Tekninen lautakunta, kokous 12.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 99 Tuusulanjärven eteläosan esteetön lintutorni ja esteetön reitti lintutornille

TUUDno-2017-989

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tuusulanjärven esteettömät pitkospuut ja lintutorni puistosuunnitelmaehdotus, piir.nro 2075/1-4, on ollut nähtävillä 16.5.-29.5.2019

Puistosuunnitelmaehdotus koskee esteettömien pitkospuiden ja lintutornin rakentamista Tuusulanjärven osin Natura-alueelle. Esteetön reitti on osa Tuusulanjärven ja –joen hanketta, jossa kunta haluaa kehittää Tuusulanjärven virkistyskäyttöä. Reitin rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2019. Kohde sijaitsee Tuusulanjärven eteläosassa, Hyrylässä. 

Suunnitelmaehdotuksesta on jätetty nähtävilläoloaikana 2 muistutusta ja 1 mielipide.

Muistutus 1: Suomen Luonnonsuojeluliitto, Tuusulan yhdistys ry

"Suunnitelma kuulostaa hyvältä toteuttamaan tasa-arvoisesti kaikkien pääsyä järven äärelle luontoarvot huomioon ottaen.

Natura-alueen huomiointi puiden kaadossa ja harvennuksessa on ohjeistettu jo etukäteen. Osa linnuista tarvitsee avaraa rantakosteikkoa. Rannan vaihtelevuus puustoisena ja vähemmän puustoisena on myös osa reitin viehätystä ja tuo rantaluonnon ominaisuudet esiin. Myös äänieristys Koskenmäentieltä perustuu rannan ja autotien välisestä korkeammasta puustosta. Pitkospuilla tulisi olla mahdollisuus päästä irti liiallisista ulkoisista ääni- ja valoärsykkeistä. Täten puiden raivaus tulee tehdä herkällä kädellä.

Lintutornin kohta on muuttunut taannoisesta luonnoksesta enemmän länteen vettä kohden. Alunperin lintutornin luonnos oli vanhasta tornista Itään. Mahdollista maaston tuomaa suojaa ääniltä ja iltaisin valolta, lintutornilla olisi itäisessä vaihtoehdossa enemmän. Koskenmäen rannassa on ollut viime kesänä komeat, värikkäät valaistukset. Jäädessään kesänaikaiseiksi ne valaisevat iltamaisemaa pitkälle. Olisi hyvä jos torni ei olisi valotaiteen vieressä ja mielestämme tornin sijaintia tulisi vielä tarkastaa. Valotaide on saanut suuren suosion kuntalaisten keskuudessa, joten se tulisi myös huomioida.

Toivomme led-valaistuksen olevan matalalla ja esim. kaiteen alla olevaa epäsuoraa valoa, joka ei häikäise tai valaise liikaa. Ilmeisesti reitin helppo seurailtavuus on tässä takana, ei niinkään tarkoitus valaista ympäristöä? Reitin tolppiin tai maanrajaan ylöspäin tuleva suora valaistus vie vähäisenkin luonnonvalon ja mahdollisuuden nähdä reitin ulkopuolelle. Menestystä tämän projektin toteutukseen."

Vastine 1

Led-valaistus poistetaan suunnitelmasta (valaistusta ei ole vielä suunniteltu).

Pitkospuiden ulkonäköä ja sijaintia ohjaa Tuusulanjärven eteläosan toimenpidesuunnitelma, jonka perusteella nämä suunnitelmat on laadittu. Suunnittelun yhteydessä tutkittiin eri vaihtoehtoja uuden lintutornin sijainnille. Tuusulanjärven eteläosa toimenpidesuunnitelmassa on esitetty, että uusi lintutorni voisi sijoittua lähemmäs jokivartta. Tätä puolsi myös ELY:ltä saadut kommentit Natura-alueen rauhoittamisesta lintujen käyttöön (keskempänä suo-aluetta torni häiritsisi lintuja). Tämän vuoksi torni on esitetty suunnitelmassa kuvattuun sijaintiin.

Muistutus 2: Metsähallitus

"Tuusulan kunta on kehittämässä Tuusulanjärven virkistyskäyttöä. Kunta on toteuttamassa järven eteläosan toimenpidesuunnitelman mukaista reittiä, josta on nyt tehty tarkempi työsuunnitelma. Nyt vaiheessa 1 toteuttava reitti sijoittuu kokonaan Tuusulan kunnan maille Tuusulanjärven lintuvedet Natura-alueelle. Reittiosuus sisältää uuden esteettömän pitkosreitin ja lintutornin rakentamisen. Suunnitelmassa oli maininta että reitti tehdään valaistuna ledvaloilla.

Metsähallitus huomauttaa, että yhteistyössä tehdyssä alueen toimenpidesuunnitelmassa ei sovittu valaistusta reitistä eikä arviointia ole tehty sitä huomioiden. Toimenpidesuunnitelman (Ympäristösuunnittelu Enviro, Esa Lammi ja Marko Vauhkonen v.2016) mukaan uusien reittien osalta noudatetaan suojelualueille sopivia periaatteita, joihin kuuluu se, että uusia reittejä ei valaista (s.43). Nyt tehty suunnitelmaehdotus ei tältä osin noudata toimenpidesuunnitelmaa. 

Metsähallitus muistuttaa, että jo hyvissä ajoin ennen seuraavia vaiheita on tarkemmat reittilinjaukset tarkistettava yhdessä maastossa sekä solmittava sopimus reitistä siltä osin kun se koskee Metsähallituksen hallinnassa olevaa aluetta. Luonnonsuojelualueelle ei myöskään voi tehdä valaistua reittiä."

Vastine 2:

Led-valaistus poistetaan suunnitelmasta (valaistusta ei ole vielä suunniteltu). Nyt nähtävillä oleva osuus sijoittuu kunnan omistamalle maalle sekä kaavan mukaiselle puistoalueelle. Seuraavat reittiosuudet, jotka sijoittuvat Metsähallituksen maille, tullaan käsittelemään Metsähallituksen vaatimusten mukaisesti.

Mielipide: Jussi Salonen

"Esitän, että nyt nähtävillä oleva suunnitelma hylätään.

Reitti lintutorneineen kokonaisuudessaan, eri vaiheineen on suunniteltava uudestaan siten, että nähtäville asetetaan vähintään kaksi, mielellään kolme erilaista toteutustapaa. Mikäli vaihtoehtoja on kolme tai enemmän, nyt nähtävillä oleva vaihtoehto voi olla mukana.

Uudet suunnitelmat on teetettävä eri suunnittelijoilla/toimistoilla. Hyvä tapa uusien suunnitelmien toteuttamiseen on Fjällbon laiturin tapainen SAFA-kilpailu.

Ennen uutta suunnitteluvaihetta on käytävä myös laajempi keskustelu tämän nyt esillä olevan reitin merkityksestä, suhteesta ympäröivään luontoon ja myös siitä, mikä tehtävä reitillä on Hyrylän alueen ja Tuusulanjärven vetovoiman kannalta. Kunnianhimoinen, totutusta poikkeava, uusia käyttäjäryhmiä ja -tapoja saavuttava suunnitelma ja viimeistelty, laadukas toteutus rakentaa myönteistä mielikuvaa.

Nyt nähtävillä olevasta suunnitelmasta vaihe 1 erikseen seuraavaa:

  • esillä on tekniset piirustukset, joista on hyvin vaikea saada selvyyttä, minkälainen on toteutus.
  • suunnitelmien arvioimiseksi on tarpeen laadukkaat havainnekuvat, nyt näitä ei ole.
  • piirustuksissa viitataan pituus- ja poikkileikkauksiin, piirustuksissa ei kuitenkaan ole näistä merkintäjä, missä leikkaukset ovat
  • lintutornin korkeus on liian matala, sen pitäisi olla vähintään 2-3 metriä korkeampi.  
  • lintutorni etenkin vaatii äärimmäisen hyvää suunnittelua, jotta sillä on muutakin tehtävää kuin lintutorni.
  • pituusleikkauksessa on esitetty kaiteet reitille, tekstissä kuitenkin todetaan toisin ”puiset reunat”
  • ylipäänsä reitti on vaiheessa 1 liian kapea, jatkovaiheet etenkin liian kapeat."
     

Vastine mielipiteeseen:

Pitkospuiden suunnittelussa on käytetty yhdyskuntatekniikan puitesopimuskonsulttia (MA-arkkitehdit).

Suunnitelma on laadittu yhteistyössä Tuuusulanjärven ja -joen hankkeen ohjausryhmän kanssa.

Pitkospuiden ulkonäköä, sijaintia ja käyttötarkoitusta ohjaa Tuusulanjärven eteläosan toimenpidesuunnitelma, jonka perusteella nämä suunnitelmat on laadittu. Toimenpidesuunnitelmassa esittää reitille seuraavat raamit:

  • leveys esitetty 1,5 metriä 
  • ohituspaikkoja ohikulun helpottamiseksi.
  • lievästi mutkitteleva rakenne
  • toteutettava reitti voi olla myös korkeatasoisempi, jos annettua reitti linjausta noudatetaan
  • sijoitettava puuttomalle alueelle
  • reitin paalutus, niin että kulku mahdollista myös kevät tulvien aikaan 
  • uuden lintutornin sijoittuminen lähemmäs jokivartta
  • lintutorni ainakin neljän 4 metrin korkeuteen
  • uusia reittejä ei valaista
     

Näistä esityksistä on poikettu reitin leveyden ja tornin korkeuden osalta. Reitti on suunniteltu 2,0 metrin levyisenä, jolloin erillisiä ohituspaikkoja ei tarvita. Tornin korkeus on 3,2 metriä, jotta torni voidaan toteuttaa esteettömänä kokoluokan ollessa vielä kohtuullinen. Lintutornin korkeuden kasvattaminen 0,8 metrillä vaatisi esteetöntä ramppipituutta levähdystasot huomioiden noin 20 metriä. Nähtävillä ollut torni on suunniteltu samaan korkeustsoon kuin nykyinen. Tätä korkeamman tornin rakentaminen suon päälle edellyttäisi huomattavasti järeämpiä perustuksia. Nyt suunniteltu torni perustettaisiin 10-15 metrisille puupaaluille.

Ehdotus

Tekninen lautakunta päättää 

  • hyväksyä Tuusulanjärven esteettömät pitkospuut puistosuunnitelmaehdotus, piir.nro 2075/1-4
  • määrätä maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n mukaisesti katusuunnitelmien hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Marjut Kylliäinen esitti lisättäväksi kolmanneksi ranskalaiseksi viivaksi, että "ennen kilpailutusta rakennuskuvat ja suunnitelmien toteutukset eri vaihtoehdoilla hyväksytetään lautakunnalla. Ylläpito- ja muut kustannusarviot sekä turvallisuusnäkökulmat huomioitava suunnitelmissa". Muut jäsenet kannattivat Kylliäisen esitystä. Tekninen lautakunta hyväksyi lisäysesityksen yksimielisesti.

Päätös

Tekninen  lautakunta päätti

  • hyväksyä Tuusulanjärven esteettömät pitkospuut puistosuunnitelmaehdotus,​ piir.nro 2075/1-​4
  • määrätä maankäyttö-​ ja rakennuslain 202 §:n mukaisesti katusuunnitelmien hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman
  • ennen kilpailutusta rakennuskuvat ja suunnitelmien toteutukset eri vaihtoehdoilla hyväksytetään lautakunnalla. Ylläpito- ja muut kustannusarviot sekä turvallisuusnäkökulmat huomioitava suunnitelmissa.

Valmistelija

Suvi Honkanen, suunnitteluinsinööri, suvi.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulanjärven esteetön lintutornireitti

Tekninen lautakunta hyväksyi 11.6.2019 (§ 76) pitämässään kokouksessa puistosuunnitelmaehdotuksen Tuusulanjärven esteettömistä pitkospuista ja lintutornista. Päätöksessä lautakunta edellytti, että ennen kohteen rakennusurakan kilpailutusta rakennuskuvat ja suunnitelmien toteutukset eri kaidevaihtoehdoilla hyväksytetään lautakunnalla. Samalla ylläpito- ja muut kustannusarviot sekä turvallisuusnäkökulmat on huomioitava suunnitelmissa.

Tuusulanjärven esteettömän lintutornireitin suunnitelmia on päivitetty. Pitkospuiden linjaukseen on tehty pieniä muutoksia, tornin rakennetta muutettu ja pitkospuihin on lisätty kaiteet. Torniosaan esitetään esteettömyysnäkökulmat huomioon ottaen käytettäväksi teräsverkosta pudottua kaidetta, jonka läpi voi nähdä. Pitkospuuosuudelle esitetään harvaa puukaidetta. Kaidekorkeudet rakennetaan esteettömyyssuositusten mukaisesti. Detaljikuvat lintutornista ja kaiteista on esitetty liitteissä. Muutokset ovat niin pieniä, että ne eivät vaadi uutta puistosuunnitelmaa. Lintutornille haetaan erillistä maankäyttö- ja rakennuslain mukaista toimenpidelupaa.

Kunnan julkisivu- ja lähiympäristölaaturyhmä (JLLR) on tutustunut suunnitelmiin. Laaturyhmä nosti esiin seuraavat asiat suunnitelmista:

  • Hahmoteltu muoto ja sijoitus maastoon vaikuttavat hyvältä.
  • Pitkospuureitti ja varsinainen torni on luonteva pari vieressä olevan joen yli kulkevan sillan kanssa. Tähän peilaten olisi hyvä, jos lintutorni ja sinne kulkeva reitti käsiteltäisiin sillan kanssa sopivaksi eikä puu jäisi kestopuun väriseksi.
  • Kaiteiksi on leikkauksessa hahmoteltu vaijeriverkkoa. Tämän osalta tulee lupavaiheessa esittää tarkempi suunnitelma. Aiemmin on ilmeisesti myös keskusteltu jonkinlaisesta rimakaiteesta pleksin kera. Näitä materiaalivalintoja on syytä tarkentaa lupavaiheessa.
  • Kaiderakenteen suunnittelussa tulee huomioida, että kyseessä on esteetön lintutorni. Näin ollen pyörätuolissa olevat sekä lapset tulee huomioida kaideratkaisussa, jotta katselu olisi mahdollista.

Lintutornireitin rakentamiskustannukset ovat arviolta noin 350 00 - 400 000 euroa. Lintutornin ja siihen liittyvän esteettömän reitin kunnossapitokulut vastaavat arviolta 3-4 henkilötyöpäivää eli noin 1500 - 2000 euroa/vuosi tarvikkeineen. Tornireitillä ei ole talvikunnossapitoa. Investointivarat on Tuusulan kunnanvaltuusto hyväksynyt vuoden 2020 talousarvion yhteydessä. Varat otetaan Tuusulanjärven ja -jokilaakson kehittämiseen osoitetusta määrärahasta. Kunnossapidosta vastaa Viheralueet normaalin vuosittain viheralueiden hoitoon ja kunnossapitoon myönnettävän määrärahan puitteissa.

Liitteenä:

  • Päivitetyt suunnitelmat
  • 1513_01 Yleiskartta
  • 1513_02 Paalukartta
  • 1513_03 Leikkaus A-A
  • 1513_04 Leikkaus B-B
  • 1513_05 Katselutason pohjataso
  • 1513_06 Katselutason kansi
  • 1513_07 Runkorakenteen detaljit
  • Kunnan julkisivu- ja lähiympäristölaaturyhmän (JLLR) lausunto

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista.

Päätös

Esittelijä veti asian pois esityslistalta.

Valmistelija

Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulanjärven esteetön lintutornireitti

Tekninen lautakunta hyväksyi 11.6.2019 (§ 76) pitämässään kokouksessa puistosuunnitelmaehdotuksen Tuusulanjärven esteettömistä pitkospuista ja lintutornista. Päätöksessä lautakunta edellytti, että ennen kohteen rakennusurakan kilpailutusta rakennuskuvat ja suunnitelmien toteutukset eri kaidevaihtoehdoilla hyväksytetään lautakunnalla. Samalla ylläpito- ja muut kustannusarviot sekä turvallisuusnäkökulmat on huomioitava suunnitelmissa.

Tuusulanjärven esteettömän lintutornireitin suunnitelmia on päivitetty. Pitkospuiden linjaukseen on tehty pieniä muutoksia, tornin rakennetta muutettu ja pitkospuihin on lisätty kaiteet. Torniosaan esitetään esteettömyysnäkökulmat huomioon ottaen käytettäväksi teräsverkosta pudottua kaidetta, jonka läpi voi nähdä. Pitkospuuosuudelle esitetään harvaa puukaidetta. Kaidekorkeudet rakennetaan esteettömyyssuositusten mukaisesti. Detaljikuvat lintutornista ja kaiteista on esitetty liitteissä. Muutokset ovat niin pieniä, että ne eivät vaadi uutta puistosuunnitelmaa. Lintutornille haetaan erillistä maankäyttö- ja rakennuslain mukaista toimenpidelupaa.

Kunnan julkisivu- ja lähiympäristölaaturyhmä (JLLR) on tutustunut suunnitelmiin. Laaturyhmä nosti esiin seuraavat asiat suunnitelmista:

  • Hahmoteltu muoto ja sijoitus maastoon vaikuttavat hyvältä.
  • Pitkospuureitti ja varsinainen torni on luonteva pari vieressä olevan joen yli kulkevan sillan kanssa. Tähän peilaten olisi hyvä, jos lintutorni ja sinne kulkeva reitti käsiteltäisiin sillan kanssa sopivaksi eikä puu jäisi kestopuun väriseksi.
  • Kaiteiksi on leikkauksessa hahmoteltu vaijeriverkkoa. Tämän osalta tulee lupavaiheessa esittää tarkempi suunnitelma. Aiemmin on ilmeisesti myös keskusteltu jonkinlaisesta rimakaiteesta pleksin kera. Näitä materiaalivalintoja on syytä tarkentaa lupavaiheessa.
  • Kaiderakenteen suunnittelussa tulee huomioida, että kyseessä on esteetön lintutorni. Näin ollen pyörätuolissa olevat sekä lapset tulee huomioida kaideratkaisussa, jotta katselu olisi mahdollista.

Lintutornireitin rakentamiskustannukset ovat arviolta noin 350 00 - 400 000 euroa. Lintutornin ja siihen liittyvän esteettömän reitin kunnossapitokulut vastaavat arviolta 3-4 henkilötyöpäivää eli noin 1500 - 2000 euroa/vuosi tarvikkeineen. Tornireitillä ei ole talvikunnossapitoa. Investointivarat on Tuusulan kunnanvaltuusto hyväksynyt vuoden 2020 talousarvion yhteydessä. Varat otetaan Tuusulanjärven ja -jokilaakson kehittämiseen osoitetusta määrärahasta. Kunnossapidosta vastaa Viheralueet normaalin vuosittain viheralueiden hoitoon ja kunnossapitoon myönnettävän määrärahan puitteissa.

 

Siptin Ossi Rintala esittelee asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun esittelijä muutti päätösesitystään lisäten päätöskohdat, joiden mukaan lautakunta päättää pidättäytyä toistaiseksi rakentamisesta taloudellisen tilanteen johdosta ja ehdottaa asian valitsemista säästökohteeksi.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti

  • hyväksyä rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista

Lisäksi tekninen lautakunta päätti

  • pidättäytyä toistaiseksi rakentamisesta taloudellisen tilanteen johdosta
  • ehdottaa asian valitsemista säästökohteeksi.

Valmistelija

Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi
Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Perustelut

Kansliapäällikkö on 15.6.2020 § 32 tekemällään päätöksellä käyttänyt otto-oikeutta teknisen lautakunnan päätöksestä 9.6.2020 §73.

Tekninen lautakunta sinänsä hyväksyi rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista, mutta päätti, että rakentamisesta pidättäydytään toistaiseksi kunnan taloudellisen tilanteen johdosta ja ehdotti asian valitsemista kunnan säästökohteeksi.

Esteetön pitkospuureitti ja lintutorni -kokonaisuus on ollut jo useamman vuoden ajan yksi keskeinen hanke Tuusulanjärven virkistys ja vapaa-ajan käytön kehittämiskokonaisuudessa.  Rakentamishanke on myös mukana luonnoksessa Tuusulanjärven yleissuunnitelmaksi.  Pitkospuureitti ja lintutorni kytkeytyvät, ja ovat osa valmisteilla olevaa Tuusulanjärven etelä- ja länsirannan reitistöä.

Tuusulanjärven virkistys- ja vapaa-ajankäytön kehittämiseen on vuoden 2020 talousarviossa varattu 1 miljoonan euron investointimääräraha.  Investointi voidaan toteuttaa em. määrärahan puitteissa.

Edellä mainituilla perusteilla ei ole syytä pidättäytyä pitkospuureitistön ja lintutornin rakentamisesta.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista
  • velvoittaa asianomaisia viemään eteenpäin hankkeen toteuttamista.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Pentti Mattila esitti Jussi Salosen kannattamana, että olemassa olevat rakenteet korjataan ja esityksestä poistetaan kohta kaksi.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja totesi, että asia on ratkaistava äänestämällä.

Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Mattilan muutosesitystä äänestävät EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 JAA-ääntä (Heikkinen, Huuhtanen, Mäensivu, Mäki-Kuhna, Nordström, Väänänen, Reinikainen, Salmi ja Lindberg) ja 3 EI-ääntä (Heikkilä, Mattila ja Salonen).

Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi äänin 9 - 3, 1 poissa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista
  • velvoittaa asianomaisia viemään eteenpäin hankkeen toteuttamista.

Valmistelija

  • Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Aikaisempi käsittely: Teknisen lautakunnan päätökset 11.6.2019 (§79) ja 9.6.2020 (§73), kunnanhallituksen päätös 10.8.2020 (§271), 

Tekninen lautakunta hyväksyi 11.6.2019 (§ 76) pitämässään kokouksessa puistosuunnitelmaehdotuksen Tuusulanjärven esteettömistä pitkospuista ja lintutornista. Päätöksessä lautakunta edellytti, että ennen kohteen rakennusurakan kilpailutusta rakennuskuvat ja suunnitelmien toteutukset eri kaidevaihtoehdoilla hyväksytetään lautakunnalla. Samalla ylläpito- ja muut kustannusarviot sekä turvallisuusnäkökulmat on huomioitava suunnitelmissa.

Tekninen lautakunta päätti 9.6.2020 kokouksessa hyväksyä rakennussuunnitelmat esteettömästä lintutornista. Teknisen lautakunnan kokouksessa 9.6.2020 (§73) lautakunta päätti hyväksyä silloiset urakkalaskentaan edotetut kaide- ja lintutornimallit ja päätti samalla pidättäytyä toistaiseksi kohteen rakentamisesta taloudellisen tilanteen johdosta ja ehdottaa asian valitsemista säästökohteeksi.

Kansliapäällikkö käytti otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan päätökseen ja kunnanhallitus hyväksyi 10.8.2021 rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista ja velvoitti asianomaisia viemään eteenpäin hankkeen toteuttamista.

Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti hankkeen toteutusta on viety eteenpäin. Tornin sijaintia on muutettu ja se on suunniteltu noin 40 m alkuperäistä pohjoisemmaksi lähemmäksi avointa suoaluetta ja avovettä, jossa linnut ovat paremmin havaittavissa. Alkuperäisellä paikallaan torni olisi jäänyt nopeasti eteen kasvavan vesaikon peittämäksi. Toimenpidelupahakemuksen vireillä olon aikana tornin ulkomuotoa jouduttiin muuttamaan maisemakuvallisista syistä. Kunnan julkisivu- ja lähiympäristön laaturyhmä pitää nykyistä muotoa parempana kuin aiempi monisärmiö. Kustannusten pienentämiseksi lintutornille haettiin avustusta Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.  24.3.2021 ELY-keskus myönsi Tuusulan kunnan lintutornihankkeeseen 195 600 euroa (ALV 0 %) .

Tuusulan rakennusvalvonta myönsi 23.6.2021 Tuusulan kunnan yhdyskuntatekniikan hakemuksesta toimenpideluvan lintutornin ja pitkospuiden rakentamiseen. Toimenpidelupa sai lainvoiman syyskuun lopussa. 

Teknisen lautakunnan 11.6.2019 tekemän päätöksen mukaisesti suunnitelmat esitellään lautakunnalle ennen kilpailutusta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä omalta osaltaan rakennussuunnitelmat esteettömästä pitkospuureitistä ja lintutornista
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • hyväksyä suunnitelmat.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Liitteet


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.