Vammaisneuvosto, kokous 13.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Muut asiat

Valmistelija

  • Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, marjo-kaisa.konttinen@tuusula.fi

Perustelut

Tiivistelmä kaavaselostuksesta

Asemakaavan muutos koskee Hyrylän keskusta-aluetta. Hyrylän keskus-aan tavoitellaan liike- ja palvelukeskusta. Tuusulan kunnan tavoitteena on kehittää torin, vanhan ostoskeskuksen ja linja-autoaseman aluetta sekä kirjaston ja olevien liikerakennusten kortteleita.

Tuusulan kunta omistaa suurimman osan suunnittelualueesta. Suunnittelualueen pohjoisosan korttelin 8007 omistaa yksityiset maanomistajat. Kaava-muutos on tullut vireille kunnan aloitteesta.

Kaavaratkaisu mahdollistaa palvelukeskuksen korttelin toteuttamisen keskelle Hyrylän keskustaa. Kaavaluonnosvaiheessa on tutkittu kahta vaihtoehtoa: ve 1 ”A4” ja ve 2 ”Kaikilla mausteilla”. Kummassakin vaihtoehdossa varsinaisen palvelukeskuskortteleiden ympäröivillä alueilla on suurimpina eroina kirjaston pohjoispuoleisen alueen käyttö joko pintapysäköintialueena tai linja-autoaseman alueena sekä siinä, yhdistetäänkö palvelukeskuskortteli sen pohjoispuolella olevaan kortteliin maantasossa vai ei.

Kaava-alueen kehittämisellä ja Hyrylän palvelukeskuksella on myönteisiä vaikutuksia. Kaavaluonnosvaiheessa laaditut vaihtoehdot lisäävät keskusta-alueen kaupallisten palveluiden ja toimisto- ja kokoontumistilojen määrää merkittävästi, mutta eivät lisää keskustan asukasmäärää. Kaava-alue sijaitsee jo melko vilkkaasti liikennöidyllä alueella ja on osin jo suurimittakaavaisesti rakennettua ympäristöä. Kaupunkikuvalliset ominaisuudet muuttuvat olennaisesti kerroskorkeuden osalta, kun kaavamuutoksella mahdollistetaan viisikerroksinen rakentaminen osaan palvelukeskuksen korttelia.

Hankkeen kaavatalous on vaihtoehto 1:ssa +4,2 M€ ja vaihtoehto 2:ssa +2,7M€. Edellä mainitut luvut eivät pidä sisällään palvelukeskuksen korttelin toteuttamiseen liittyviä kuluja, mutta pitävät sisällään palvelukeskukselle varatun korttelialueen purkamis-vaiheen kulut. Edellä mainittujen lukujen ohella mm. olevien pintapaikkojen korvaaminen ainakin osin rakenteellisilla paikoilla on merkittävä taloudellinen kysymys.

 

 

Ehdotus

Vammaisneuvosto päättää

  • antaa lausunnon Hyrylän palvelukeskuksesta. 

Päätös

Vammaisneuvosto päätti laatia lausunnon Hyrylän palvelukeskuksesta. 

Hyrylän palvelukeskus, asemakaavan muutosluonnos, kaava nro 3615, Vammaisneuvoston lausunto 

Vammaisneuvosto on tarkastellut Hyrylän palvelukeskuksen materiaalia vammaisen näkökulmasta ja totesi, että esteettömyyteen tulee kiinnittää huomioita palvelukeskuksen suunnittelussa ja esteetön pääsy palveluihin tulee taata. Rakennuksen esteettömyys mahdollistaa sujuvan asioinnin palvelukeskuksessa.

Saapuminen palvelukeskukseen ja esim. terveysasemalle tulee tehdä helpoksi. Taksiaseman sijainti palvelukeskuksen lähettyvillä on suotavaa. Lisäksi taksilla tulisi olla lupa pysähtyä palvelukeskuksen oven edessä, mikä lisää saavutettavuutta niillä, jotka käyttävät kulkemiseen taksia. Invapysäköinnille suunnitellut pysäköintipaikat tulee sijaita lähellä kaupan sisäänkäyntiä esim. pysäköintihallissa. Pysäköintihallissa olevat pysäköintipaikat ovat esteettömän liikkumisen kannalta oleellisia. Pysäköintipaikat terveysaseman lähettyvillä tulee säilyttää, jotta asioiminen terveyskeskuksessa on helppoa.

Suunnitelluista vaihtoehdoista vaihtoehto 2 tarjoaa erikoisliikkeiden helpomman saavutettavuuden, koska kulku niihin tapahtuu sisäkautta. Vaihtoehtoon 2 suunniteltu torialue luo viihtyisyyttä ja mahdollistaa erilaisten ulkotapahtumien järjestämisen alueella.