Kuntakehityslautakunta, kokous 19.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Kuntakehitysjohtajan päätösvallan delegointi, laskujen hyväksymisoikeuden myöntäminen

TUUDno-2020-1497

Valmistelija

  • Heikki Lonka, kuntakehitysjohtaja, heikki.lonka@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Palvelujen joustavuuden turvaamiseksi ja hyvän hallintotavan toteuttamiseksi delegoin minulle kuuluvien Sahankulman väistötilaa ja kustannuspaikkaa 18351001 kehittäminen ja hallinto koskevien laskujen hyväksymisoikeudet talous- ja kehittämispäällikkö Jussi Rantalalle 31.12.2020 asti.

Taloushallinnon yleisohjeessa (kansliapäällikkö 19.8.2019) kohdassa 1.2 ostolaskujen käsittely ja ostoreskontra sanotaan, että ” Laskun hyväksyy maksettavaksi se henkilö, jolle luottamustoimielin (kunnanhallitus, lautakunta, johtokunta) on päättänyt antaa ao. laskentayksikön ostolaskujen hyväksymisoikeuden.”

Kuntakehityslautakunta on päättänyt 11.12.2019 (§ 151 Kuntakehityslautakunnan laskujen hyväksyjät vuonna 2020) kokouksessa oikeuttaa seuraavat henkilöt hyväksymään kunnan suoritettavia menoja ja kunnalle kannettavia tuloja ajalla 1.1. - 31.12.2020:

kuntakehitysjohtaja hyväksyy

  • kaikki muut paitsi itseään koskevat kuntakehityslautakunnan alaiseen toimintaan liittyvät laskut ja kunnan maksuunpanot

elinvoimajohtaja hyväksyy

  • palvelualueella Elinvoima, asuminen ja kehittäminen laskut ja maksuunpanot

kiinteistökehityspäällikkö hyväksyy

  •  palveluyksikön Hyrylän keskusta laskut ja maksuunpanot

ohjelmapäällikkö hyväksyy

  •  taseyksikön Rykmentinpuisto laskut ja maksuunpanot

projektipäällikkö hyväksyy

  •  palveluyksikön Focus laskut ja maksuunpanot

kuntasuunnittelupäällikkö hyväksyy

  • palvelualueella Kuntasuunnittelu laskut ja maksuunpanot

kaavoituspäällikkö hyväksyy

  • palveluyksikön Kaavoitus laskut ja maksuunpanot

maankäyttöpäällikkö hyväksyy

  •  palveluyksikön Maankäyttö laskut ja maksuunpanot

paikkatietopäällikkö hyväksyy

  • palveluyksikön Paikkatieto laskut ja maksuunpanot

johtava rakennustarkastaja hyväksyy

  • palvelualueella Rakennusvalvonta laskut ja maksuunpanot

kuntakehitysjohtaja hyväksyy

  • investointiosassa kuntakehityslautakunnan toimintaan liittyvät menot           

esimiesasemassa oleva hyväksyy

  • alaistaan koskevat laskut ja maksuunpanot  

Laskujen hyväksymiseen oikeutetun henkilön sijaisella on sijaisena toimiessaan samat oikeudet kuin ko. henkilöllä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heikki Lonka, kuntakehitysjohtaja, heikki.lonka@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää 

  • hallintosäännön § 29 mukaisesti siirtää Sahankulman väistötilaa ja kustannuspaikkaa 18351001 kehittäminen ja hallinto koskevien laskujen hyväksymisoikeudet talous- ja kehittämispäällikkö Jussi Rantalalle.
  • että päätös toimivallan siirtämisestä on voimassa 31.12.2020 asti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Jussi Rantala, Markku Vehmas, Heli Hippeläinen, pormestari, kansliapäällikkö, kuntakehityslautakunnan pj ja vara pj., kasvu ja ympäristö kirjaamo, kasvu ja ympäristö johtoryhmä, talouspalvelut 

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.