Tekninen lautakunta, kokous 12.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 98 Talousarvio 2022 ja taloussuunnitelma 2022-2026, tekninen lautakunta

TUUDno-2021-2144

Valmistelija

  • Jussi Rantala, talous- ja asiakaspalvelupäällikkö, jussi.rantala@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusula on uudistanut kuntastrategiaansa vuoden 2021 aikana. Valtuusto hyväksyi 4.10. strategiaperustan vuosille 2021–2025. Strategiakokonaisuudesta, eli strategiaperustasta johdetuista strategiaa teoiksi vievistä vuoden 2022 tavoitteista ja talousarviosta päätetään joulukuussa 2021. 

Uutta kuntastrategiaa valmisteltiin alkuvuodesta 2021 lähtien päätöksentekijöiden, tuusulalaisten ja kunnan henkilöstön yhteistyönä. Kaikkien valtuustoryhmien hyväksymä pormestariohjelma toimi kuntastrategiatyön pohjana.

Strategiaperusta

Visio

Tuusulan visio on ”Elämisen taidetta kestävästi kasvavassa Tuusulassa”. Visio sitoo Tuusulan uudistetun brändin osaksi strategiaa. Elämisen taiteella tarkoitetaan, että jokaisen tuusulalaisen elämä on arvokasta ja jokaisella on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa Tuusulassa. Tuusulalla on mahdollisuudet hyvään ja kestävään kasvuun, mutta sen edellytyksenä on vahva kuntatalous.

Strategiset päämäärät

Tuusulan visiota toteuttavia strategisia päämääriä on kolme:
•    Tuusulassa on mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä
•    Tuusulassa on hyvä elää
•    Tuusula kehittyy kestävästi

Mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä -päämäärän alle on asetettu viisi valtuustokauden tavoitetta veto- ja pitovoiman, asumisen ja elinympäristön, yritysten ja työpaikkojen sekä vapaa-ajan, harrastamisen ja kulttuurin näkökulmista. 

Tuusulassa on hyvä elää -päämäärän alle on asetettu viisi valtuustokauden tavoitetta hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden, oppimisen ja osaamisen sekä turvallisuuden näkökulmista.

Tuusula kehittyy kestävästi -päämäärän alle on asetettu neljä tavoitetta kestävyys- ja ilmastotekojen, luonnon monimuotoisuuden, liikkumisen ja talouden näkökulmista.

Valtuustokauden tavoitteet

Valtuustokauden tavoitteet on johdettu strategian visiosta, päämääristä ja yhteisestä toimintatavastamme. Tavoitteita laatiessa on huomioitu pormestariohjelma sekä osallistavan strategiaprosessin aikana esiin nousseita keskeisiä asioita. Valtuustokauden tavoitteita on 14.

Päämäärä: Tuusulassa on mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä

1. Tarjoamme laadukkaat ja saavutettavat palvelut uudistuvassa ympäristössä

2. Luomme tiiviimpiä keskusta-alueita, jotka mahdollistavat monipuolisemmat palvelut

3. Tarjoamme monipuolisia asumisen mahdollisuuksia varmistamalla tonttitarjonnan ja erilaiset asumismuodot

4. Tarjoamme yrityksille laadukkaita palveluita, osaavaa työvoimaa ja työpaikkatontteja erinomaisilla liikenneyhteyksillä

5. Tarjoamme upeat ja uudistuvat mahdollisuudet kulttuuriin, vapaa-aikaan ja harrastamiseen.


Päämäärä: Tuusulassa on hyvä elää

6. Kehitämme hyvinvoinnin edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Ehkäisemme yksinäisyyttä, eriytymistä ja pahoinvointia

7. Vahvistamme kunnan, asukkaiden ja yhteisöjen yhteistyötä ja kumppanuutta8. Olemme osallisuuden edelläkävijä ja jatkamme demokratian eri muotojen ja osallistumisen tapojen kehittämistä.

8. Olemme osallisuuden edelläkävijä ja jatkamme demokratian eri muotojen ja osallistumisen tapojen kehittämistä.

9. Olemme kasvatuksen ja koulutuksen kärkikunta vahvistaen yhdenvertaisuutta ja elinikäistä oppimista

10. Varmistamme arjen ja lähiympäristön turvallisuuden


Päämäärä: Tuusula kehittyy kestävästi

11. Rakennamme kestävää tulevaisuutta ja edistämme ilmastotekoja kaikessa toiminnassa

12. Vaalimme viherympäristöä, vesistöjä ja niiden saavutettavuutta sekä luonnon monimuotoisuutta

13. Kehitämme monipuolista ja sujuvaa liikkumista Tuusulassa ja seudulla

14. Kasvamme taloudellisesti kestävästi rakenteita ja toimintatapoja uudistaen

 

Yhteinen toimintatapa

Yhteinen toimintatapamme on ”Me teemme yhdessä uutta”:

  • Me 
    Me olemme asukkaita, yhteisöjä, yrityksiä, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä. Me teemme ja toteutamme kunnan strategian. Me luomme kasvavan Tuusulan tarinaa ja tulevaisuutta. 
     
  • Teemme
    Teemme uutta Tuusulaa toisiamme ymmärtäen. Saamme tuloksia aikaan ja onnistumme yhdessä. Meistä jokainen on merkityksellinen ja voimme tehdä elämisen taidetta joka päivä. Autamme ja kannustamme toisiamme sekä kerromme myönteisiä tarinoita Tuusulasta!
     
  • Yhdessä
    Saamme voimaa yhteistyöstä, jota rakennamme jokaisessa kohtaamisessa ja keskustelussa. Arvostamme moninaisuutta ja kunnioitamme erilaisuutta. Kannamme vastuuta toistemme hyvinvoinnista. Tarvitsemme kaikkien ideat käyttöön. Yhdessä olemme enemmän. 
     
  • Uutta
    Uutta syntyy luovasti ideoiden. Uutta syntyy rohkeudesta yrittää ja erehtyä. Olemme edelläkävijöitä ja suuntaamme kestävään tulevaisuuteen. Iloitsemme yhdessä pienistäkin onnistumisista!

 

Vuositavoitteet johdetaan valtuustokauden tavoitteista
 

Valtuustokauden tavoitteet asetetaan valtuustokaudeksi 2021–2025. Valtuustokauden tavoitteita toteuttamaan määritetään vuositavoitteita ja toimenpiteitä talousarvion laadinnan yhteydessä. Vuositavoitteet ja toimenpiteet saavuttamalla edetään kohti valtuustokauden tavoitteita. 

Vuositavoitteita ja toimenpiteitä on valmisteltu toimialueilla keväästä 2021 asti osana talousarvion valmistelua. Luonnostellut vuositavoitteet ja toimenpiteet yhteensovitettiin valtuuston hyväksymiin valtuustokauden tavoitteisiin lokakuun alussa ja samalla tavoitteisto myös täydentyi. Esityslistan liitteenä on esitys vuositavoitteista vuodelle 2022.

Valtuustokauden tavoitteista johdettujen vuositavoitteiden ja toimenpiteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan neljännesvuosiraporteissa sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä. Valtuustokauden tavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan kerran vuodessa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä.
 

Strategiakokonaisuus

Strategiakokonaisuus muodostuu strategiaperustasta ja siitä johdetuista vuositavoitteista ja toimenpiteistä, indikaattoreista sekä strategisista keinoista. Strategiakokonaisuudesta päätetään valtuustossa 13.12.2021. Strategiakokonaisuus täydentyy vuoden 2022 aikana strategiaa toteuttavien strategisten asiakirjojen myötä.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • antaa lausunnon kunnanhallitukselle talousarvioesityksestä v. 2022, taloussuunnitelmasta vv. 2022 – 2026, investointiohjelmasta vv. 2022 – 2026 sekä vuositavoitteista

  • ehdottaa, että yhteisöpuutarhurin määräaikainen työsuhde vakinaistetaan 1.1.2022 alkaen

  • ehdottaa, että suunnitteluhortonomin määräaikaista työsuhdetta jatketaan 1.1.-31.12.2022

  • ehdottaa, että perustetaan kunnallistekniikan yleissuunnittelijan tehtävä 1.1.2022 alkaen.

 

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, ehdotti puheenjohtaja Cecilia Veikkolainen, Marjut Kylliäisen ja Liisa Palvaksen  kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.
 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.