Kunnanhallitus, kokous 14.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 509 Holhoustoimen edunvalvontapalveluiden palvelusopimuksen uusiminen

TUUDno-2020-2979

Valmistelija

  • Arto Nätkynmäki, johtava yleinen edunvalvoja, arto.natkynmaki@tuusula.fi

Perustelut

Holhoustoimen edunvalvontapalvelut-yksikkö tuottaa sopimukseen perustuen valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetussa laissa (477/2016) tarkoitettua edunvalvontapalvelua ja holhoustoimilaissa (442/1999) tarkoitettuja edunvalvojan tehtäviä. Palvelua on sopimukseen perustuen tuotettu syksystä 2008 saakka, jolloin edunvalvonnan päämiehiä oli 538 ja toimihenkilöitä kahdeksan (8). Joulukuussa 2020 tuotettava palvelu käsittää noin 840 edunvalvonnan päämiestä. Toimihenkilöitä on 12. Päämiesten lukumäärä on viimevuosina kasvanut muutamalla kymmenellä päämiehellä/vuosi. 

Sopimuksessa kunta on sitoutunut järjestämään edunvalvontapalvelut siten, että käytettävissä on riittävä määrä yleisiä edunvalvojia niille Järvenpään ja Keravan kaupunkien sekä Mäntsälän, Pornaisten ja Tuusulan kuntien asiakkaille, joille maistraatti tai käräjäoikeus määrää edunvalvojan. Riittävästä määrästä on olemassa vuodelta 2005 saakka voimassa ollut suositus, jossa päämiesten lukumäärä jaettuna henkilötyövuosilla ei saisi ylittää 75. Yksikössä suositus on menneinä vuosina ylitettykin, mutta vuosina 2017-2020 täydennettyjen resurssien myötä on päästy alle suositusten. Tässä pysymiseen vaaditaan kuitenkin vuosittaista tarkastelua.  

Yksikössä työskentelee (12/2020) johtava yleinen edunvalvoja, 5 yleistä edunvalvojaa ja 6 edunvalvontasihteeriä. Yksikön kustannukset on katettu tulorahoituksella niin, että myyntituotoista noin 2/3 on kertynyt päämiehiltä perittävillä asetuksen mukaisilla edunvalvontapalkkioilla ja noin 1/3 valtion maksamalla sopimuksessa määrätyllä päämieskohtaisella korvauksella. Edunvalvontapalvelun kate on pysynyt positiivisena, vaikka yksikön resursseja on viime vuosina lisätty vastaamaan lisääntynyttä työmäärää. Toimintakatearvio (TA20) 98 000 euroa ylittynee viime vuosien tapaan merkittävästi, koska 

  • päämiesmäärän kasvun takia arvioperusteena käytetty TP18 arvo ylittyy 
  • valtion korvausta ollaan korottamassa 20 % 1.1.2020 lukien (kts. myöh.) 

 

Kate vuodelta 2020 asettunee tasolle 150 000 euroa. Täsmällisen arvion antaminen on haastavaa, koska

  • edunvalvontapalkkiot päämiehiltä laskutetaan nyt joulukuussa
  • valtion korvaus maksetaan kahdessa osassa ja jälkimmäinen täsmäyttävä osa tammikuussa 2021 

 

Palvelusopimuksen uusiminen

Aloite päivittämiseen on tullut Oikeusapu- ja edunvalvontapiiriltä jo pitemmän aikaa sitten. Prosessi on ollut ministeriöstä johtuen hidasta. Palvelusopimuksen uusimiseen on useita syitä: 
-    sopimusta ei ole päivitetty kertaakaan vuoden 2008 jälkeen
-    palvelun ostava viranomainen on vaihtunut lain muutosten perusteella oikeusministeriön alaiselle Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirille
-    sopimus on joidenkin tietojen osalta teknisesti ja sisällöllisesti vanhentunut
-    yksikön nimi on muuttunut
-    vuoden 2019 lopulla on Tuusulan kunnan pyynnöstä käynnistetty sopimuksessa todettu hinnantarkistusmenettely

Oikeusministeriön sopimusluonnos sopimuksen uusimiseksi on liitteenä. Uusi sopimus ei merkittävästi muuta voimassa olevaa sopimusta. Merkittävimmät muutokset ovat seuraavat: 

  • päivitetään sopimuskumppanien tiedot ja yhteyshenkilöt
  • päivitetään sopimuksessa olevia lukumäärä- ja muista numeroita
  • lisätään sopimukseen nimenomainen maininta resurssisuosituksesta
  • täsmennetään palvelun laadunvalvonnan sisältöä
  • sovitaan hinnantarkistusmenettelyssä neuvoteltu uusi hinta valtion maksamalle päämieskohtaiselle korvaukselle

 

Päämieskohtainen korvaus on vuoden 2008 sopimuksesta lukien ollut 296,23 euroa/päämies. Palvelun tarjoaja on täsmentänyt esityksensä korvauksesta 355,00 euroon. Korotus on 20 %. Korotus on sovittu tulevaksi voimaan taannehtivasti 1.1.2020 lukien. Vuoden 2020 toimintakatetta korotus nostaa noin 50 000 eurolla. 

Tuusulan kunnan asemaa tunnistettavasti heikentäviä tekijöitä sopimuspäivitykseen ei sisälly. Sopimuksessa todettu irtisanomisaika palvelulle on 2 vuotta molempien osapuolten osalta. 

Johtava yleinen edunvalvoja Arto Nätkynmäki esittää sopimuspäivityksen hyväksymistä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä sopimuspäivityksen
  • hyväksyä hinnantarkistusmenettelyssä esitetyn hinnankorotuksen 355 euroa/päämies
  • valtuuttaa johtavan yleisen edunvalvojan sopimaan sopimusluonnoksen täydentävät vähäiset tekniset täydennykset ja allekirjoittamaan päivitetyn sopimuksen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kunnanhallitus päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittämästi kokouksessa.

Tiedoksi

johtava yleinen edunvalvoja / toimenpiteet

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.