Perustelut
Helsingin seudun kuntien yhteistyö perustuu vuonna 2005 hyväksyttyyn yhteistyösopimukseen, jossa on sovittu mm. yhteistyön tavoitteista, organisoinnista, periaatteista ja menettelytavoista. Helsingin seudun yhteistyökokouksessa (HSYK) 13.8.2020 käsiteltiin teknisesti ja rakenteeltaan uudistettua Helsingin seudun kuntien välistä yhteistyösopimusta. Sopimuksen osalta 13.8.2020 kokouksessa todettiin siihen tehdyt muutokset tarkoituksenmukaisiksi. Sopimus päätettiin kuitenkin hyväksyä yhteistyökokouksessa vasta sen jälkeen, kun yhteistyökokous on päättänyt kantansa Porvoon ja Lohjan esitykseen liittyä sopimukseen.
Porvoon ja Lohjan kaupungit toimittivat kesäkuussa 2020 ja Siuntion kunta syyskuussa Helsingin seudun yhteistyökokoukselle esityksensä tulla kutsutuiksi mukaan Helsingin seudun yhteistyökokouksen toimintaan.
HSYK päätti kokouksessaan 13.8.2020 toteuttaa ko. kuntien liittymisestä selvityksen. Selvitystä käsiteltiin HSYKin joulukuun 15.12.2020 kokouksessa, jolloin asian käsittelyä päätettiin jatkaa seuraavassa kokouksessa keväällä 2021.
Helsingin seudun kunnan- ja kaupunginjohtajat ovat HSYK:in joulukuun 2020 kokouksen jälkeen käsitelleet asiaa kokouksessaan 19.2.2021 ja päättäneet ehdottaa yksimielisesti yhteistyökokoukselle, että Porvoo, Lohja ja Siuntio hyväksyttäisiin yhteistyökokoukseen mukaan ns. kumppanuusjäseninä. Edellä mainittu tarkoittaisi, että yhteistyötä koskevaan sopimukseen sisällytettäisiin uusi jäsenyysmuoto, joka oikeuttaisi ko. kuntien osallistumisen Helsingin seudun yhteistyökokouksen kokouksiin sekä seudun kunnan- ja kaupunginjohtajien valmistelukunnan kokouksiin. Kumppanuuskunnat osallistuisivat HSYK:in toimintaan (kokouksiin) kuten sopimuskunnat, mutta eivät osallistuisi valmisteluun tai päätöksentekoon maankäytön, asumisen ja liikenteen osalta, sopimuksessa mainittuun MAL-suunnitelman laadintaan, eivätkä valtion kanssa laadittavaan MAL-sopimukseen (poikkeuksena liikenteen osalta Siuntion kunta, joka on HSL:n jäsenkunta). Asianomaiset kunnat eivät myöskään tulisi jäseniksi valtioneuvoston hallituskaudeksi 2019–2023 asettamaan metropolipolitiikan yhteistyöryhmään.
Edellä mainittu tarkoittaisi, että HSYK:in uusi kokoonpano ja kokoonpanon muutoksista johtuvat seikat kirjattaisiin Helsingin seudun yhteistyösopimukseen ja sopimukseen sisällytettäisiin kumppanuusjäsenyyden määrittely. Yhteistyökokoukseen osallistuisivat jatkossa sekä sopimuskuntien että kumppanuuskuntien kunnan/kaupunginvaltuustojen ja –hallituksen 1. puheenjohtajat. Tämän johdosta kokoonpano laajenisi 28:sta luottamushenkilöstä 34:ään luottamushenkilöön. Yhteistyökokous voisi jatkossakin päättää, että valtuustokaudeksi kokoukseen valitaan 4–6 lisäjäsentä. Lisäjäsenet edustaisivat jatkossakin sopimuskuntia: 2–4 pääkaupunkiseudun kaupunkeja ja 2 KUUMA-seutua.
Helsingin seudun yhteistyökokous päätti 11.5.2021 hyväksyä Porvoon, Lohjan ja Siuntion kunnat yhteistyökokouksen kumppanuusjäseniksi. Lisäksi yhteistyökokous päätti tämän johdosta tehtävistä ja muista muutoksista Helsingin seudun yhteistyösopimukseen.
Edelleen yhteistyökokous päätti, että tarkistettu sopimus toimitetaan hyväksyttäväksi kaikkiin seudun kuntiin, jonka jälkeen se tulee voimaan. Tarkistetun sopimuksen voimaantulo edellyttää kaikkien sopijakuntin hyväksymisen.