potentiaali.

Asuinalueiden suunnittelun reunaehdoiksi tulee asettaa virkistysreittien ja palveluiden säilyttäminen tai välitön uudelleen sijoittaminen sekä etupainotteinen rakentaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todetaan, että ”Puistokylän asemakaava-alueella erityisenä tavoitteena on osayleiskaavan mukaisesti mahdollistaa alueella asuinrakentaminen sovittamalla se alueen virkistysarvoihin. Tämän lisäksi huomioidaan pohjavesialueelle sijoittumisesta johtuvat erityispiirteet sekä tavoitellaan alueesta mahdollisimman vähäpäästöistä ja kestävää.”. Lautakunta esittää, että alueen suunnittelua ohjaava, lainvoimainen osayleiskaava päivitetään huomioimaan paremmin ulkoilun ja luonnon merkitys alueella jo asuville ja sinne muuttaville asukkaille.

Tuusulan kunta kehittää urheilukeskusta määrätietoisesti. Urheilukeskuksen tarpeet tulee huomioida ympärillä kehittyvän yhdyskuntarakenteen vuoksi erityisesti Rykmentinpuistossa. Esitetyllä suunnittelualueella sijaitsee merkittävä luontoliikunta- ja virkistyspalveluita sisältävä kokonaisuus ja välittömässä läheisyydessä urheilukeskus, joka yhdistyy alueen monipuolisiin virkistysreitteihin. Sikokallion ladulla vieraili kaudella 2020-2021 n. 100 000 kävijää. Hyrylän alueella sijaitsee kaksi frisbeegolfrataa, joista toinen sijaitsee suunnittelualueella. Rykmentinpuiston radalla oli 70 000 kävijää vuonna 2020. Urheilukeskuksen ampumahiihtostadion on yksi harvoja lajin suorituspaikkoja Etelä-Suomessa ja tärkeä osa paikallista identiteettiä, vanhan varuskunta-alueen henkeä ja näkyvä osa Tuusulan monipuolista vapaaehtoistyötä. Urheilukeskuksessa vierailee vuosittain yli puoli miljoonaa kävijää ja lähivuosien liikuntapaikkainvestoinnit kasvattavat käyttäjämääriä entisestään. Tuusulan kunnan tulee ryhtyä toimenpiteisiin ampumahiihtotoiminnan säilyttämiseksi urheilukeskuksessa yhdessä toiminnanharjoittajan kanssa huolehtimalla ensisijaisesti turvallisuuden ja melun hallinnasta sekä tarvittavasta luvitusmenettelystä. Turvalliseen toimintaan liittyvät asiat tulee selvittää huolellisesti ja osoittaa riittävät suojarakenteet sekä tarvittavat ympäristön tutkimukset alueella. Selvitys kannattaa laatia sellaisen tahon kanssa, joka on erikoistunut ampumaratoihin ja niiden toimintaan. Urheilukeskus tarvitsee kehittyäkseen ja kasvavaa väestömäärää palvellakseen lisää tilaa ja ainoa mahdollinen laajentumissuunta on Rykmentinpuisto.

Suunnitelman yhtenä tavoitteena on, että alueella ”eheytetään olemassa olevia virkistysyhteyksiä ja luodaan uusia sekä parannetaan viheralueverkostoa”. Jos suunnitelmaa ei muuteta, viheralueverkosto alueella heikkenee merkittävästi.

Urheilukeskus on noin kymmenen hehtaarin kokoinen alue. Alueen sisäistä liikennettä, toimintojen sijoittelua ja turvallisuuta parannetaan jatkuvasti. Talviaikaan tykkilumen tekoon tarvitaan tilaa ja toiminnasta aiheutuu meluhaittoja asutusalueelle. Latujen hoito toteutetaan pääosin yöaikaan, koska yöajat ovat otollisimmat lumetuksen suhteen. Suunnitelmissa on lisätä lumetuskaluston kapasiteettia, jotta pystytään luomaan entistä paremmat olosuhteet talviurheilulle ja liikunnalle. Nykyisen lumetuskentän käyttö loppui talveen 2020/2021, ja jatkossa tavoitteena on tehdä ensilumi ampumahiihtostadionilla sekä sen läheisyydessä. Tämä lisää meluhaittoja suunnitelmissa olevalle Puistokylän alueelle. Tulevan Olympiakylän suhteen on hyvä tiedostaa em. asiat ja ongelmat. Ulkoilureitit, kevyen liikenteen yhteydet ja pääsy urheilukeskukseen sujuvasti Rykmentinpuiston suunnasta on jo nyt aiheuttanut ongelmia. Siltoja ja alikulkutunneleita tarvitaan lisää ja liikenteellisiä solmukohtia tulee rakentaa sujuvan ja turvallisen toiminnan varmistamiseksi alueella.

Vihreä asuinympäristö kannustaa liikkumaan ja Rykmentinpuiston metsästä on viime vuosina tullut merkittävä ulkoilukohde. Lainvoimainen ja suunnittelua ohjaava osayleiskaava (2013) ei riittävästi huomioi luonnon ja lähivirkistyksen lisääntynyttä tarvetta ja kasvua. Ulkoilun ja luonnon läheisyys asuinalueilla on syy muuttaa niille ja jäädä asumaan, ja se tulee tiedostaa kaava-alueiden suunnittelussa. Edellytykset virkistysalueiden ja -reittien kehittämiselle heikkenevät, mikäli asiaa ei suunnittelussa huomioida. Kyse ei ole vain kaupunkikuvasta vaan kuntalaisten terveydestä.

Luonto- ja virkistysolosuhteiden ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta, lähes 10 vuotta sitten laadittu Rykmentinpuiston osayleiskaava on päivityksen tarpeessa. Puiston yksi kerrallaan toteutuvat alueprojektit poistavat sieltä kaiken sen, millä on asukkaille merkitystä; lähiluonnon, metsät, polut, rauhoittumisen paikat ja seutukunnallisestikin houkuttelevat ulkoilupalvelut. Urheilukeskuksen toiminnoille tulee varata alueita myöhempää kehittämistä ja tulevia sukupolvia varten. Puistokylän suunnitelmalla kunta voittaa vähän ja menettää paljon.

Mikäli Rykmentinpuiston alueelle päädytään suunnittelemaan asuinalueita, on osallistumis- ja arviointiprosessin mukaisesti syytä laatia kaavaluonnos / -luonnoksia. Tämä vaihe tulee toteuttaa kuntalaisia vahvasti osallistaen ja urheilukeskukselle ja ympäristölle asetettuja tavoitteita silmällä pitäen. Luonnosvaiheen aikana on myös hyvä mahdollisuus päivittää lainvoimaista osayleiskaavaa. Luonnoksessa tulee ottaa kantaa koko osayleiskaavaan ja alueen kokonaiskehitykseen. Rykmentinpuiston osayleiskaava toteutuu vähitellen ja on vaara, että myös ei-toivotut asiat tapahtuvat lopulta itsekseen. Yksi näistä asioista on suunnitelmassa esitetty ajoliikenneväylä Rykmentinpuiston läpi, jonka sijaintia ja vaikutuksia tulee arvioida kriittisesti.

Lautakunta on asemakaavalausunnoissaan ottanut kantaa yleisesti ulkoilu- ja virkistysreittien rakentamiseen. Ne tulisi rakentaa etupainotteisesti ja kunnallisteknisten töiden yhteydessä. Niiden rakentaminen jälkikäteen on vaikeampaa ja asuinalueiden sisäiset polut ja ulkoiluraitit jäävät saarekemaisiksi ilman kokonaissuunnittelua.

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 29.4 - 31.8.2021. Kasvu ja ympäristö/kaavoitus pyytää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalta lausuntoa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunto pyydetään toimittamaan 31.8.2021 mennessä.

Suunnittelun tavoitteet ja suunnittelualue 
Puustellinmetsän eteläpuolelle sijoittuvalle alueelle suunnitellaan monipuolista asuinaluetta, jonka sekoitettu rakenne vaihtelee kerrostaloista kytkettyihin pientaloihin ja erillispientaloihin. Alueen toteuttaminen edellyttää katuyhteyden rakentamista Fallbackantielle alueen kytkemiseksi Tuusulanväylään.

Suunnittelualue sijaitsee Etelä-Tuusulassa, Rykmentinpuistossa. Suunnittelualue rajautuu pohjoisosassa Puustellinmetsään, lännessä urheilukeskukseen ja etelässä Palkkitien teollisuusalueeseen. Suunnittelualueen itäpuolinen alue on asemakaavoittamatonta luonnontilaista metsäaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 ha. Alueen rajausta voidaan vielä muuttaa suunnittelutyön edetessä.

Suunnittelun taustatietoa
Alue on maastonmuodoiltaan melko tasaista hiekkakangasta ja talousmetsää. Alue on toiminut aikaisemmin varuskunnan harjoitusalueena, johon on sijoittunut harjoitusalueen lisäksi ampumarata. Ampumaradan maaperä on myöhemmin kunnostettu. Alueen länsireunalla sijaitsee vanha ortodoksihautausmaa. Varuskunnan toiminnan lakattua alue on ollut vilkkaassa virkistyskäytössä. Alueelle on laadittu vuonna 2019 reittisuunnitelma, jonka tavoitteena on luoda pohja monipuolisen ja houkuttelevan reittiverkoston saamiseksi. Virkistysmahdollisuuksia tarjoaa polku-ja latuverkoston lisäksi frisbeegolf-rata, jolle kunta on myöntänyt maa-alueen käyttöoikeuden 31.10.2022 saakka. 

Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa ja asemakaavoittamaton. Puistokylän asemakaava on merkitty kaavoituksen työohjelmaan vuodelle 2021.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausunto
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan mielestä alueen suunnittelua jatkettaessa ja Rykmentinpuiston aluetta kehitettäessä tulee huomioida nykyiset alueen tarpeet sekä luonnon, virkistyksen, ulkoilun ja liikunnan tarjoamat mahdollisuudet asukkaiden virkistykselle ja hyvinvoinnille. Lautakunta toteaa, että tutkimuksissa on osoitettu ympäristön olevan yhteydessä asukkaan hyvinvointiin, esimerkiksi viheralueiden ja metsässä oleskelun on osoitettu vähentävän stressiä. 
Alueella sijaitsevat ulkoilumaastot, luonto ja reitit tukevat osaltaan asukkaiden fyysistä hyvinvointia tarjoamalla lähivirkistysalueita ja laajempia retkeily- ja luontoalueita asukkaille. Lautakunnan huolena onkin, että alueen luontoarvot, virkistyskäyttö ja hyvinvointivaikutukset eivät toteudu, jos aluetta kaavoitetaan liian tehokkaasti. Toisaalta lähellä luontoa oleva, vehreä asuinympäristö ja lähellä olevat ulkoilumaastot sekä harrastuspaikat ovat tärkeitä tekijöitä asuinpaikkaa valittaessa. 

Rykmentinpuiston alueella sijaitsevat ulkoilureitit tukevat paitsi asukkaiden fyysistä hyvinvointia, tarjoavat myös kaikille asukkaille tasapuolisen mahdollisuuden ulkoiluun sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta urheilukeskus ympäristöineen on paikka, jossa yhteisöllisyyden ja kohtaamisten syntyminen on mahdollista. 

Puistokylän osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetyllä alueella sijaitsee urheilukeskus kattavine virkistys- ja ulkoiluverkostoineen. Alueella sekä kuntalaiset että lähikunnista tulevat ihmiset liikkuvat aktiivisesti mm. frisbeegolf-radalla pelaten. Kunta kehittää urheilukeskuksen aluetta suunnitelmallisesti. On tärkeää, että urheilukeskuksen ja sitä ympäröivän alueen ja toimintojen tarpeet huomioidaan. Rykmentinpuiston aluetta suunniteltaessa onkin jätettävä riittävästi tilaa urheilukeskuksen laajentumiselle. Asuinalueen rajaus on tehtävä niin, että frisbeegolfrata ja hiihtoladut säilyvät muuttumattomina.

Lautakunta esittää, että suunniteltua liikenneyhteyttä ei toteuteta Fallbackantielle vaan liikenne ohjattaisiin Puistotien kautta itäiselle ohikulkutielle. Lautakunta perustelee esitystään sillä, että katuyhteys Fallbackantielle katkaisisi ulkoilureitit. Myös Sahankulman risteys olisi rakennettava uudelleen liikenneturvallisuuden takaamiseksi. 

Alue on kuntalaisille tärkeä ja sen vuoksi asukkaiden tulee voida osallistua alueen suunnitteluun, päädytään sitten asuinrakentamiseen tai alueen muunlaiseen kehittämiseen. 
 

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää 

  • antaa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Perustelut

Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 29.4 - 31.8.2021. Kasvu ja ympäristö/kaavoitus pyytää vammaisneuvostolta lausuntoa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunto pyydetään toimittamaan 31.8.2021 mennessä.

Suunnittelun tavoitteet ja suunnittelualue 
Puustellinmetsän eteläpuolelle sijoittuvalle alueelle suunnitellaan monipuolista asuinaluetta, jonka sekoitettu rakenne vaihtelee kerrostaloista kytkettyihin pientaloihin ja erillispientaloihin. Alueen toteuttaminen edellyttää katuyhteyden rakentamista Fallbackantielle alueen kytkemiseksi Tuusulanväylään.

Suunnittelualue sijaitsee Etelä-Tuusulassa, Rykmentinpuistossa. Suunnittelualue rajautuu pohjoisosassa Puustellinmetsään, lännessä urheilukeskukseen ja etelässä Palkkitien teollisuusalueeseen. Suunnittelualueen itäpuolinen alue on asemakaavoittamatonta luonnontilaista metsäaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 ha. Alueen rajausta voidaan vielä muuttaa suunnittelutyön edetessä.

Suunnittelun taustatietoa
Alue on maastonmuodoiltaan melko tasaista hiekkakangasta ja talousmetsää. Alue on toiminut aikaisemmin varuskunnan harjoitusalueena, johon on sijoittunut harjoitusalueen lisäksi ampumarata. Ampumaradan maaperä on myöhemmin kunnostettu. Alueen länsireunalla sijaitsee vanha ortodoksihautausmaa. Varuskunnan toiminnan lakattua alue on ollut vilkkaassa virkistyskäytössä. Alueelle on laadittu vuonna 2019 reittisuunnitelma, jonka tavoitteena on luoda pohja monipuolisen ja houkuttelevan reittiverkoston saamiseksi. Virkistysmahdollisuuksia tarjoaa polku-ja latuverkoston lisäksi frisbeegolf-rata, jolle kunta on myöntänyt maa-alueen käyttöoikeuden 31.10.2022 saakka. 

Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa ja asemakaavoittamaton. Puistokylän asemakaava on merkitty kaavoituksen työohjelmaan vuodelle 2021.


Vammaisneuvoston lausunto 

Vammaisneuvoston mielestä alueen suunnittelua jatkettaessa ja Rykmentinpuiston aluetta kehitettäessä tulee huomioida nykyiset alueen tarpeet sekä luonnon, virkistyksen, ulkoilun ja liikunnan tarjoamat mahdollisuudet asukkaiden virkistykselle ja hyvinvoinnille. Vammaisneuvosto toteaa, että tutkimuksissa on osoitettu ympäristön olevan yhteydessä asukkaan hyvinvointiin, esimerkiksi viheralueiden ja metsässä oleskelun on osoitettu vähentävän stressiä. 

Alueella sijaitsevat ulkoilumaastot, luonto ja reitit tukevat osaltaan asukkaiden fyysistä hyvinvointia tarjoamalla lähivirkistysalueita ja laajempia retkeily- ja luontoalueita asukkaille. Neuvoston huolena on, että alueen luontoarvot, virkistyskäyttö ja hyvinvointivaikutukset eivät toteudu, jos aluetta kaavoitetaan liian tehokkaasti. Toisaalta lähellä luontoa oleva, vehreä asuinympäristö ja lähellä olevat ulkoilumaastot sekä harrastuspaikat ovat tärkeitä tekijöitä asuinpaikkaa valittaessa. 

Rykmentinpuiston alueella sijaitsevat ulkoilureitit tukevat paitsi asukkaiden fyysistä hyvinvointia, tarjoavat myös kaikille asukkaille tasapuolisen mahdollisuuden ulkoiluun sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta urheilukeskus ympäristöineen on paikka, jossa yhteisöllisyyden ja kohtaamisten syntyminen on mahdollista. 

Puistokylän osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetyllä alueella sijaitsee urheilukeskus kattavine virkistys- ja ulkoiluverkostoineen. Alueella sekä kuntalaiset että lähikunnista tulevat ihmiset liikkuvat aktiivisesti mm. frisbeegolf-radalla pelaten. Kunta kehittää urheilukeskuksen aluetta suunnitelmallisesti. On tärkeää, että urheilukeskuksen ja sitä ympäröivän alueen ja toimintojen tarpeet huomioidaan. Rykmentinpuiston aluetta suunniteltaessa onkin jätettävä riittävästi tilaa urheilukeskuksen laajentumiselle. Asuinalueen rajaus on tehtävä niin, että frisbeegolfrata ja hiihtoladut säilyvät muuttumattomina.

Vammaisneuvosto esittää, että suunniteltua liikenneyhteyttä ei toteuteta Fallbackantielle vaan liikenne ohjattaisiin Puistotien kautta itäiselle ohikulkutielle. Neuvosto perustelee esitystään sillä, että katuyhteys Fallbackantielle katkaisisi ulkoilureitit. Myös Sahankulman risteys olisi rakennettava uudelleen liikenneturvallisuuden takaamiseksi. 

Neuvosto painottaa, että ympäristössä tulisi korostua esteettömyys, palvelujen saavutettavuus sekä osallistumismahdollisuudet. Mahdollisten asumisratkaisujen tulee tarjota turvallisuutta, terveyttä ja osallistumista edistäviä ratkaisuja, jotka parantavat erityisesti vammaisten ja ikääntyvien ihmisten elämänlaatua. Esteetön asuinalue on helppo hahmottaa ja siellä on helppo liikkua. Fyysisen esteettömyyden lisäksi tulee huomiota kiinnittää kognitiiviseen ja aistiesteettömyyteen sekä alueen käytettävyyteen. Yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin kannustava asuinympäristö on hyvä kaikille väestöryhmille varsinkin nyt, kun yksinäisyyden on todettu lisääntyneen eri väestöryhmissä. Levähdyspaikat ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat edistävät kaikkien asukkaiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Alue on kuntalaisille tärkeä ja sen vuoksi asukkaiden tulee voida osallistua alueen suunnitteluun ja kehittämiseen. 

Ehdotus

Esittelijä

Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Vammaineuvosto päättää 

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon. 

 

_____________________________________________

Puheenjohtajan avattua keskustelun jäsen Kalpio ehdotti,  että liikenteen ohjaamista Falbackantielle Palkkitien kautta tutkittaisiin.

Lisäksi jäsen Vesterinen esitti, että aluetta rakennettaessa pitää esteettömät pysäköintitilat taata, jotta urheilukeskuksen palvelut ovat kaikille käytettävissä. Neuvosto hyväksyi tehdyt esitykset yksimielisesti.

Päätös

Vammaisneuvosto päätti antaa alla olevan muutetun lausunnon.

 

Vammaisneuvoston lausunto 

Vammaisneuvoston mielestä alueen suunnittelua jatkettaessa ja Rykmentinpuiston aluetta kehitettäessä tulee huomioida nykyiset alueen tarpeet sekä luonnon, virkistyksen, ulkoilun ja liikunnan tarjoamat mahdollisuudet asukkaiden virkistykselle ja hyvinvoinnille. Vammaisneuvosto toteaa, että tutkimuksissa on osoitettu ympäristön olevan yhteydessä asukkaan hyvinvointiin, esimerkiksi viheralueiden ja metsässä oleskelun on osoitettu vähentävän stressiä. 

Alueella sijaitsevat ulkoilumaastot, luonto ja reitit tukevat osaltaan asukkaiden fyysistä hyvinvointia tarjoamalla lähivirkistysalueita ja laajempia retkeily- ja luontoalueita asukkaille. Neuvoston huolena on, että alueen luontoarvot, virkistyskäyttö ja hyvinvointivaikutukset eivät toteudu, jos aluetta kaavoitetaan liian tehokkaasti. Toisaalta lähellä luontoa oleva, vehreä asuinympäristö ja lähellä olevat ulkoilumaastot sekä harrastuspaikat ovat tärkeitä tekijöitä asuinpaikkaa valittaessa. 

Rykmentinpuiston alueella sijaitsevat ulkoilureitit tukevat paitsi asukkaiden fyysistä hyvinvointia, tarjoavat myös kaikille asukkaille tasapuolisen mahdollisuuden ulkoiluun sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta urheilukeskus ympäristöineen on paikka, jossa yhteisöllisyyden ja kohtaamisten syntyminen on mahdollista. 

Puistokylän osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetyllä alueella sijaitsee urheilukeskus kattavine virkistys- ja ulkoiluverkostoineen. Alueella sekä kuntalaiset että lähikunnista tulevat ihmiset liikkuvat aktiivisesti mm. frisbeegolf-radalla pelaten. Kunta kehittää urheilukeskuksen aluetta suunnitelmallisesti. On tärkeää, että urheilukeskuksen ja sitä ympäröivän alueen ja toimintojen tarpeet huomioidaan. Rykmentinpuiston aluetta suunniteltaessa onkin jätettävä riittävästi tilaa urheilukeskuksen laajentumiselle. Asuinalueen rajaus on tehtävä niin, että frisbeegolfrata ja hiihtoladut säilyvät muuttumattomina. Lisäksi aluetta rakennettaessa pitää esteettömät pysäköintitilat taata, jotta urheilukeskuksen palvelut ovat kaikille käytettävissä.

Vammaisneuvosto esittää, että liikenteen ohjaamista Falbackantielle Palkkitien kautta tutkittaisiin. 

Neuvosto painottaa, että ympäristössä tulisi korostua esteettömyys, palvelujen saavutettavuus sekä osallistumismahdollisuudet. Mahdollisten asumisratkaisujen tulee tarjota turvallisuutta, terveyttä ja osallistumista edistäviä ratkaisuja, jotka parantavat erityisesti vammaisten ja ikääntyvien ihmisten elämänlaatua. Esteetön asuinalue on helppo hahmottaa ja siellä on helppo liikkua. Fyysisen esteettömyyden lisäksi tulee huomiota kiinnittää kognitiiviseen ja aistiesteettömyyteen sekä alueen käytettävyyteen. Yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin kannustava asuinympäristö on hyvä kaikille väestöryhmille varsinkin nyt, kun yksinäisyyden on todettu lisääntyneen eri väestöryhmissä. Levähdyspaikat ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat edistävät kaikkien asukkaiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Alue on kuntalaisille tärkeä ja sen vuoksi asukkaiden tulee voida osallistua alueen suunnitteluun ja kehittämiseen. 

 

Valmistelija

Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 29.4 - 31.8.2021. Kasvu ja ympäristö/kaavoitus pyytää ikäihmiste neuvostolta lausuntoa Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunto pyydetään toimittamaan 31.8.2021 mennessä.

Suunnittelun tavoitteet ja suunnittelualue 
Puustellinmetsän eteläpuolelle sijoittuvalle alueelle suunnitellaan monipuolista asuinaluetta, jonka sekoitettu rakenne vaihtelee kerrostaloista kytkettyihin pientaloihin ja erillispientaloihin. Alueen toteuttaminen edellyttää katuyhteyden rakentamista Fallbackantielle alueen kytkemiseksi Tuusulanväylään.

Suunnittelualue sijaitsee Etelä-Tuusulassa, Rykmentinpuistossa. Suunnittelualue rajautuu pohjoisosassa Puustellinmetsään, lännessä urheilukeskukseen ja etelässä Palkkitien teollisuusalueeseen. Suunnittelualueen itäpuolinen alue on asemakaavoittamatonta luonnontilaista metsäaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 ha. Alueen rajausta voidaan vielä muuttaa suunnittelutyön edetessä.

Suunnittelun taustatietoa
Alue on maastonmuodoiltaan melko tasaista hiekkakangasta ja talousmetsää. Alue on toiminut aikaisemmin varuskunnan harjoitusalueena, johon on sijoittunut harjoitusalueen lisäksi ampumarata. Ampumaradan maaperä on myöhemmin kunnostettu. Alueen länsireunalla sijaitsee vanha ortodoksihautausmaa. Varuskunnan toiminnan lakattua alue on ollut vilkkaassa virkistyskäytössä. Alueelle on laadittu vuonna 2019 reittisuunnitelma, jonka tavoitteena on luoda pohja monipuolisen ja houkuttelevan reittiverkoston saamiseksi. Virkistysmahdollisuuksia tarjoaa polku-ja latuverkoston lisäksi frisbeegolf-rata, jolle kunta on myöntänyt maa-alueen käyttöoikeuden 31.10.2022 saakka. 

Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa ja asemakaavoittamaton. Puistokylän asemakaava on merkitty kaavoituksen työohjelmaan vuodelle 2021.


Ikäihmisten neuvoston lausunto 

Ikäihmisten neuvoston mielestä alueen suunnittelua jatkettaessa ja Rykmentinpuiston aluetta kehitettäessä tulee huomioida nykyiset alueen tarpeet sekä luonnon, virkistyksen, ulkoilun ja liikunnan tarjoamat mahdollisuudet asukkaiden virkistykselle ja hyvinvoinnille. Neuvosto toteaa, että tutkimuksissa on osoitettu ympäristön olevan yhteydessä asukkaan hyvinvointiin, esimerkiksi viheralueiden ja metsässä oleskelun on osoitettu vähentävän stressiä. 

Alueella sijaitsevat ulkoilumaastot, luonto ja reitit tukevat osaltaan asukkaiden fyysistä hyvinvointia tarjoamalla lähivirkistysalueita ja laajempia retkeily- ja luontoalueita asukkaille. Neuvoston huolena on, että alueen luontoarvot, virkistyskäyttö ja hyvinvointivaikutukset eivät toteudu, jos aluetta kaavoitetaan liian tehokkaasti. Toisaalta lähellä luontoa oleva, vehreä asuinympäristö ja lähellä olevat ulkoilumaastot sekä harrastuspaikat ovat tärkeitä tekijöitä asuinpaikkaa valittaessa. 

Rykmentinpuiston alueella sijaitsevat ulkoilureitit tukevat paitsi asukkaiden fyysistä hyvinvointia, tarjoavat myös kaikille asukkaille tasapuolisen mahdollisuuden ulkoiluun sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta urheilukeskus ympäristöineen on paikka, jossa yhteisöllisyyden ja kohtaamisten syntyminen on mahdollista. 

Puistokylän osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetyllä alueella sijaitsee urheilukeskus kattavine virkistys- ja ulkoiluverkostoineen. Alueella sekä kuntalaiset että lähikunnista tulevat ihmiset liikkuvat aktiivisesti mm. frisbeegolf-radalla pelaten. Kunta kehittää urheilukeskuksen aluetta suunnitelmallisesti. On tärkeää, että urheilukeskuksen ja sitä ympäröivän alueen ja toimintojen tarpeet huomioidaan. Rykmentinpuiston aluetta suunniteltaessa onkin jätettävä riittävästi tilaa urheilukeskuksen laajentumiselle. Asuinalueen rajaus on tehtävä niin, että frisbeegolfrata ja hiihtoladut säilyvät muuttumattomina.

Neuvosto painottaa, että ympäristössä tulisi korostua esteettömyys, palvelujen saavutettavuus sekä osallistumismahdollisuudet. Mahdollisten asumisratkaisujen tulee tarjota turvallisuutta, terveyttä ja osallistumista edistäviä ratkaisuja, jotka parantavat erityisesti ikääntyvien ihmisten elämänlaatua. Esteetön asuinalue on helppo hahmottaa ja siellä on helppo liikkua. Fyysisen esteettömyyden lisäksi tulee huomiota kiinnittää kognitiiviseen ja aistiesteettömyyteen sekä alueen käytettävyyteen. Yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin kannustava asuinympäristö on hyvä kaikille väestöryhmille varsinkin nyt, kun yksinäisyyden on todettu lisääntyneen eri väestöryhmissä. Levähdyspaikat ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat edistävät kaikkien asukkaiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Alue on kuntalaisille tärkeä ja sen vuoksi asukkaiden tulee voida osallistua alueen suunnitteluun ja kehittämiseen. 

Ehdotus

Esittelijä

Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon. 

__________________________________________

Puheenjohtajan avattua keskustelun jäsen Petäjäniemi ehdotti, että lausuntoon lisätään frisbeegolfin ja ulkoilureittien lisäksi myös suunnistus. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Lisäksi jäsen Mäkinen ehdotti, että lausuntoon kirjataan, että katuyhteyden rakentamisessa Fallbackantielle on taattava liikenneturvallisuus. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Päätös

Ikäihmisten neuvosto päätti

  • antaa alla olevan mukaisen lausunnon

 

Ikäihmisten neuvoston lausunto 

Ikäihmisten neuvoston mielestä alueen suunnittelua jatkettaessa ja Rykmentinpuiston aluetta kehitettäessä tulee huomioida nykyiset alueen tarpeet sekä luonnon, virkistyksen, ulkoilun ja liikunnan tarjoamat mahdollisuudet asukkaiden virkistykselle ja hyvinvoinnille. Neuvosto toteaa, että tutkimuksissa on osoitettu ympäristön olevan yhteydessä asukkaan hyvinvointiin, esimerkiksi viheralueiden ja metsässä oleskelun on osoitettu vähentävän stressiä. 

Alueella sijaitsevat ulkoilumaastot, luonto ja reitit tukevat osaltaan asukkaiden fyysistä hyvinvointia tarjoamalla lähivirkistysalueita ja laajempia retkeily- ja luontoalueita asukkaille. Neuvoston huolena on, että alueen luontoarvot, virkistyskäyttö ja hyvinvointivaikutukset eivät toteudu, jos aluetta kaavoitetaan liian tehokkaasti. Toisaalta lähellä luontoa oleva, vehreä asuinympäristö ja lähellä olevat ulkoilumaastot sekä harrastuspaikat ovat tärkeitä tekijöitä asuinpaikkaa valittaessa. 

Rykmentinpuiston alueella sijaitsevat ulkoilureitit tukevat paitsi asukkaiden fyysistä hyvinvointia, tarjoavat myös kaikille asukkaille tasapuolisen mahdollisuuden ulkoiluun sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta urheilukeskus ympäristöineen on paikka, jossa yhteisöllisyyden ja kohtaamisten syntyminen on mahdollista. 

Puistokylän osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetyllä alueella sijaitsee urheilukeskus kattavine virkistys- ja ulkoiluverkostoineen. Alueella sekä kuntalaiset että lähikunnista tulevat ihmiset liikkuvat aktiivisesti mm. frisbeegolf-radalla pelaten tai suunnistaen. Kunta kehittää urheilukeskuksen aluetta suunnitelmallisesti. On tärkeää, että urheilukeskuksen ja sitä ympäröivän alueen ja toimintojen tarpeet huomioidaan. Rykmentinpuiston aluetta suunniteltaessa onkin jätettävä riittävästi tilaa urheilukeskuksen laajentumiselle. Asuinalueen rajaus on tehtävä niin, että esimerkiksi frisbeegolfrata, hiihtoladut ja ulkoilumaastot säilyvät muuttumattomina.

Neuvosto tähdentää, että katuyhteyden rakentamisessa Fallbackantielle on huomioitava, että alueella on turvallista liikkua ja alueelle saapuminen sekä alueelta poistuminen on turvallista ja sujuvaa. 

Neuvosto painottaa, että ympäristössä tulisi korostua esteettömyys, palvelujen saavutettavuus sekä osallistumismahdollisuudet. Mahdollisten asumisratkaisujen tulee tarjota turvallisuutta, terveyttä ja osallistumista edistäviä ratkaisuja, jotka parantavat erityisesti ikääntyvien ihmisten elämänlaatua. Esteetön asuinalue on helppo hahmottaa ja siellä on helppo liikkua. Fyysisen esteettömyyden lisäksi tulee huomiota kiinnittää kognitiiviseen ja aistiesteettömyyteen sekä alueen käytettävyyteen. Yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin kannustava asuinympäristö on hyvä kaikille väestöryhmille varsinkin nyt, kun yksinäisyyden on todettu lisääntyneen eri väestöryhmissä. Levähdyspaikat ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat edistävät kaikkien asukkaiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Alue on kuntalaisille tärkeä ja sen vuoksi asukkaiden tulee voida osallistua alueen suunnitteluun ja kehittämiseen. 

Valmistelija

  • Jouni Määttä, projektipäällikkö, jouni.maatta@tuusula.fi

Perustelut

Puistokylän asemakaava, luonnosvaihtoehdot

Puistokylän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä syksyllä 2021 ja alueella järjestettiin kaavakävely 28.8.2021. ​Lisäksi pidettiin yleisötilaisuus Teams-yhteydellä, jonka yhteydessä järjestettiin pienryhmäkeskustelut Padlet-alustalla. Osallisilta pyydettiin mielipiteitä kaavan tavoitteista, kaavatyössä huomioon otettavista asioista ja mahdollisista vaikutuksista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin useita kymmeniä mielipiteitä ja lausuntoja. Suunnitelmia vastustavaan adressiin on kerätty reilusti yli 2000 nimeä. Valtaosassa saaduista mielipiteistä suhtauduttiin kielteisesti alueen kaavoittamisesta asuinkäyttöön. Alueen virkistyskäyttöarvot tuotiin useassa mielipiteessä esille. Useassa mielipiteessä on otettu kantaa myös koko Rykmentinpuiston osayleiskaava-alueeseen.

Mielipiteiden määrästä ja samankaltaisista sisällöistä johtuen on vastineet laadittu viidelle eri aihealueelle jotka ovat: 1. Puistokylä osana Rykmentinpuistoa, 2. Metsät ja ulkoilu, 3. Urheilukeskus ja ampumahiihto, 4. Rykmentinpuiston osayleiskaavan ajantasaisuus, 5. Tuusula on maaseutua, ei kaupunki.

Nyt laadituissa luonnosvaihtoehdoissa on pyritty huomioimaan mielipiteissä ja lausunnoissa esitettyjä asioita, mahdollistaen kuitenkin merkittävä rakentaminen osayleiskaavan hengessä. Luonnosvaihtoehtojen eroavaisuuksia ovat mm. luonnonmukaisen metsäalueen määrä, virkistysreittien huomioiminen sekä urheilukeskuksen ja ampumahiihdon toimintaedellytysten parantaminen. Rakentamiseen osoitettavan alueen huomattava pienentäminen tai rakentamatta jättäminen johtaisi niin merkittävästi osayleiskaavasta poikkeavaan ratkaisuun, että sellaista vaihtoehtoa ei ole esitetty. Vaihtoehtojen pääpaino on tässä vaiheessa aluerajauksessa, laajuudessa ja sijainnissa. Alueen sisäisen korttelirakenteen ja tehokkuuden suunnittelu tarkentuu myöhemmin. Nyt esitetyissä luonnosvaihtoehdoissa rakentamistehokkuuteen on otettu alustavasti kantaa esittämällä alueen keskeiselle alueelle tehokkaampaa ja muualle väljempää rakentamista. Tämä ratkaisu poikkeaa osayleiskaavan ja aikaisemmin laadittujen asemakaavaluonnosten tehokkuudesta. Seuraavassa suunnitteluvaiheessa laaditaan tarkennetut luonnokset yhdelle tai kahdelle valituista vaihtoehdoista.

Maankäyttövaihtoehto 1a ja 1b

  • korttelialue laajenee länteen päin, lähemmäksi vanhoja kasarmirakennuksia
  • idässä korttelialueen linjauksen johdosta säästyy enemmän metsää
  • kaakkoisnurkassa säästyy metsää, vaihtoehdossa b myös latu
  • korttelialueiden pintaala 168 000 m2 (90% aiempaan asemakaavaluonnokseen verrattuna)

Maankäyttövaihtoehto 2

  • korttelialue siirtyy pohjoisen ja idän suuntaan
  • rakentamatonta aluetta jää etelään ja kaakkoon
  • jättää kehitettävää lähivirkistysaluetta urheilukeskuksen puolelle
  • korttelialueiden pintaala 158 000 m2 (85% aiempaan asemakaavaluonnokseen verrattuna)

Maankäyttövaihtoehto 3

  • korttelialue siirtyy etelän ja lännen suuntiin
  • metsäaluetta säästyy pohjoisessa ja koillisessa
  • säilyttää laajimman yhtenäisen metsäisen alueen Unkkallion ja Puustellinmetsän suuntaan
  • korttelialueiden pintaala 137 000 m2 (75% aiempaan asemakaavaluonnokseen verrattuna)

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  •     asettaa Puistokylän luonnosvaihtoehdot julkisesti nähtäville MRA 30§:n mukaisesti mielipiteiden esittämistä varten.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Liisa Sorri teki Margita Winqvistin ja Mika Mäki-Kuhnan ja kannattamana muutosehdotuksen asian palauttamiseksi valmisteluun: Esitämme asian palauttamista valmisteluun siten, että ennen luonnosvaihtoehtojen asettamista julkisesti nähtäville laaditaan kolme vaihtoehtoa, joista kaikki perustuvat vaihtoehto 2:een. Ensimmäinen 2A on esityksen mukainen. 2B, jossa rakentaminen on tiivistä ja matalaa. 2C vaihtoehdossa korttelialueiden pinta-ala on selvästi pienempi ja rakentaminen sijoittuu lähinnä vanhan ampumaradan alueelle.

Lautakunta hyväksyi palautusehdotuksen yksimielisesti.

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti palauttaa asian valmisteluun siten, että ennen luonnosvaihtoehtojen asettamista julkisesti nähtäville laaditaan kolme vaihtoehtoa, joista kaikki perustuvat vaihtoehto 2:een. Ensimmäinen 2A on esityksen mukainen. 2B, jossa rakentaminen on tiivistä ja matalaa. 2C vaihtoehdossa korttelialueiden pinta-ala on selvästi pienempi ja rakentaminen sijoittuu lähinnä vanhan ampumaradan alueelle.

Kokouskäsittely

Jäsen Tytti Nikkanen saapui asian käsittelyn aikana klo 20:29.

Tiedoksi

Jouni Määttä, kaavoitus@tuusula.fi

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.