Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 25.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Kehittämisverkostojen toimintamallin arviointi ja kehittäminen

TUUDno-2021-379

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula otti käyttöön uuden johtamisjärjestelmän kesällä 2017. Yksi johtamisjärjestelmän uudistuksen tavoitteista oli laittaa asukas keskiöön ja kehittää kunnan ja asukkaiden välistä vuorovaikutusta. Myös alueellista vaikuttamista haluttiin kehittää ja useamman valtuustokauden käytössä olleet kehittämistoimikunnat päätettiin uudistuksen myötä korvata alueellisilla kehittämisverkostoilla. Kunnan hallintosääntöön kirjattiin, että kunnassa on lähidemokratian, kuntalaisten osallistamisen ja asiakaslähtöisyyden kehittämistä varten alueellisia kehittämisverkostoja.

Kehittämisverkostomalli otettiin käyttöön kesällä 2017 ja kehittämisverkostojen ydintiimien toiminta käynnistyi syksyllä 2017. Uutta mallia arvioitiin ydintiimien itsearviointina ensimmäisen toimintakauden päätteeksi kesällä 2019, osana johtamisjärjestelmäuudistuksen väliarviointia. 

Ydintiimien toinen toimintakausi käynnistyi syksyllä 2019 ja itsearviointia tehtiin syksyllä 2020 osana poliittisen johtamisjärjestelmän toisen vaiheen uudistusta. 

Tarve kehittämisverkostotoiminnan kehittämiselle ja mallin muuttamiselle on tunnistettu valtuustokauden aikana tehdyissä arvioinneissa:

  • hakukriteerit ratkaisevia oikeiden henkilöiden nimeämiseksi, 
  • selkeät roolitukset, 
  • tavoitteet ja tehtävät uusille koordinoiville ryhmille,
  • koordinoivan ryhmän järjestäytyminen,
  • kokouspalkkioiden tarpeellisuus sekä yhdenmukaisuus ja tasapuolisuus,
  • alueiden erilaisuus ja sen huomioiminen.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä asian tiedoksi ja evästää jatkovalmistelua.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta merkitsi asian tiedokseen ja evästi jatkovalmistelua. 

Yhteisömanageri Katja Repo esitteli kehittämisverkostojen toimintamallin arviointia ja kehittämistä. 

 

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
  • Katja Repo, yhteisömanageri, katja.repo@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulassa on valtuustokauden 2017-2021 ajan toiminut viisi (5) alueellista kehittämisverkostoa, joilla on olleet poliittisesti valitut ydintiimit. Hallintosäännön mukaan verkostojen tehtävänä on lähidemokratian,​ kuntalaisten osallistamisen ja asiakaslähtöisyyden edistäminen alueellisesti. Kehittämisverkostomallin arviointi ja kehittäminen on ajankohtaista elokuussa vaihtuvan valtuustokauden ja johtamisjärjestelmän toisen vaiheen kehittämisen myötä.

Mallin kehittämistä on käsitelty eri foorumeilla (kehittämisverkostojen ydintiimit, hyte-lautakunta, valtuustoasiain valmistelutoimikunta, kunnanhallituksen ja lautakuntien työpajat, ryhmien väliset neuvottelut) syksyllä 2020 ja keväällä 2021. Käsittelyjen pohjalta on laadittu liitteenä oleva esitys mallin kehittämiseksi.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • hyväksyä liitteessä esitetyt kehittämisverkostomallin kehittämistoimenpiteet omalta osaltaan.
  • esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteessä esitetyt kehittämisverkostomallin kehittämistoimenpiteet ja ottaa ne käyttöön valtuustokaudeksi 2021-2025.

_______________________________
Puheenjohtajan avattua keskustelun jäsen Palvas esitti uuden kehittämisverkostomallin palauttamista valmisteluun seuraavin perustein:

  • Tuusulan kehittämisverkostomalli on ollut käytössä vain yhden valtuustokauden ajan, toiminta kehittyen ja muuttuen kauden aikana 
  • koronan negatiiviset vaikutukset yhteisöllisen toiminnan suunnitteluun ovat olleet voimakkaat. Kehittämisverkostojen toiminta ei ole ehtinyt vakiintumaan kuntalaisten tietoisuuteen, haasteena esim. teemaverkostojen syntymiselle tulevan valtuustokauden hyte-lautakunta voi arvioida tilannetta esim. valtuustokauden puolivälissä


Palvaksen tekemä palautusesitys ei saanut kannatusta.

Lisäksi varapuheenjohtaja Ruotsalainen esitti, että esitykseen lisätään ydintiimin lisäksi sulkuihin kylätiimi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 
 

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • hyväksyä esityksen esityksen mukaisesti ja esittää, että ydintiimi-sanan lisäksi sulkuihin lisätään kylätiimi.