Valtuusto, kokous 19.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Ruotsinkylän tutkimusmetsän virkistyskäytön lisääminen, aloite

TUUDno-2021-304

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pekka Heikkinen esitti seuraavan Tuusulan vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen:

"Valtio omistaa Tuusulan eteläreunassa yli 400 hehtaarin suuruisen alueen, joka on pääosin Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusmetsää. Aluetta halkoo useampikin tie, mutta alue soveltuu monentyyppiseen virkistyskäyttöön. Metsässä ja alueen poluilla voi lenkkeillä, kävellä, hiihtää, suunnistaa sekä kesäisin kerätä marjoja ja sieniä. Siellä  voi myös harrastaa maastopyöräilyä sekä kouluttaa ja ulkoiluttaa koiria.  

Pienillä toimenpiteillä metsän virkistyskäyttöä voi parantaa ja lisätä niin, että tutkimuskäyttö samalla turvataan jatkossakin. Ehdotamme, että kunta käynnistää Luonnonvarakeskuksen kanssa neuvottelut, joiden tavoitteena on yhteistoiminnassa parantaa edellytyksiä tutkimusmetsän virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Ensimmäisenä vaiheena olisi laatia alueesta kartta, jossa näkyisivät polut, sekä pisteet ja pysäköintipaikat, joista alueelle pääsee. Kartan perusteella olisi mahdollista pystyttää opasteita aluetta palveleville pysäköintipaikoille. Pysäköintiin voisi käyttää nykyisten pysäköintimahdollisuuksien lisäksi mm. Klemetskogin koulun pihaa sekä Mätäkivenmäellä Korson liittymän kohdalta kohti Tuusulantietä lähtevän väylän vartta. Bergan pysäkin kohdalla Tuusulantien varressa oleva nykyisin vähällä käytöllä oleva pysäköintipaikka on myös sopiva alueella ulkoileville.  

Alueelle voisi jatkossa tehdä sopivan määrän tulentekopaikkoja. Kunta voisi osallistua sovittavalla tavalla alueen fasiliteettien toteuttamiseen."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen: 

Vapaa-aikapalvelut on ehdotuksen mukaisesti kutsunut maaliskuussa koolle Metsähallituksen, Luonnonvarakeskuksen ja Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen edustajat. Tapaamisen aiheena on aloitteessa kuvattujen kehittämistarpeiden lisäksi myös osapuolten omat tavoitteet lähivirkistyksen ja luontoliikunnan edelleen kehittämiseksi alueella. 

Koska aloite koskee ei kunnan omistuksessa olevaa maa-aluetta, vapaa-aikapalvelut  jatkaa valmistelua ja kehittämistyötä osapuolten kanssa yhteisesti sovittavalla tavalla. 

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa  Pekka Heikkisen esittämän Tuusulan vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen 8.2.2021 § 20 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Pekka Heikkisen esittämän Tuusulan vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen 8.2.2021 § 20 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Pekka Heikkisen esittämän Tuusulan vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen 8.2.2021 § 20 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.