Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta, kokous 15.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Vesihuollon kehittämissuunitelman päivitys 2021

TUUDno-2021-2731

Valmistelija

  • Hanna Riihinen, vesihuoltoinsinööri, hanna.riihinen@tuusula.fi

Perustelut

Asemakaava-alueiden ulkopuolista vesihuoltoverkostoa on Tuusulassa laajennettu Tuusulan kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman mukaisesti vesihuoltolain (9.2.2001/119) muutokseen vuoteen 2014 saakka. Tuusulan kunnan vesihuollon ensimmäinen kehittämissuunnitelma on laadittu vuonna 2003 (KV 211 § 15.12.2003) ja päivitykset on tehty vuosina 2010 (KV 121 § 15.11.2010) ja 2016 (veden johtokunta 10 § 3.3.2016). Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma ei ole oikeudellisesti sitova asiakirja, vaan se toimii viranhaltijoiden ja päättäjien työkaluna kunnan eri toimintoja kehitettäessä ja talousarviovalmisteluissa.

Kunnan velvollisuus kehittää vesihuoltoa alueellaan yhteistyössä vesihuoltolaitosten ja muiden kuntien kanssa perustuu vesihuoltolakiin. Kunnan vesihuollon kehittäminen käsittää sekä kunnan alueella toimivien vesihuoltolaitosten toiminnan (Tuusulan vesihuoltoliikelaitos ja Nummismäen vesiosuuskunta) sekä keskitetyn vesihuoltoverkoston ulkopuoliset alueet. Suunnitelman päivittämiseen on osallistunut asiantuntijoita ja viranhaltijoita Tuusulan kunnasta, Tuusulan vesihuoltoliikelaitokselta ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta.

Aiemmissa kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmissa on haja-asutusalueen vesihuollon tukimuotona esitetty avustettu asukashanke, jossa asukkaat rakentavat vesihuoltolinjan ja vesihuoltolaitos tukee hanketta yleissuunnittelulla, putkimateriaalilla ja vesihuollon runkolinjojen asennustöillä. Lisäksi vesihuoltolaitos on antanut avustusta paineviemärialueiden jätevesiliittyjille liittymismaksusta kiinteistökohtaisen jätevedenpumppaamon arvonlisäverottoman hinnan verran. Tuusulassa haja-asutusalueen vesihuoltoverkostot kattavat nykytilanteessa lähes kaikki taajama-alueet, joissa liittymishalukkuutta verkostoon on ollut niin paljon, että on voitu rakentaa kustannustehokasta ja toimivaa vesihuoltolinjaa. Avustettujen asukashankkeiden tuelle ja jätevesipumppaamosta annettavalle alennukselle ei löydy enää lakisääteisiä perusteita, joten tukimuotoja ei enää esitetä jatkettavaksi. 

Lisätiedot: vesihuoltoinsinööri Hanna Riihinen p. 040 314 3579 tai Jukka Sahlakari p. 040 314 3563.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää seuraavasti:

  • Hyväksyä kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmaehdotuksen omalta osaltaan
  • Tuusulan kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma toimii Tuusulan Veden strategisena ohjeistuksena.
  • Tuusulan Vesi ylläpitää ja päivittää kehittämissuunnitelmaa ja jos muutokset koskevat strategisia linjauksia, niin suunnitelma tuodaan johtokunnalle hyväksyttäväksi.
  • Lähettää kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa esitetyt vesihuollon toiminta-alue-ehdotukset kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kunnanhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, vesihuoltolaitoksen johtokunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.