Ikäihmisten neuvosto, kokous 31.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Anttilan Tilakeskuksen asemakaava nro 3524, ikäihmisten neuvoston lausunto

TUUDno-2019-103

Valmistelija

  • Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kuntakehityslautakunta pyytää ikäihmisten neuvostolta lausuntoa Anttilan tilakeskuksen asemakaavaluonnoksesta, kaava nro 3524. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 7.2.2022.


Asiaselostus

Anttilan tilakeskuksen alue on yksi kaavoituksen kärkihankkeista. Alueen asemakaavoituksen tueksi päätettiin järjestää arkkitehtuurikilpailu, jolla voidaan kerätä ideoita alueen uudesta toiminnasta, ei vain asumisesta sekä herättää keskustelua uudenlaisista maankäyttömahdollisuuksista. Kilpailu järjestettiin osallistumalla kansainväliseen Europan 15 kilpailuun, jolloin ideoita voitiin saada mahdollisimman laajalti. Kilpailu käytiin vuosina 2018-2019.

Kilpailujärjestelmä on Europan Europen organisoima ja osallistuminen maksoi kunnalle kaikkiaan noin 120 000 euroa. Kilpailutulosten lisäksi Europan-kilpailun etu oli erityisesti kunnalle kansallisesti ja kansainvälisesti verkostoituminen sekä tiedon saanti muiden eurooppalaisten kaupunkien ja kuntien vastaavien tilanteiden ratkaisuista. Yleisen keskustelun herättämistä ja kohteen näkyvyyden edistämistä on pidetty Anttilan tilakeskuksen suunnittelussa tärkeänä.

Europan 15 teeman osa ”maaseutumaisten alueiden eheyttäminen ja uusien tuotantomuotojen hyödyntäminen” oli erityisesti Tuusulalle ja Anttilan tilakeskukselle osuva. Lisäksi teeman osa ”rakennusten uusiokäyttö, upcycling” oli Anttilan tilakeskuksen suunnittelun ytimessä. Europan kilpailun valmistelu aloitettiin syksyn 2018 aikana. Syksyllä 2019 tuomaristo kokoontui yhdessä maakohtaisesti kolmeen kertaan. Voittaja valittiin ja julkistettiin joulukuussa 2019.

Europan arkkitehtuurikilpailun perinteisiin kuuluu, että voittajatyö- ja/tai palkintosijoille tulleilta suunnitteluryhmiltä tilataan konsulttityötä. Näin toimittiin myös Tuusulassa.

Arkkitehtuurikilpailun voittajaksi nousi portugalilaisen suunnittelutyöryhmän ehdotus Anttila Farm Incubator, tekijöinä Joana Gil Ribeiro (PT) ja Rui Cunha (PT). Avustajana toimi Carolina Gil Ribeiro (PT).

10.2.2020 § 5 tehdyn konsulttityötilauksen tavoitteissa todetaan, että mm. ”Anttila Farm Incubator” -voittajatyötä ja sen kehittämistä kohti asemakaavaluonnosta työstetään voittajatiimin, kuntalaisten ja kunnan edustajien kanssa kolmessa kevään aikana pidettävässä työpajassa. Korona-epidemiasta johtuvien viranomaisohjeiden mukaisten kokoontumisrajoitusten vuoksi kaikkia työpajoja ei ole voitu pitää. Tästä syystä asemakaavaa on työstetty luonnosvaiheeseen yhdessä konsulttien ja kunnan edustajien kanssa.  Alueen suunnittelussa on pidetty tärkeänä, jopa Europan 15 arkkitehtuurikilpailuun lähtemisen yhtenä merkittävänä tavoitteena, yleisen keskustelun herättäminen ja kohteen näkyvyyden edistäminen. Näistä syistä on tärkeää, että nyt laadittu asemakaavaluonnos ilman merkittäviä muutoksia alkuperäiseen voittajatyökonseptiin, asetetaan julkisesti nähtäville. Tällä tavoin sekä esittelemme voittajatyötä, voittajatyöstä konsulttien kanssa työstettyä asemakaavaluonnosta että saamme asemakaavaluonnoksesta lausuntoja ja mielipiteitä.

Nyt nähtäville asetettavaa asemakaavaluonnosta on aikaisemmasta (KKL 16.6.2021, §52)  muutettu seuraavasti:

  • Asuinkerrostalojen kerroslukua on laskettu.
  • Piknikpaikalta lähtevän kevyen liikenteen reitin linjausta kohti Hyrylää on muutettu.

Muutokset näkyvät suunnitelmassa siten, että uutta asuinrakentamisen kerrosalaa on 15 683 m²:n sijasta 13 899 m², uutta palvelurakentamisen kerrosalaa on 3 485 m² ja toimitilakerrosalaa on 3 533 m². Asuinrakennusten korttelialueiden rakennustehokkuusluku vaihtelee  e=0,20 - e=0,84:n sijasta välillä e=0,20 - 0,65, palvelu- ja toimitilakortteleissa e=0,20 - e=0,56. Kerroskorkeudet vaihtelevat alueella I - Vu3/4:n sijasta I - IIIu3/4. Kaavaluonnoksen mahdollistama asukasmäärän lisäys on noin 180 asukasta.

Muita esitettyjä muutoksia tarkastellaan asemakaavaluonnoksen nähtävillä olon jälkeen muun palautteen yhteydessä.


Anttilan tilakeskus, asemakaavaluonnos, kaava nro 3524, ikäihmisten neuvoston lausunto

Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa eri tyyppisten asuinrakennusten kuten erillispientalojen, rivitalojen sekä kerrostalojen sekä toimi- ja työtilojen rakentamista alueelle. Ikäihmisten neuvosto esittää, että ainakin osa alueelle tulevasta rivitalorakentamisesta olisi 1-kerroksista ja koko alueella rakentamisessa otettaisiin esteettömyys huomioon. Neuvosto perustelee esitystään sillä, että yksitasoiset asunnot, joissa myös varasto- ja muut aputilat ovat esteettöminä samassa tasossa, mahdollistavat rivitaloasumisen esim. toimintakyvyltään rajoittuneille. Lisäksi neuvosto esittää, että jos vanhat, jo olemassa olevat rakennukset otetaan julkiseen käyttöön, tulee ne suunnitella ja korjata esteettömiksi.

Toimintakeskus Kettusen toimitilojen paikalle on suunniteltu alueen kylätaloa. Neuvosto pitää hyvänä, että kylätalo mahdollistaa asukkaiden yhteisöllisen toiminnan alueella.

Alueelle on suunniteltu erilaisia virkistysmahdollisuuksia kuntalaisille, kuten kasvihuoneita ja viljelylaatikoita viljelykäyttöön. Ikäihmisten neuvosto toivoo, että ainakin osa viljelypaikoista rakennetaan esteettömiksi niin, että pääsy niiden ympärille on esteetöntä ja viljeleminen onnistuu myös istuen esimerkiksi pyörätuolista tai rollaattorista.

Alueen virkistysmahdollisuuksien tulee olla mahdollisimman esteettömiä, jotta kulkeminen veden äärelle on onnisuu. Rannan tuntumassa kulkeva kävelyreitti ja sinne pääseminen tulisi suunnitella niin, että sinne kulkeminen on esteetöntä. Esteetön rantareitti tarjoaa myös ikääntyneille mahdollisuuden rannassa kulkemiseen. Kaiken kaikkiaan alueen suunnittelussa on huomioitava, että liikkuminen alueella on esteetöntä ja rakennukset ovat esteettömiä. Myös pysäköintipaikoilla tulee varautua esteettömään pysäköintiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon. 

Päätös

Ikäihmisten neuvosto päätti

  • antaa Anttilan tilakeskuksen asemakaavaluonnoksesta, kaava nro 3524, asiaselostuksen mukaisen lausunnon.