Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 13.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Nurmijärven jätehuoltoviranomaisen vireillepanema valvonta-asia

TUUDno-2019-2220

Valmistelija

  • Jukka Kuoppala, ympäristötarkastaja, jukka.kuoppala@tuusula.fi

Perustelut

Asian vireilletulo

Nurmijärven kunnan jätehuoltoviranomainen on laittanut 5.7.2018 jätelain 134 §:n nojalla valvonta-asian vireille Nurmijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa Palojoella sijaitsevan kiinteistön liittämiseksi järjestettyyn jätteenkuljetukseen.

Asian käsittely Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa

Kehotus- ja kuulemiskirjeen lähettäminen

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on lähettänyt vireillepanon johdosta 1.10.2018 ja 18.2.2019 päivätyt kehotus- ja kuulemiskirjeet kiinteistön haltijalle ja kiinteistön omistajalle. Ympäristökeskus kehotti 1.10.2018 ja 18.2.2019 päivätyissä kehotus- ja kuulemiskirjeissä kiinteistön haltijaa/omistajaa liittymään järjestettyyn jätteenkuljetukseen välittömästi ja toimittamaan kopion liittymissopimuksesta Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle. Kiinteistönhaltijalle/-omistajalle lähetettyjen kehotus- ja kuulemiskirjeiden mukaan kehotuksen ja sen määräajan noudattamatta jättäminen tulee käynnistämään jätelain (646/2011) mukaiset hallintopakkotoimet ja mikäli kiinteistönhaltija/-omistaja ei noudata annettua kehotusta määräaikaan mennessä, voi Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta määrätä kiinteistönhaltija/-omistajan liittymään järjestettyyn jätteenkuljetukseen, jolloin määräyksen tehosteeksi asetetaan jätelain 129 §:n ja uhkasakkolain 6 §:n mukainen uhkasakko.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus varasi kirjeissä kiinteistön haltijalle/omistajalle hallintolain 34 §:n ja uhkasakkolain 22 §:n mukaisen mahdollisuuden kirjallisen vastineen jättämiseen jätelain 126 §:n mukaisen hallintopakkomääräyksen ja määräyksen tehosteeksi asetettavan uhkasakon antamisesta.

Kiinteistönomistajan mahdollinen vastine

Kiinteistön haltija/omistaja eivät toimittaneet kuulemiskirjeisiin vastineita, eikä ympäristökeskukseen ole toimitettu kopiota liittymisestä järjestettyyn jätteenkuljetukseen.  

Jätelautakunta Kolmenkierrolle lähetetty tietopyyntö

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus pyysi 23.10.2019 Jätelautakunta Kolmenkierrolta tietoja, että onko kiinteistön haltija/omistaja liittynyt järjestettyyn jätteenkuljetukseen ympäristökeskuksen lähettämien kehotus- ja kuulemiskirjeiden jälkeen. Ympäristökeskus ilmoitti tarvitsevan tiedon ennen kuin asia valmistellaan Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan päätettäväksi. Jätehuoltoviranomainen ei vastannut tietopyyntöön.

Ratkaisuesityksestä kuuleminen ja esityksestä toimitettu vastine

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus varasi 26.8.2020 päivätyllä kirjeellä Jätelautakunta Kolmenkierrolle tilaisuuden antaa vastine Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnalle esitettävästä asian ratkaisuesityksestä. Jätelautakunta Kolmenkierto antoi asiassa 10.9.2020 § 45 vastineen. Vastineessa todetaan seuraavaa:

Jätehuoltoviranomainen on todennut seurantaviranomaisen roolissaan, että kyseiset kiinteistöt eivät ole liittyneet järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Tämä tarkoittaa, että viranomaisen ylläpitämässä lakisääteisessä jätteenkuljetusrekisterissä kiinteistö ei viimeisimpien (vuosien 2018 ja 2017) kuljetusyritysten raportointien mukaan ole ollut liittynyt jätteenkuljetukseen. Jätehuoltoviranomainen lähettää tavanomaisesti kiinteistön haltijoille 1. ja 2. kehotuskirjeen liittymisestä jätteenkuljetukseen. Asianosaiset eivät ole vastanneet näihin kirjeisiin. Koska ympäristönsuojeluviranomainen valvoo kiinteistöjen jätehuoltoon liittymistä, eikä jätehuoltoviranomaisella valvontatoimivaltaa ole, on jätehuoltoviranomainen vireillepannut näiden kahden kiinteistön osalta Keski-Uudenmaan ympäristönsuojeluviranomaisessa valvonta-asiat.

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on kuullut kyseisiä kiinteistönhaltijoita, jotka eivät edelleenkään ole vastanneet viranomaisen kyselyyn, ja sen jälkeen kysynyt jätehuoltoviranomaiselta, ovatko kiinteistön haltijat liittyneet jätteenkuljetukseen. Jätehuoltoviranomainen on todennut, että uutta tietoa liittymisestä ei ole, ja kyseiset kiinteistönhaltijat eivät edelleenkään ole lautakunnan tietojen mukaan liittyneet. 10.1.2020 viimeisin viranomaisen rekisteritieto on edelleen ollut vuodelta 2018, eivätkä kyseiset liittymättömät kiinteistön haltijat ole olleet jätehuoltoviranomaiseen yhteydessä. Ainoa tapa, millä ajantasaisen tilanteen olisi saanut selville kyseisten liittymättömien kiinteistöjen osalta, olisi ollut olla yhteydessä Nurmijärven kunnan alueella toimiviin kuljetusyrittäjiin. Jätehuoltoviranomainen kuitenkin normaalikäytäntönään tulkitsee, että mikäli asiakas ei vastaa viranomaisen yhteydenottoihin, ei jätteenkuljetukseen ole asianmukaisesti liitytty.

Jätehuoltoviranomainen ylläpitää lakisääteistä jätteenkuljetusrekisteriä kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen alueilta pyytämällä jätelain mukaisen raportoinnin kyseisellä alueella toimivilta kuljetusyrittäjiltä kerran vuodessa. Raportointi toimitetaan koskien edellistä vuotta. Jätteenkuljetusrekisterin ajantasainen tieto viranomaisessa on siis noin vuoden vanhaa.

Jätehuoltoviranomainen katsoo, että ympäristönsuojeluviranomainen jätelain tarkoittamana valvontaviranomaisena on velvollinen käsittelemään liittymättömyys-asian loppuun asti, ja velvoittamaan kyseiset liittymättömät kiinteistöt liittymään jätteenkuljetukseen jätelain mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää jättää Nurmijärven kunnan jätehuoltoviranomaisen 5.7.2018 vireillepaneman valvonta-asian käsittelyn silleen.

Perustelut

Jätelain 143 §:n mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen ylläpitää rekisteriä jätteen kuljetuksista. Jätelain 39 §:n 2 momentin mukaan jätteen kuljettajan on vuosittain annettava tiedot kunnan jätehuoltoviranomaiselle kiinteistöistä, joilta jätettä on noudettu, sekä jäteastioiden tyhjennyskerroista kiinteistöittäin ja jätelajeittain. Kunnan jätehuoltoviranomainen voi pyytää toimittamaan tiedot neljännesvuosittain, jos tämä on toiminnan seuraamiseksi tarpeellista.  Saman pykälän 3 momentin mukaan kunnan jätehuoltoviranomaisen on viivytyksettä merkittävä 2 momentissa tarkoitetut tiedot 143 §:ssä säädettyyn rekisteriin. Jätelautakunta kolmenkierrolta 10.9.2020 saadun tiedon mukaan Nurmijärven kunnan osalta jäterekisterin uusimmat tiedot ovat vuodelta 2018. Ympäristölautakunta katsoo, ettei jätteen kuljettamista koskevaa rekisteriä ole jätehuoltoviranomaisen toimesta pidetty asianmukaisesti ajantasaisena. Kunnan jätehuoltoviranomaisen on merkittävä jätteen kuljettajien antamat tiedot jätelain 143 §:n mukaisesti ylläpitämäänsä jätteenkuljetusrekisteriin. Jätelain 143 §:n mukaisen rekisterin ylläpito on jätelain mukaan kunnan jätehuoltoviranomaisen tehtävä. 

Hallituksen esityksen HE 199/2010 vp mukaan jätteen kuljetuksia koskevan rekisterin tarkoituksena on luoda aiempaa toimivammat edellytykset jätteenkuljetusten seurantaan, mikä erityisesti kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta oli vanhan jätelain nojalla osoittautunut ongelmalliseksi. Tavoitteena oli tehostaa kuljetusten seurantaa ja valvontaa sekä varmistaa nykyistä paremmin kiinteistöjen jätehuollon ja jätteenkuljetusten toteutuminen lain edellyttämällä tavalla. Rekisteri on siten tarkoitettu sekä kunnan jätehuoltoviranomaisen että jätelain valvontaviranomaisten käyttöön jätteenkuljetusten seurannassa ja valvonnassa. Rekisterin tietojen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen voi muun muassa arvioida jätelain 37 §:ssä tarkoitetun kiinteistön haltijan järjestämästä jätteenkuljetuksesta tekemänsä päätöksen edellytysten ja siihen liitettyjen määräysten toteutumista. Valvontaviranomainen voi puolestaan valvoa esimerkiksi kiinteistöjen liittymisvelvollisuuden toteutumista tai kuljetettujen jätteiden toimituskohteiden lainmukaisuutta sekä laiminlyöntejä havaitessaan ryhtyä valvontatoimiin.

Hallintolain (434/2003) 31 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Asianosaisen on puolestaan esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen. Koska rekisterinpito jätteen kuljetuksista on jätelautakunnan vastuulla ja rekisteri nimenomaan on tarkoitettu valvontatietojen saantia varten, olisi jätelautakunnan pitänyt varmistua ajantasaisen tiedon saatavuudesta.

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta ei voi tehdä valvonta-asiassa velvoittavaa hallintopakkopäätöstä ja tehostaa hallintopakkopäätöstä uhan asettamisella, koska päätöksen perusteeksi ei ole ajantasaisesta jätteenkuljetusrekisteristä saatavilla olevaa tietoa kiinteistön jätehuollosta. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta ei voi tehdä velvoittavia hallintopakkopäätöksiä lähes kaksi vuotta vanhojen tietojen perusteella. Vireillepanon käsittely lopetetaan ja asia jätetään silleen, koska ympäristölautakunnalla ei ole saatavilla riittäviä selvityksiä asian käsittelemiseksi.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011): 24 §, 28 §, 32 §, 35 §, 37 §, 41 §, 126 §, 129 §, 134 § ja 143 §

Hallintolaki (434/2003): 31 § ja 34 §

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asiaote ja valitusosoitus: Jätelautakunta Kolmenkierto, PL 84, 13100 Hämeenlinna