Tarkastuslautakunta, kokous 14.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma valtuustokaudelle 2021-2025

TUUDno-2021-2219

Perustelut

Tarkastuslautakunnan on kuntalain §:n 121 mukaisesti arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan on laadittava arviointisuunnitelma, jonka pohjalta arviointityötä toteutetaan. Suunnitelma kattaa nelivuotiskaudella koko kuntakonsernin toiminnan keskeisiltä osin. Arviointisuunnitelmaa täydennetään vuosittain tarkastuslautakunnan sisäiseen käyttöön tarkoitetulla työohjelmalla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi Salonen, jussi.salonen@luottamus.tuusula.fi

Tarkastuslautakunta käsittelee tehtävän arvioitinsuunnitelman sisältöä.

Päätös

Päätettiin että tarkastuslautakunta valmistelee tarkastussuunnitelmaa seuraavaan kokoukseen.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.