Perustelut
Tuusulan veden johtokunta hyväksyi omalta osaltaan 25.2.2020 § 4 ja 17.9.2020 §16 kunnallistekniikan rakentamisohjelman ajalle 1.1.–31.12.2020.
Vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpanosäännön kohdan 13 ”Kunnallistekniikan rakentaminen" mukaan tekninen lautakunta hyväksyy alkuvuoden rakentamisohjelman tammikuussa ja loppuvuoden syyskuussa sekä saattaa päätöksensä kunnanhallitukselle tiedoksi. Samassa yhteydessä tulee kunnan-hallitukselle antaa selvitys edellisen kauden toteutumisesta. Samoin Tuusulan veden johtokunta hyväksyy omalta osaltaan edellisen kauden rakentamisen seurannan. Kunnanhallituksen tiedoksi rakentamisen seuranta menee teknisen lautakunnan kautta, jolta Tuusulan Vesi ostaa rakennuttamispalveluja.
Vuodelle 2020 oli varattu valtuuston 9.12.2019 §165 (talousarvio 2020) tekemän päätöksen mukaan vesihuollon investointeihin yhteensä 2 650 000 euroa. Vesihuollon rakentamiseen on käytetty vuonna 2020 yhteensä 2 609 566 euroa eli 98,5% ko. investointeihin varatusta määrärahasta.
Määräraha jakaantui ja toteutui seuraavasti:
- Etelä-Tuusula: 1 060 000 €, toteutui 733 730 €
- Jokela: 100 000 €, toteutui 227 798 €
- Kellokoski: 240 000 €, toteutui 263 047 €
- Muut kohteet: 1250 000 €, toteutui 1 384 983 €
Isoimmat Tuusulan Veden vuoden 2020 rakentamiskohteet ovat olleet:
- Etelä-Tuusula: Lahelanpelto II, Aropelto, Urheilupuisto
- Jokela: Vallun työpaikka-alue
- Kellokoski: Linjapuisto II
- Muut kohteet: Rantatien vesijohtosaneerauksen jatkaminen, Etelärinteen vesijohdon saneerauksen loppuun saattaminen sekä tykkitien vesijohtosiirto
Lisätiedot: vesihuoltoliikelaitoksen johtaja Jukka Sahlakari p. 040 314 3563 ja työpäällikkö Jyrki Sjöblom p. 040 314 3134.
Ehdotus
Esittelijä
-
Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää
- hyväksyä omalta osaltaan kunnallistekniikan rakentamisohjelman seurannan ajalta 1.1. - 31.12.2020