Valtuusto, kokous 28.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Pormestarimallista luopuminen, aloite

TUUDno-2021-296

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Antti Kaikkonen esitti seuraavan valtuuston keskiryhmän ja Matti Alangon allekirjoittaman aloitteen:

"Pormestarimalli on Tuusulassa nähty - kunnanjohtajan paikka hakuun.

Tuusula on vaalikauden 2017-2021 toteuttanut pormestarimalliin perustuvaa kuntajohtamisjärjestelmää. Kokeilun tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi. Pormestariohjelman keskeisistä tavoitteista on lipsuttu, eivätkä kuntalaiset tunnu ottaneen pormestarimallia omakseen. Yhden valtuustokauden kokeilun jälkeen onkin aika todeta, että tämä on nähty. Esitämme, että Tuusula palaa normaalin kuntajohtamisen aikaan.

Tuusulassa pormestarimalli on käytännössä tarkoittanut mm. sitä, että kunnalla on valtuustokauden 2017-2021 ollut palkattuina pormestari ja kaksi apulaispormestaria. Valinnat ovat tehneet kunnanvaltuuston suurimmat valtuustoryhmät keskuudestaan.

Vaalien jälkeen kunnassa laadittiin pormestariohjelma, jossa asetettiin valtuustokauden toimintasuunnitelma ja tavoitteet. Monilta keskeisiltä osin ohjelman toteuttamisessa epäonnistuttiin. Kunnan taloutta ei saatu tasapainoon, eikä kunnan vetovoimaa kasvuun. Palvelupuolella päädyttiin kunnan kyläkouluverkkoa karsivaan linjaan.

Uuden valtuustokauden taitteessa on luonteva hetki tehdä ratkaisuja pormestarimallin jatkon suhteen. Neljän vuoden kokemusten perusteella voidaan hyvin vetää johtopäätös, ettei pormestarimalli Tuusulassa täyttänyt sille asetettuja odotuksia tai tavoitteita. Tätä kokeilua on turha jatkaa, tämä on nähty.

Esitämme, että pormestarimallista luovutaan ja Tuusulan kuntaa johdetaan jatkossa samaan tapaan kuin ylivoimaista valtaosaa Suomen kunnista. Ammattimaisen kuntajohtamisen mallin ovat valinneet myös lähes kaikki Tuusulan kaltaiset kehyskunnat. 

Kun Tuusulan kunnanjohtajan paikka pannaan avoimeen julkiseen hakuun, siihen varmuudella saadaan tukku hyviä hakijoita, joilla on tehtävään vaadittavaa koulutusta, työkokemusta ja näyttöjä. Näistä valitkaamme pätevin ja lähdetään kehittämään Tuusulaa ammattimaisella otteella kohti uutta nousua."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta siirtyi johtamisessa pormestarimalliin kuluvan valtuustokauden alusta 1.6.2017 lukien. Siirtyminen perustui laajaan poliittisen valmisteluun. Uudelle johtamisjärjestelmälle asetettiin yksityiskohtaisempia tavoitteita kolmesta näkökulmasta: Organisaation toimintakulttuuri, Johtaminen ja johtamisjärjestelmä, Kunta ja kuntalaisen rooli.    

Uuden johtamisjärjestelmän toimivuutta ja sille asetettujen tavoitteiden saavuttamista arvioitiin sekä vuonna 2019 toteutetulla väliarvioinnilla että vuonna 2020 toteutetulla arvioinnilla. Molemmat arvioinnit tehtiin laajasti osallistaen.  Vuoden 2020 arviointityössä kuultiin kuntalaisia, henkilöstöä sekä luottamushenkilöitä. Arviointia tehtiin luottamushenkilöiden kesken seminaareissa ja muussa työskentelyssä.

Arvioinnin 26.11.2020 päivätyn loppuraportin yleisissä johtopäätöksissä on todettu johtamisjärjestelmän osalta seuraavasti. "Johtamisjärjestelmään oltiin pääosin tyytyväisiä ja suuria uudelleenorganisoinnin tarpeita ei tässä vaiheessa nähty tarpeelliseksi. Pormestarimalliin on pääosin oltu tyytyväisiä ja johtamismallilla halutaan jatkaa. Poliittisen johtamisen roolin nähdään selkeytyneen ja toiminnan vahvistuneen ja yhteistyöhön on pääosin oltu tyytyväisiä. Muutoksen johtamisessa korostuu edelleen viestinnän merkitys. Osalle työntekijöistä pormestarimalli näyttäytyy vielä epäselvänä. Keskeisimmäksi kehittämiskohteeksi pormestarimallin osalta nousi apulaispormestarien roolin ja tehtävien täsmentäminen. Päätösten valmistelu ja toimeenpano sekä strategian vieminen käytäntöön on nopeutunut. Edunvalvontaa on selkeytetty ja sen seurantaa on tehostettu mm. edunvalvontakorteilla."

Arviointirapotrtiin sisältyi pääosin toimintatapoihin liittyviä kehittämisehdotuksia. Niitä on kevään 2021 aikana valmisteltu tiiviisti yhdessä valtuustoryhmien kanssa. Ehdotukset toimintatapamuutoksista tulevat osin linjattavaksi kesäkuussa 2021 ja osin uusien luottamushenkilöiden toimesta elokuusta 2021 alkaen.

Valtuusto otti kokouksessaan 31.5.2021 kantaa toimenpidealoitteeseen, jossa ehdotettiin valmistelun aloittamista kunnanjohtajamalliin palaamiseksi. Toimenpidealoite hylättiin äänin 39 - 10, 2 tyhjää.

Yhteenvetona voidaan todeta, että edellä mainitussa perusteellisessa ja laajasti osallistaen tehdyssä johtamisjärjestelmän arvioinnissa kunnanjohtajamalliin palaaminen ei ole saanut merkittävää kannatusta. Sen vuoksi ei ole perusteita ryhtyä valmistelemaan kunnanjohtamalliin palaamista.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteeseen
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Antti Kaikkosen 8.2.2021 § 17 esittämän valtuuston keskiryhmän ja Matti Alangon allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

- - -

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Pentti Mattila ehdotti Salme Nepposen kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteluun.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, asia on ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Pentti Mattilan tekemää esitystä palauttamisesta uudelleen valmisteluun äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 "jaa"-ääntä (Pekka Heikkinen, Annika Lappalainen, Elina Väänänen, Karita Mäensivu, Lilli Salmi, Mari Tienhaara, Arto Lindberg, Mika Mäki-Kuhna, Pasi Huuhtanen) , 4 "ei"-ääntä  (Tuija Reinikainen, Jussi Salonen, Pentti Mattila, Salme Nepponen).

Äänin 9 - 4 kunnanhallitus päätti, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteeseen
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Antti Kaikkosen 8.2.2021 § 17 esittämän valtuuston keskiryhmän ja Matti Alangon allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.
     

Pentti Mattila ja Salme Nepponen ilmoittivat seuraavan eriävän mielipiteen: "Esitämme pykälän palauttamista uudelleen valmisteluun, koska laajasti osallistaen tehdyssä johtamisjärjestelmän arvioinnissa ei ole käsitelty, arvioitu eikä toteutettu laajapohjaista keskinäistä vertailua kahden johtamismallin; luottamushenkilövetoinen pormestarimalli vrs. ammattijohtajavetoinen kunnanjohtajamalli välillä. Vertailevan arvioinnin jälkeen aloitteen käsittely voidaan viedä valtuustoseminaareihin tulevan valtuuston käsiteltäväksi."

Valmistelija

  • Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Antti Kaikkosen 8.2.2021 § 17 esittämän valtuuston keskiryhmän ja Matti Alangon allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.