Kunnanhallitus, kokous 3.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 165 Yleishallinto ja johdon tuki neljännesvuosiraportti 1.1.–31.3.2021

TUUDno-2021-1062

Valmistelija

  • Mia Koskikallio, talousasiantuntija, mia.koskikallio@tuusula.fi

Perustelut

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä. Neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Neljännesvuosikatsauksen laadinnassa on noudatettava kirjanpitolaissa säädettyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita. 

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 11.1.2021 § 3 kuntatoimiala, yleishallinto ja johdontuki palvelualueiden ja palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat. Palvelualueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista raportoidaan kunnanhallitukselle jatkossa neljännesvuosittain tammi-maaliskuulta, tammi-kesäkuulta ja tammi-syyskuulta sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Lisäksi raportoidaan erikseen talouden ja hr-tietojen toteumista kuukausittain. 

Olennaiset tapahtumat ja talousarvion toteutumat sekä vuositavoitteiden seuranta tammi-maaliskuulta ovat liitteenä. 

Tammi-maaliskuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuluku on 25 %. Kunnanhallituksen alaisen toiminnan sitovan toimintakatteen toteuma oli 24,4 %, 31,1 milj. euroa (v2020: 23,2 %, 29,4 milj. euroa).  

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kuntatoimiala, yleishallinto ja johdontuki palvelualueiden neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–31.3.2021.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kuntatoimiala, talouden ohjaus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.