Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 3.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Rykmentinpuiston maauimalan tarveselvitys

TUUDno-2020-2058

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta päätti 30.3.2020 Tuusulan Rykmentinpuiston maauimalan tarveselvityksen laatimisen hankinnasta Sport Venue Oy:ltä. Selvitys valmistui kesäkuussa ja siinä kuvataan uimahallin ympäristön nykytilaa, kehittämistarpeita, kaavallista tilannetta ja mitä mahdollisen maauimalan tai ulkoaltaan rakentaminen edellyttää yleisesti mm. maankäytön suunnittelun osalta. 

Uimahallissa ja sen palveluissa tulee tehdä jatkuvaa toiminnallista uudelleen arviointia, myös ylikunnallisesti. Hyrylän keskusta kasvaa tulevina vuosina väkiluvultaan huomattavasti. Uimahallin ympärille rakentuu kaupunkimaista ympäristöä ja alueen läheisyyteen muuttaa tuhansia uusia asukkaita. Tämä tarkoittaa, että myös uimahallin kävijämäärä tulee kasvamaan. Järvenpään, Keravan ja Tuusulan uimahallin henkilöstö ovat tiivistäneet yhteistyötä monipuolisten palveluiden turvaamiseksi Keski-Uudenmaan alueella.  

Nykyinen asemakaava ei mahdollista perinteisen maauimalan sijoittamista urbaanille aukioalueelle, jollaiseksi uimahallin ympäristöä on suunniteltu. Keskusta-alueen urbanisoituminen tuo uimahallialueelle lisätarpeita ajanvieton ja viihtyvyyden suhteen. Tämä tukisi jonkinlaisten vesielementtien sekä ulkoajanvietetoimintojen rakentumista Varuskunnanaukion alueelle. Tällaiset kehityssuunnat edellyttävät kaavamuutosta. 

Perinteisten maauimalaratkaisujen lisäksi selvityksen yhteydessä haluttiin pohtia, minkälaisia tulevaisuuden tarpeita ja kaupunkimaiseen ympäristöön sopivia virkistyspalveluita uimahallin tulisi sisältää. 

Tarveselvitys pyrkii osaltaan myös vastaamaan ulkouimaloista tehtyihin lukuisiin aloitteisiin ja luomaan alustavia suuntaviivoja jatkokehittämiselle, kun se tulee ajankohtaiseksi. 

Tarveselvityksen työskentelyyn osallistui Sport Venue Oy:n asiantuntijoiden lisäksi vapaa-aikapalveluiden, Rykmentinpuiston alueprojektin ja kaavoituksen sekä maankäytön asiantuntijoita. Selvityksen yhteydessä teetettiin kysely ja haastateltiin hallin toiminnassa mukana olevia yhdistyksiä ja sidosryhmiä. Selvitys sisältää tietoja vertailukohteista, kävijäanalyysiä ja kustannusten arviointia eri toteutusvaihtoehdoista. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää merkitä Rykmentinpuiston maauimalan tarveselvityksen tiedoksi. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.