Kuntakehityslautakunta, kokous 16.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Aattola, asemakaavan muutos, kaava nro 3626 hyväksyminen

TUUDno-2020-2879

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kaavoitus on kuulutettu vireille 27.2.2019. Hankkeesta on kerrottu ensimmäisen kerran Tuusulan kunnan kaavoitussuunnitelmassa 2019–2023 ja kaavoituskatsauksessa vuonna 2019. Kaavahanke pohjaa kunnanvaltuuston päätökseen 13.3.2017 § 28 kunnan omaisuuden realisoimisesta, sekä kunnanvaltuuston uudempaan päätökseen 8.6.2020 § 65 vajaakäyttöisten kiinteistöjen kehittämisestä ja myynnistä.

Aattolan kaavamuutos oli alkuvaiheessa osa Kehitettävät kiinteistöt mosaiikkikaavaa, josta se irrotettiin omaksi kaavahankkeekseen ennen kaavan hyväksymistä. Kaavaan on tehty muutoksia, joiden takia se on syytä asettaa uudelleen nähtäville ehdotuksena. Samalla päivitetään kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka asetetaan niin ikään uudelleen nähtäville.

Aattolan 1910-luvulla rakennettu 1½-kerroksinen 80 k-m2 suuruinen rakennus sijaitsee suurella Y-tontilla Tuusulanjärven rannalla. Aattola rakennettiin alun perin Iloniemen suurhuvilan puutarhurin asuinrakennukseksi ja se liittyy tämän myötä Tuusulanjärven itärannalle 1800-luvun lopulla syntyneen suurhuvilayhteisön historiaan.

Kaavaehdotuksessa Aattolan rakennukselle on varattu pihapiirinsä kokoinen rakennuspaikka, joka on muutettu ympäröivän alueen mukaisesti erillispientalojen korttelialueeksi. Tontille on sallittua rakentaa uusi talousrakennus, esimerkiksi pihasauna. Aattola suojellaan asemakaavalla ja osoitetaan rakennukselle käyttötarkoitus, jolloin sen kulttuuriarvot säilyvät. Pihapiirin ulkopuolelle rajautuvat alueet sekä rantavyöhyke ovat lähivirkistysaluetta, jolla luontoarvojen säilyminen on taattava. Alueella sijaitsee arvokas lehtonotko, sekä kaksi luonnontilaisen kaltaista kausikuivaa noroa, jotka ovat vesilain 2 luvun 11 §:n mukaisia suojeltavia kohteita. Uusi talousrakennus on sijoitettu tontin koillisosaan siten, että rakennuksen ja noron väliin muodostuu noin 15 metrin suojavyöhyke. Pumppaamolle ja sen sähkökeskukselle on varattu omat rakennusalansa (et). Tontin eteläosassa on rasitteena ajoyhteys eteläpuoleiselle tontille. Kaavaratkaisusta on neuvoteltu valmisteluvaiheessa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa.

Kaavaratkaisun rakennusoikeus on 115 k-m2. Voimassa olevassa asemakaavassa on osoitettu rakennusoikeutta noin 500 k-m2. Alueen kokonaisrakennusoikeus vähenee 385 k-m2. Tuusulan kunta omistaa tontin. Kaavamuutos on tehty kunnan aloitteesta. Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle kustannuksia. Kunnalle kohdistuu tuloja tontin myymisestä.

Kehitettävät kiinteistöt asemakaavaehdotuksesta saapui 8 Aattolaa koskevaa, tai yleispätevää viranomaislausuntoa. Elisa Oyj, Telia ja Caruna kehottivat toteutusta varten huomioimaan verkostojensa sijainnin. Museovirastolla, Keski-Uudenmaan alueellisella vastuumuseolla ja Uudenmaan ELY-keskuksella ei ollut huomautettavaa kaavaehdotukseen.

Aattolaa koskevia kirjallisia muistutuksia saapui 4 kpl. Muistutuksiin laaditut vastineet ovat selostuksen liitteenä. Muistutukset kohdistuivat Aattolan säilyttämiseen kunnan omistuksessa sekä kiinteistölle osoitettuun rakennusoikeuteen, johtuen osallisille erehdyksessä lähetetystä aineistosta, jossa luonnosvaiheen toinen erillispientalon rakennuspaikka oli vielä havainnekuvassa. Luontoarvojen vaalimista Aattolan kiinteistöllä pidettiin tärkeänä, mutta toisaalta huomautettiin, että norojen suojavyöhykettä tulisi pienentää ja vesi ohjata siten, ettei se johdu naapurin tontille.

Ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen Aattolan asemakaavamuutos irrotettiin Kehitettävät kiinteistöt kaavasta omaksi kaavahankkeekseen. Aiemmassa kaavaehdotuksessa esitettyjä ratkaisuja on muutettu merkittävästi, ja asemakaavaehdotus on syytä asettaa uudelleen julkisesti nähtäville lausuntojen ja muistutusten esittämiseksi.

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • hyväksyä laaditun Aattolan asemakaavaehdotuksen sekä aiemman kaavaehdotuksen lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten

 

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Vesa Lundberg esitti Ulla Rosenqvistin kannattamana muutosehdotuksen asian palauttamiseksi valmisteluun siten, että Aattola asemakaavan muutosehdotus ja Aattolan rakennus tulee säilyttää hyväkuntoisena ja kaavamerkinnän tulisi mahdollistaa alueella esimerkiksi kahvilatoimintaa. Palautusesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että Aattolan semakaavan muutosehdotus ja Aattolan rakennus tulee säilyttää hyväkuntoisena ja kaavamerkinnän tulisi mahdollistaa alueella esimerkiksi kahvilatoimintaa.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kaavoitus on kuulutettu vireille 27.2.2019. Hankkeesta on kerrottu ensimmäisen kerran Tuusulan kunnan kaavoitussuunnitelmassa 2019–2023 ja kaavoituskatsauksessa vuonna 2019. Kaavahanke pohjaa kunnanvaltuuston päätökseen 13.3.2017 § 28 kunnan omaisuuden realisoimisesta, sekä kunnanvaltuuston uudempaan päätökseen 8.6.2020 § 65 vajaakäyttöisten kiinteistöjen kehittämisestä ja myynnistä.

Aattolan kaavamuutos oli alkuvaiheessa osa Kehitettävät kiinteistöt mosaiikkikaavaa, josta se irrotettiin omaksi kaavahankkeekseen ennen kaavan hyväksymistä. Kaavaan on tehty muutoksia, joiden takia se on syytä asettaa uudelleen nähtäville ehdotuksena. Samalla päivitetään kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka asetetaan niin ikään uudelleen nähtäville.

Aattolan 1910-luvulla rakennettu 1½-kerroksinen 80 k-m2 suuruinen rakennus sijaitsee suurella Y-tontilla Tuusulanjärven rannalla. Aattola rakennettiin alun perin Iloniemen suurhuvilan puutarhurin asuinrakennukseksi ja se liittyy tämän myötä Tuusulanjärven itärannalle 1800-luvun lopulla syntyneen suurhuvilayhteisön historiaan.

Kaavaehdotuksessa Aattolan rakennukselle on varattu pihapiirinsä kokoinen rakennuspaikka, joka on muutettu ympäröivän alueen mukaisesti erillispientalojen korttelialueeksi. Tontille on sallittua rakentaa uusi talousrakennus, esimerkiksi pihasauna. Aattola suojellaan asemakaavalla ja osoitetaan rakennukselle käyttötarkoitus, jolloin sen kulttuuriarvot säilyvät. Pihapiirin ulkopuolelle rajautuvat alueet sekä rantavyöhyke ovat lähivirkistysaluetta, jolla luontoarvojen säilyminen on taattava. Alueella sijaitsee arvokas lehtonotko, sekä kaksi luonnontilaisen kaltaista kausikuivaa noroa, jotka ovat vesilain 2 luvun 11 §:n mukaisia suojeltavia kohteita. Uusi talousrakennus on sijoitettu tontin koillisosaan siten, että rakennuksen ja noron väliin muodostuu noin 15 metrin suojavyöhyke. Pumppaamolle ja sen sähkökeskukselle on varattu omat rakennusalansa (et). Tontin eteläosassa on rasitteena ajoyhteys eteläpuoleiselle tontille. Kaavaratkaisusta on neuvoteltu valmisteluvaiheessa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa.

Kaavaratkaisun rakennusoikeus on 115 k-m2. Voimassa olevassa asemakaavassa on osoitettu rakennusoikeutta noin 500 k-m2. Alueen kokonaisrakennusoikeus vähenee 385 k-m2. Tuusulan kunta omistaa tontin. Kaavamuutos on tehty kunnan aloitteesta. Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle kustannuksia. Kunnalle kohdistuu tuloja tontin myymisestä.

Kehitettävät kiinteistöt asemakaavaehdotuksesta saapui 8 Aattolaa koskevaa, tai yleispätevää viranomaislausuntoa. Elisa Oyj, Telia ja Caruna kehottivat toteutusta varten huomioimaan verkostojensa sijainnin. Museovirastolla, Keski-Uudenmaan alueellisella vastuumuseolla ja Uudenmaan ELY-keskuksella ei ollut huomautettavaa kaavaehdotukseen.

Aattolaa koskevia kirjallisia muistutuksia saapui 4 kpl. Muistutuksiin laaditut vastineet ovat selostuksen liitteenä. Muistutukset kohdistuivat Aattolan säilyttämiseen kunnan omistuksessa sekä kiinteistölle osoitettuun rakennusoikeuteen, johtuen osallisille erehdyksessä lähetetystä aineistosta, jossa luonnosvaiheen toinen erillispientalon rakennuspaikka oli vielä havainnekuvassa. Luontoarvojen vaalimista Aattolan kiinteistöllä pidettiin tärkeänä, mutta toisaalta huomautettiin, että norojen suojavyöhykettä tulisi pienentää ja vesi ohjata siten, ettei se johdu naapurin tontille.

Ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen Aattolan asemakaavamuutos irrotettiin Kehitettävät kiinteistöt kaavasta omaksi kaavahankkeekseen. Aiemmassa kaavaehdotuksessa esitettyjä ratkaisuja on muutettu merkittävästi, ja asemakaavaehdotus on syytä asettaa uudelleen julkisesti nähtäville lausuntojen ja muistutusten esittämiseksi.

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • hyväksyä laaditun Aattolan asemakaavaehdotuksen sekä aiemman kaavaehdotuksen lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

 

---

Asiantuntijana kokouksessa Vilma Karjalainen

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun Aattolan asemakaavaehdotuksen sekä aiemman kaavaehdotuksen lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

Valmistelija

Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus pyytää lausuntopyynnössään 15.3.2021 Aattola, asemakaavan muutosehdotuksen nro 3626 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausuntoa. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 26.4.2021.

Tiivistelmä

Aattolan kaavamuutos oli alkuvaiheessa osa Kehitettävät kiinteistöt mosaiikkikaavaa, josta se irrotettiin omaksi kaavahankkeekseen ennen kaavan hyväksymistä. Kaavaan on tehty muutoksia, joiden takia se on syytä asettaa uudelleen nähtäville ehdotuksena. Samalla päivitetään kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka asetetaan niin ikään uudelleen nähtäville.

Aattolan rakennus sijaitsee Tuusulanjärven rannalla Kirkkotien varrella. Kaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa rakennukselle käyttötarkoitus asuinrakennuksena, sekä turvata alueen luonto- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Suunnittelussa huomioidaan lähtökohtana alueen luontoarvot ja hulevesien valunta alueen keskiosassa sekä niiden imeyttäminen. Lisäksi huomioidaan kiinteistön läheinen sijainti arvokkaan Rantatien ympäristössä. Kaava-alue on kunnan omistuksessa. Kaavoitus on tullut vireille kunnan aloitteesta. 

Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1980. Alue on merkitty yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y), jolle saa rakentaa 500 m2 kokoisen ja I½ kerroksisen rakennuksen. Rannan puoli on merkitty rantavyöhykkeeksi, jolla rantapuusto tulee säilyttää luonnontilassa. Rakennusalaa lukuun ottamatta koko tontti on merkitty istutettavaksi rakennuspaikan osaksi.

Alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Alueelle on laadittu Hyrylän laajentumissuunnat – osayleiskaava (KV 16.10.2000, osin oikeusvaikutteinen), mutta sillä ei ole oikeusvaikutusta tälle alueelle. Tuusulan yleiskaava 2040 ehdotuksessa asemakaava-alue on merkitty säilyväksi omakotivaltaiseksi asuinalueeksi (AO-3) sekä maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Tuusulan yleiskaava 2040 tulee korvaamaan Hyrylän laajentumissuunnat - osayleiskaavan.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • keskustella lausunnon antamisesta Aattolan asemakaavan muutosehdotuksesta. Lausunto laaditaan käydyn keskustelun pohjalta. 

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • todeta, että Aattolan kaavaehdotus on hyvä ja aiemman hyte-lautakunnan lausunnon mukainen.


    Aattola, asemakaavan muutos nro 3626
    Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausunto

    Aattolan kiinteistön osalta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on aiemmin lausunut, että se pitää tärkeänä, ettei näkymä Tuusulanjärvelle peity nykyistä enempää.  Asemakaavan muutoksessa esitetty ratkaisu on hyvä ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää sitä aiemman lausuntonsa mukaisena. 
     

Valmistelija

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus pyytää lausuntopyynnössään 15.3.2021 Aattola, asemakaavan muutosehdotuksen nro 3626 kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausuntoa. Lausunnon jättämiseen on saatu jatkoaikaa 24.5.2021 asti.

Tiivistelmä

Aattolan kaavamuutos oli alkuvaiheessa osa Kehitettävät kiinteistöt mosaiikkikaavaa, josta se irrotettiin omaksi kaavahankkeekseen ennen kaavan hyväksymistä. Kaavaan on tehty muutoksia, joiden takia se on syytä asettaa uudelleen nähtäville ehdotuksena. Samalla päivitetään kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka asetetaan niin ikään uudelleen nähtäville.

Aattolan rakennus sijaitsee Tuusulanjärven rannalla Kirkkotien varrella. Kaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa rakennukselle käyttötarkoitus asuinrakennuksena, sekä turvata alueen luonto- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Suunnittelussa huomioidaan lähtökohtana alueen luontoarvot ja hulevesien valunta alueen keskiosassa sekä niiden imeyttäminen. Lisäksi huomioidaan kiinteistön läheinen sijainti arvokkaan Rantatien ympäristössä. Kaava-alue on kunnan omistuksessa. Kaavoitus on tullut vireille kunnan aloitteesta. 

Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1980. Alue on merkitty yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y), jolle saa rakentaa 500 m2 kokoisen ja I½ kerroksisen rakennuksen. Rannan puoli on merkitty rantavyöhykkeeksi, jolla rantapuusto tulee säilyttää luonnontilassa. Rakennusalaa lukuun ottamatta koko tontti on merkitty istutettavaksi rakennuspaikan osaksi.

Alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Alueelle on laadittu Hyrylän laajentumissuunnat – osayleiskaava (KV 16.10.2000, osin oikeusvaikutteinen), mutta sillä ei ole oikeusvaikutusta tälle alueelle. Tuusulan yleiskaava 2040 ehdotuksessa asemakaava-alue on merkitty säilyväksi omakotivaltaiseksi asuinalueeksi (AO-3) sekä maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Tuusulan yleiskaava 2040 tulee korvaamaan Hyrylän laajentumissuunnat - osayleiskaavan.

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausunto:

Kasvatus- ja sivistyslautakunta toteaa, että luonnontilainen ranta-alue toimii paremmin jatkossa virkistysaluekäytössä.

Aattolan tontin lisärakennusoikeus mahdollistaa talon asumiskäytön, kun kosteat tilat voidaan rakentaa uudisrakennukseen. Rakennuksen pihajulkisivun säilyttäminen ennallaan turvaa talon kulttuurihistorialliset arvot.  

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää antaa Aattola, asemakaavan muutosehdotukseen nro 3626 asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus pyytää lausuntopyynnössään 15.3.2021 Aattola, asemakaavan muutosehdotuksen nro 3626 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausuntoa. Lausunnon jättämiseen on saatu jatkoaikaa 24.5.2021 asti.

Tiivistelmä

Aattolan kaavamuutos oli alkuvaiheessa osa Kehitettävät kiinteistöt mosaiikkikaavaa, josta se irrotettiin omaksi kaavahankkeekseen ennen kaavan hyväksymistä. Kaavaan on tehty muutoksia, joiden takia se on syytä asettaa uudelleen nähtäville ehdotuksena. Samalla päivitetään kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka asetetaan niin ikään uudelleen nähtäville.

Aattolan rakennus sijaitsee Tuusulanjärven rannalla Kirkkotien varrella. Kaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa rakennukselle käyttötarkoitus asuinrakennuksena, sekä turvata alueen luonto- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Suunnittelussa huomioidaan lähtökohtana alueen luontoarvot ja hulevesien valunta alueen keskiosassa sekä niiden imeyttäminen. Lisäksi huomioidaan kiinteistön läheinen sijainti arvokkaan Rantatien ympäristössä. Kaava-alue on kunnan omistuksessa. Kaavoitus on tullut vireille kunnan aloitteesta. 

Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1980. Alue on merkitty yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y), jolle saa rakentaa 500 m2 kokoisen ja I½ kerroksisen rakennuksen. Rannan puoli on merkitty rantavyöhykkeeksi, jolla rantapuusto tulee säilyttää luonnontilassa. Rakennusalaa lukuun ottamatta koko tontti on merkitty istutettavaksi rakennuspaikan osaksi.

Alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Alueelle on laadittu Hyrylän laajentumissuunnat – osayleiskaava (KV 16.10.2000, osin oikeusvaikutteinen), mutta sillä ei ole oikeusvaikutusta tälle alueelle. Tuusulan yleiskaava 2040 ehdotuksessa asemakaava-alue on merkitty säilyväksi omakotivaltaiseksi asuinalueeksi (AO-3) sekä maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Tuusulan yleiskaava 2040 tulee korvaamaan Hyrylän laajentumissuunnat - osayleiskaavan.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että on hyvä, että luonnontilainen ranta-alue toimii paremmin jatkossa virkistysaluekäytössä.  

Aattolan tontin lisärakennusoikeus mahdollistaa talon asumiskäytön, kun kosteat tilat voidaan rakentaa uudisrakennukseen. Rakennuksen pihajulkisivun säilyttäminen ennallaan turvaa talon kulttuurihistorialliset arvot.  

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa Aattola, asemakaavan muutosehdotukseen nro 3626 asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 15.3.2021 Aattolan asemakaavan muutosehdotuksen, ja päätti asettaa sen nähtäville. Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 25.3.-26.4.2021 välisenä aikana TuusInfo asiakaspalvelun tiloissa sekä kunnan nettisivuilla.  

Asemakaavaehdotuksesta ei vastaanotettu kirjallisia muistutuksia. Viranomaisten kannanottoja saapui yhteensä 10 kappaletta seuraavilta tahoilta:

  • Uudenmaan liitto
  • HSL
  • Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
  • Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
  • Kasvatus- ja sivistyslautakunta
  • Suomen luonnonsuojeluliitto Tuusulan yhdistys ry
  • Caruna Oy
  • Keski-Uudenmaan alueellinen vastuumuseo
  • Museovirasto
  • Uudenmaan ELY-keskus

 

Lukuun ottamatta ELY-keskuksen lausuntoa, kannanotot olivat luonteeltaan toteavia, eikä niissä esitetty muutoksia asema-kaavaehdotukseen. ELY-keskus kommentoi lähivirkistysalueen suojelumääräyksen (s-14) tulkinnanvaraista muotoilua.

Lausunnon perusteella s-14 määräyksestä poistettiin virke: ”Alueella ovat sallittuja ainoastaan turvallisuuden tai muun vastaavan syyn takia välttämättömät toimenpiteet.” ja päivitettiin kaavaselostusta vastaavilta osin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

  • hyväksyy laaditun Aattolan asemakaavan muutoksen sekä lausuntoihin ja muistutukseen laaditut vastineet
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Aattolan asemakaavan muutoksen.

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.