Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 20.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Tuusulan Urheilukeskuksen monitoimihallit, hankesuunnitelmien hyväksyminen

TUUDno-2020-2396

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

TAUSTA 

Tuusulan urheilukeskuksen kaavamuutos hyväksyttiin syksyllä 2018 ja se tuli voimaan vuoden 2019 alussa. Sen jälkeen on ryhdytty toimiin alueen liikuntapaikkojen ja liikuntahallien kehittämiseksi. Kuntatason tavoitteena on kehittää urheilukeskuksesta yksi Helsingin seudun parhaista omaehtoisen harrastamisen ja aktiivisen valmennustoiminnan ympäristöistä. 

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy on tehnyt ja julkaissut 17.4.2019 Tuusulan kunnan toimeksiannosta konsulttiselvityksen mahdollisen monitoimihallin konseptista, rahoitusmalleista ja hallinnollisista ratkaisuista sekä taloudellisista vaikutuksista. Selvitystyön aikana haastateltiin erilaisissa työryhmissä alueen nykyisiä ja mahdollisia tulevaisuuden käyttäjiä ja käyttäjäryhmiä. Tämän arvion tarkoituksena ei ollut tuottaa lopullista toteuttamiskelpoista ratkaisua, vaan kuvata erilaisia esille tulleita tarpeita. Selvitys päätyikin kaikki tarpeet huomioiden niin kalliisiin ratkaisuihin, että niitä ei pidetty toteuttamiskelpoisina. 

Joulukuussa 2019 perustettiin työryhmä kartoittamaan oleelliset ja kiireelliset tarpeet sekä valmistelemaan niistä hankesuunnitelmat ja esittämään ratkaisut Tuusulan kunnalle. 

Suunnitelmat esiteltiin 5.5.2020 yhteispalaverissa Tuusulan kunnan edustajille aiheena opetustoimen, oppimisympäristöjen ja huollon sekä ylläpidon tarpeet hallihankkeissa. Päähuomioina todettiin, että näiden investointien ja nykyisten jo koulujen käytössä olevien urheilukeskuksen tilojen avulla kokonaisuus alkaa olla sellainen, että lähikoulut voisivat siirtää liikunnanopetuksen lähes kokonaisuudessaan urheilukeskuksen alueelle. Palaverissa esitettiin hyviä kysymyksiä ja ehdotuksia, joiden avulla suunnitelmiin saatiin sisällytettyä kaikille osa-alueille tärkeitä toimintoja. 

Seuraavaksi suunnitelmat esiteltiin 15.5.2020 Tuusulan kunnan edustajille yhteispalaverissa, johon oli kutsuttu johtava rakennustarkastaja sekä edustajat kaavoituksesta, rakennustarkastuksesta, kunnallistekniikan suunnittelusta ja pelastusviranomaisilta. Palaverissa käytiin läpi hankkeen alustavia suunnitelmia läpi sekä alueen suunnittelulle asettamia haasteita erittäin rakentavassa ja myönteisessä hengessä. 

Kaikki suunnitelmat on esitelty kevään ja kesän 2020 aikana kunnan johtoryhmille ja konsernijaokselle. Hankkeet on päätetty viedä eteenpäin esitettyjen aikataulujen ja mallien mukaisesti. 

 

TOTEUTUSKOHTEET 

Vaihe 1, voimisteluhalli / mailapelihalli = salibandyhallin laajennusosa 

Voimisteluseura Keski-Uusimaa on 1998 perustettu seura, jossa harrastajia on noin 1.000. Seurassa voi harrastaa telinevoimistelua, parkour-freerunia, freegymiä, teamgymiä ja trampoliinivoimistelua.  Seuralla on telinevoimistelun harrastuksen aloitteleville 4-7-vuotiaille pojille ja tytöille voimistelukoulu, jossa luodaan pohjaa kaikkiin lajeihin. Telinevoimistelussa on tyttöjen ja poikien harrasteryhmät alkeista aina taitomasters-ryhmiin. Parkour-ryhmiä on kaiken tasoisille. Freegymryhmiä on 8-vuotiaista eteenpäin. Kilparyhmätoimintaa on tyttöjen telinevoimistelussa ja teamgymissä. 

Seuran nykyisiä tiloja ei ole alun perin suunniteltu voimistelukäyttöön ja ne ovat joiltain osin epäkäytännölliset. Koko toiminnan sijoittaminen yhteen paikkaan helpottaa valmennus- ja ohjaustoiminnan järjestämistä sekä helpottaa harjoituksiin tulemista. Urheilukeskuksen jättöliikenne- ja pysäköintijärjestelyt ovat myös nykyiseen verrattuna huomattavasti turvallisempia. Pohjapiirustuksessa B:llä ja C:llä merkittyjä salitiloja voi päivisin käyttää koulut ja päiväkodit. Muilla seuroilla on mahdollisuus vuokrata edellä mainittuja tiloja myös ilta- ja viikonloppuaikoina rajoitetusti. 

Uusi rakennus rakennettaisiin nykyisen salibandyhallin laajennukseksi. Asemapiirustuksessa on esitetty luonnosvaiheen rakennusmassa siten, että päätilojen jako näkyy kuvassa. Pääsisäänkäynnit on merkitty punaisilla kolmioilla ja ne sijaitsevat rakennuksen vierustalla kulkevan kevyenliikenteen väylän yhteydessä. Rakennus ylittää luonnoksessa esitetyssä laajuudessa kaavan mukaisen rakennusalueen rajan ja myös aluekohtaisen rakennusoikeuden. Poikkeamislupahakemus on jätetty hyvissä ajoin 2.7.2020. 

Voimisteluhallissa on kolme erikokoista liikuntasalia. Suurin sali on telinesali, joka on pääosin pidemmälle edenneiden voimistelijoiden harjoituspaikkana. Toiseksi suurin sali on tarkoitus varustaa pääosin harrastevoimistelijoiden käyttöön. Kolmas salitila on äänieristetty ja tarkoitettu liikuntakäyttöön, jossa soitetaan voimakasta musiikkia tai tuotetaan kovaa ääntä. Voimistelijoiden puku-, pesu- ja wc-tilat ovat kaikki ensimmäisen kerroksen tasossa. Toisessa kerroksessa on toimistotiloja, valmentajien pukutilat sekä parvikatsomo. Mailapelihallin ensimmäisessä kerroksessa on kaksi pelikenttää ja wc-tilat. Toisessa kerroksessa on pienet pukutilat ja parvikatsomo. 

Laajennuksen kattomuoto ja julkisivumateriaalit valitaan samoiksi, kuin nykyisessä salibandyhallissa. Rakennuksen ulkovaippa tehtäisiin pääosin pelti-uretaani-pelti-kevytelementeistä, joiden ulkopintana on vakiovärinen muovipinnoitettu teräsohutlevy. 

 

Ulkokentät 

Asemapiirustuksessa on esitetty alustavat sijainnit viidelle tenniskentälle ja kahdelle ulkopadel-kentälle. Kentät sijoittuisivat tennishallin pohjoispuolelle, nykyisten kahden tenniskentän alueelle ja välittömään läheisyyteen. Kenttien yhteyteen rakennetaan pieni huoltorakennus/tila kesäkäyttöön. Rakennettavat kentät korvaavat lisäksi myös urheilukeskuksen lähellä olevat, Moukarinkujalla sijaitsevat tenniskentät (3kpl), jotka ovat elinkaarensa päässä ja Moukarinkujan/Lahelanrinteen alueen kehittyessä asuin- ja liiketilakäyttöön (asemakaava vireillä). 

Tenniskenttien päällysteenä olisi kansainvälisen liiton hyväksymä hiekkatekonurmi, joka on huomattavasti huoltoystävällisempi pinnoite verrattuna nykyisiin massakenttiin. Padelin suosio on suuressa kasvussa ja samalle alueelle voitaisiin rakentaa yksi tai kaksi ulkokäyttöön soveltuvaa padelkenttää. 

 

Vaihe 2, Jalkapallohalli-liikuntahalli-kuntosali = Monitoimihalli 

Hankesuunnitelmassa on otettu huomioon eri toimijoiden tilatarpeet sekä niiden toimivuus ja tehokas käyttö. Näistä tärkeimpänä Tuusulan kunnan koulujen liikuntatilojen tehokas käyttö urheilukeskuksessa vaihtoehtona investoinnit eri koulujen omille suurille liikuntasaleille sekä mahdollisuus tilojen tarjoamiseen seuroille iltakäyttönä. 

Jalkapallohallin käyttäjinä toimisivat Tuusulan Palloseura ja Pallokerho Keski-Uusimaa. Jäseniä seuroissa on n. 600 + 250. Jonkin verran pelaajia tulee myös KP-75:n kautta yhteisjoukkuesopimusten takia. 

Nykyinen ylipainehalli on liian pieni ja moneen kertaan jo käyttöikänsä ylittänyt. Hallin rikkoutuminenkin on jo sen ikänsä puolesta mahdollinen tapahtuma, joka johtaisi siihen, että seurat joutuisivat lähtemään hakemaan kauempaa talvipelipaikkaa nuoremmille harrastajille 

Asemapiirustuksessa on esitetty luonnosvaiheen rakennusmassa siten, että päätilojen jako näkyy kuvassa. Pääsisäänkäynti on merkitty punaisella kolmiolla ja se sijaitsee ns. urkka-aukion läheisyydessä. Rakennus on sijoitettu kaavan mukaiselle rakennusalueelle, eikä rakennusoikeutta tai kerroslukua ylitetä. Rakennusalueen pihatoimintoja ei ole tässä vaiheessa vielä lopullisesti määritelty.  Pysäköintialueen ja liikennejärjestelyjen suunnittelu käynnistetään yhteistyössä kunnan kanssa suunnitelmien edetessä. 

Jalkapallohallin ja liikuntahallin aputilat on suunnitelmassa sijoitettu hallien väliin, jolloin ne pystyvät joustavasti palvelemaan molempia halleja muuttuvissa käyttötilanteissa. Ratkaisu mahdollistaa myös sen, että tiloilla on yhteinen pääsisäänkäynti, valvonta ja aulapalvelut, sekä joukkuepukuhuoneisiin johtava ulkojalkineliikenteen käytävä. Jalkapallohallin koon määrittää kohteeseen valittu kentän koko, joka tässä hankkeessa on täysikokoinen kenttä 64 x 100m suoja-alueineen. Jalkapallohalli on suunnitelmassa esitetty kaarihallina, sillä pelialueen keskellä tarvitaan runsaasti vapaata korkeutta, mutta pelialueen reunalla riittää noin kuuden metrin korkeus. Kaarihalliin muodostuu aina rakenteensa vuoksi jonkin verran matalampia tiloja pitkille sivuille. Nämä alueet hyödynnetään suunnitelmassa verryttelyalueina ja katsomoalueina. 

Liikuntasalin vähimmäiskoko määräytyy siellä pelattavien sisäpelien kenttärajojen ja tarvittavien suoja-alueiden mitoituksesta. Tässä hankkeessa on tarkoitus mahdollistaa myös futsalin, käsipallon tai salibandyn pelaaminen hallissa. Näissä lajeissa kenttäkoko on 20 x 40 m ja suojaetäisyysvaatimus kiinteisiin rakenteisiin on harjoitusoloissa metri. Salin vapaaksi sisäkorkeudeksi on määritelty sisäjoukkuepelien harraste- ja nuorisoliikunnan edellytykset täyttävän hallikonseptin mukaisesti 9 metriä. Salitila on alaslaskettavin jakoseinin jaettavissa kolmeen osaan. Suunnitelmassa on esitetty, että kaikki käyttäjien ja yleisön tarvitsemat tilat sijaitsevat esteettömästi 1. kerroksen tasolla. Liikuntahalliin on suunniteltu seinille nostettavat katsomoelementit noin 120-170 hengelle. Hallien ja aputilaosan ilmastointikonehuoneet ovat toisessa kerroksessa. Toiseen kerrokseen sijoitetaan parvikatsomon lisäksi mahdollisesti myös oleskelu- ja toimistotiloja. 

Kuntosalin on tarkoitus palvella urheilukeskuksen käyttäjiä ja perheitä monipuolisesti. Kuntosalia on urheilukeskuksen alueelle jo pitkään kaivattu. Ulkopuolinen yrittäjä kilpailutetaan vetämään kuntosalin toimintoja. 

Rakennus sijaitsee urheilupuistossa, jonka nykyiset rakennukset ovat pääosin harjakattoisia ja julkisivut ovat pääosin teräsohutlevyä. Uudisrakennuksen julkisivumateriaalit valitaan kestävyys ja helppo huollettavuus huomioiden. Rakennuksen ulkovaippa tehtäisiin pääosin pelti-villa-pelti-kevytelementeistä, joiden ulkopintana on vakiovärinen muovipinnoitettu teräsohutlevy. 

 

Hallintomalli 

Tuusulan kunnan tavoitteena on johtaa urheilukeskusta kokonaisuutena eli muodostaa alueelle yksi yhtiö vastaamaan nykyisistä ja tulevista liikuntalaitoksista yhteistyössä Tuusulan kunnan kanssa. 

Perusajatuksena on, että Tuusulan Tenniskeskus Oy ja Tuusulan Tekonurmi Oy yhdistetään. Tavoitteena on, että syntyvä uusi urheiluyhtiö rakennuttaisi hallit ja muita tarvittavia tiloja sekä alkaisi operoimaan niitä nykyisten toimintojensa ohella. Tuusulan tenniskeskus Oy:llä on jo rekisteröitynä aputoiminimi Tuusulan Urheilukeskus. 

Tilintarkastusyhteisö BDO Oy on kunnan toimeksiannosta tehnyt ja julkaissut 25.6.2020 selvityksen, jossa arvioidaan ja kuvataan mm. sulautumisen vaihtoehtoisia ratkaisuja, omistusrakennetta, rahoitusta ja taloutta sekä sulautumiseen liittyviä verotuksellisia näkökulmia sekä järjestelyihin liittyvää päätöksentekoa. 

Raportti sisältää kokonaisuuden taustan, taloudelliset mallinnukset, sulautumisen vaikutukset ja sen käytännön toteuttaminen, kunnan pääomitus, liikuntalain ja kuntalain säädökset ja vaikutukset, valtiontuki ja kilpailuneutraliteetti ja arvonlisäverotuksen tärkeät huomiot. Loppupäätelmissä ei ole mitään sellaista, joka estäisi suunnitelman toteuttamisen. 

 

Käyttötaloussuunnitelma ja kustannusarvio 

Voimisteluhallin pääkäyttäjänä tulee toimimaan Voimisteluseura Keski-Uusimaa, joka tulee sitoutumaan hallin ympärivuotiseen harjoitustuntien ostoon. Lisäksi merkittävät tulot hallista saadaan sen ajatellusta kahdesta padel-kentästä tai vaikka niiden sijasta rakennettavista sulkapallokentistä. 

Jalkapallohallin osalta pääkäyttäjinä ovat Tuusulan Palloseura ja Pallokerho Keski-Uusimaa, joiden taloudellinen sitoutuminen omalta osaltaan on huomioitu kaikissa laskelmissa. Lisäksi Suomen Palloliitto on kiinnostunut harjoitus/koulutusvuorojen ostoon hallista, jonka suunnittelussa on otettu huomioon myös heidän tarpeensa. 

Monitoimihallin liikuntasalin tarve on itsestään selvä asia koulujen kannalta ja sen investoinnin kannattavuus on yhteistyössä kunnan kanssa laskettu verraten siihen, että vastaavia liikuntatiloja investoitaisiin uusien koulurakennusten yhteyteen. 

 

  • Rykmentinpuiston yhtenäiskouluun rakennetaan vain 600m² liikuntasali (tarve 1200m²) 

  • Monioon (lukio, kansalaisopisto, taiteen perusopetus, käsityökoulu) rakennetaan vain 600 m² liikuntasali (tarve 900m²) 

  • Rakentamisen neliöhinta alv.0% on n. 2.600€ 

  • Urheilukeskukseen rakennetaan liikuntahalli, joka kattaa tarvittavat lisäneliöt, jolloin kustannussäästönä koulujen saleista saadaan n. 2,3M€ 

  • Säästö ylläpitovuokrissa on n. 150.000€/vuosi 

 

Investointien rahoittamiseen tarvitaan kunnan takaus investointilainoihin ja mahdollinen yhtiön pääoman lisäys, josta on jo myös neuvoteltu. 

 

Rakennusinvestoinnit 

Voimisteluhalli / mailapelihalli 2 250 000 € 

Monitoimihalli / jalkapallohalli 8 000 000 € 

Ulkokentät 400 000 € 

 

Aikataulu 

Vaihe 1 

  • Voimistelu-/mailapelihalli 

  • Avustushakemus ministeriölle 31.12.2020 mennessä 

  • Rakentamisen aloitus syksyllä 2021 

  • Valmis kesäkuussa 2022 

  • Avaus elokuun puolessa välin 2022 sekä voimistelu että mailapelit 
     

  • Ulkokentät 

  • Avustushakemus AVI:lle 31.12.2020 mennessä 

  • Rakentamisen aloitus syksyllä 2021 
     

Vaihe 2 

  • Monitoimihalli 

  • Yhteissuunnittelussa koulurakentamisen kanssa 

  • Avustushakemus ministeriölle 31.12.2021 

  • Rakentaminen 2022–2024 koulujen rakentamisen aikataulun kanssa koordinoituna 

 

Liitteenä on koottuna tärkeimmät tunnusluvut. Kokonaisuudesta on olemassa yksi iso täydellinen laskentataulukko, jonka avulla voidaan tarpeen mukaan laskea tuloksen kehitystä sekä taseen muuttumista lainojen lyhennysten yms. myötä. Nykyiset luvut on arvioitu mahdollisimman tarkasti sen mukaan, mitä käyttäjät ovat nyt pystyneet maksamaan nykyisistä tiloista. Kunnan osuus monitoimihallin kustannuksista tarkennetaan vielä sen mukaan mitä lasketaan lopullisiksi säästöiksi koulujen liikuntasalien investoinneissa. 

Näiden kaikkien rakennuskohteiden toimiminen yhden yhtiön alla varmistaa kokonaisuuden taloudellisen kannattavuuden. 

 

Esteettömyys 

Kaikissa suunnitelmissa huomioidaan esteettömyysvaatimukset ja suositukset. 

 

Piirustukset ja suunnitelmat 

Liitteinä piirustukset ja huonetilaohjelmat 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 
 

  • osaltaan hyväksyä Tuusulan urheilukeskuksen, monitoimihallihanketta koskevan kehittämisen hankesuunnitelman ja hallien piirustukset yllä olevan selostuksen mukaisesti 

  • esittää kunnanhallitukselle hankesuunnitelman ja hallipiirustuksien hyväksymistä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.