Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 19.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2020 alkaen

TUUDno-2020-1180

Valmistelija

  • Katja Elo, oppimisen koordinaattori, katja.elo@tuusula.fi
  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan perusopetuksen oppilasennusteiden mukaan oppilasmäärät kouluissa pienenevät tulevina vuosina. Tämä vaikuttaa myös iltapäivätoiminnan järjestämiseen ja kerhon perustamiseen pienemmillä kouluilla. Tänä keväänä näyttää siltä, että entistä useammalle pienemmälle koululle ei enää synny omaa iltapäivätoiminnan ryhmää. 

 

1. Oppilaiden kuljettaminen pieneltä koululta isommalle koululle iltapäiväkerhoon 

Tällä hetkellä kerhon perustamisesta määritellään toimintasuunnitelmassa seuraavaa: Iltapäiväkerho perustetaan koululle, jos toimintaan ilmoittautuu vähintään 13 lasta. Suurien koulujen kohdalla arvioidaan vielä erikseen oman koulun ja lähellä olevien pienten koulujen hakijatilanne. Tarvittaessa perustetaan ns. satelliittiryhmä pienelle koululle, jos siellä kerhoon ilmoittautuneiden määrä on lähellä 13 ja / tai ison koulun 2. luokan oppilaita on jäämässä jonoon tai jos kerho on kasvamassa muuten liian suureksi. Mikäli lapsen omalle koululle ei muodosteta iltapäiväkerhoa, tarjotaan paikkaa sellaisesta koulusta, missä paikkoja on. Tällöin huoltajat järjestävät itse lapselleen kuljetuksen ja vastaavat myös kuljetuskustannuksista. Kunta ei järjestä iltapäivätoiminnasta koulukuljetuksia kotiin.  

Esitämme alleviivatun virkkeen korvaamista seuraavasti: 

Tuusulan kunta varmistaa iltapäivätoiminnan jatkuvuuden oppilasmäärien pienenemisestä huolimatta kaikilla kouluilla ja järjestää kuljetuksen iltapäiväkerhoon niiltä kouluilta, joille kerhoa ei synny. Kuljetusoikeutta iltapäiväkerhosta kotiin ei ole. Kerhoista päättää sivistysjohtaja resurssipäätöksen yhteydessä lukuvuosittain.  

 

2. Muita muutoksia iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaan 

Esitämme poistettavaksi kohdat, joissa luetellaan kerhojen arvioidut koot. Tällainen luettelo ei kerro vuosittain vaihtelevasta tilanteesta realistisesti.  Lisäksi tuohon luetteloon tulisi lisätä kouluja, joille ei koulun koosta johtuen enää synny omaa iltapäiväkerhoa. Se, mille koululle pienemmän koulun oppilaita ohjataan, voi vaihdella vuosittain. 

Luettelon tilalle esitämme seuraavaa tekstiä

Kerhokoot määritetään lukuvuosittain. Kerhon kokoon vaikuttavat hakevien ikäluokkien koot, ja erityisesti ensimmäisen vuosiluokan oppilaiden määrä koulussa. Lisäksi kerhokokoon vaikuttaa se, ohjataanko kerhoon pienemmän koulun oppilaita, jos pienemmälle koululle ei muodostu iltapäivätoiminnan ryhmää. Näistä syistä minkään koulun osalta ei voida arvioida tarkasti sitä, minkä kokoinen kerho vuotuisesti syntyy.   

 

Poistettava osa: 

Koulukohtaiset kerhojen arvioidut koot  

 

koulu 

kerhon arvioitu koko 

Hyökkälä 

25-35 

Kellokoski 

25-35 + erityisoppilaat 

Kirkonkylä 

40-50 

Klemetskog 

15-20 

Kolsa  

25-35 

Lepola 

25-35 

Linjamäki 

ei kerhoa, paikka tarjottu Kellokosken koululta 

Mikkola 

30-35 + erityisoppilaat 

Nahkela 

ei kerhoa, paikka tarjottu Kellokosken koululta 

Paijala 

40-50 

Perttu 

25-35 + erityisoppilaat 

Riihikallio 

40-50 

Ruotsinkylä 

25-35 

Rusutjärvi  

15-25 

Tuomala 

ei kerhoa, paikka tarjottu Kellokosken koululta 

Vanhakylä 

15-25 

Vaunukangas 

40-50 

 

Luettelo käytettävissä olevista tiloista 

Kouluilla iltapäivätoiminnan käytössä olevat tilat vaihtelevat vuosittain. Iltapäivisin kello kahden jälkeen koululla on käytössä paljon tilaa myös iltapäiväkerholaisille. Kello 12-14 iltapäiväkerholaisille järjestetään tilaa, vaikka varsinaista omaa kerhotilaa ei käytössä olisikaan. Tällainen luettelo ei toimi, koska koulujen tilojen käyttö muuntautuu vuotuisen tarpeen mukaan. Lisäksi moni koulu opiskelee väistötiloissa. Tätä asiakirjaa ei ole tarkoituksenmukaista päivittää lautakunnassa vuosittain käytössä olevien tilojen takia. 

Esitämme toimintasuunnitelmasta poistettavaksi seuraavaa luetteloa käytettävissä olevista tiloista: 

Koulu ja iltapäivätoiminnassa käytettävissä olevat tilat  

Hyökkälä: Oma tila, luokkia ja liikuntasali 

Kirkonkylä: Oma tila, joka aamupäivisin koulun käytössä, luokkia ja liikuntasali  

Klemetskog: Esiopetustila ja liikuntasali  

Kolsa: Oma tila, luokkia ja liikuntasali  

Lepola: Esiopetustila, luokkia ja liikuntasali  

Mikkola: Omat tilat kahdesta luokasta, jotka aamupäivisin koulun käytössä, luokkia ja liikuntasali  

Paijala: Oma tila, joka aamupäivisin koulun käytössä, ruokala ja liikuntasali  

Perttu: Oma tila, ruokala, luokkia, aula ja liikuntasali  

Riihikallio: Nuorisotila, ruokala ja koulun liikuntasali  

Ruotsinkylä: Oma tila, joka aamupäivisin koulun käytössä ja liikuntasali  

Rusutjärvi: Luokkatila, joka aamupäivisin koulun käytössä ja liikuntasali  

Kellokoski: Erillinen nuorisotilan yläkerta ja koulun liikuntasali  

Vanhankylä: Koulun yhteisiä tiloja  

Esitämme, että tilojen osalta toimintasuunnitelmaan jätetään vain seuraava teksti: 

Tuusulan koululaisten iltapäivätoiminta tapahtuu pääsääntöisesti koululta järjestetyssä tilassa. Tärkeää on saada turvallinen ja viihtyisä ympäristö lasten vapaa-ajan viettoon. Liikuntasalin käyttömahdollisuus vaihtelee koulukohtaisesti 1 - 5 päivänä viikossa. Toimintaa jaetaan koululla eri tiloihin lapsimäärästä ja ohjaajista riippuen. Osa kerhon päivittäisestä toiminnasta on sijoitettu ulkoilmaan, aulatilaan, normaali luokkaan, ruokalaan ja liikuntasaliin.    

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasäännön muutokset 1.8.2020 alkaen ja iltapäivätoiminnan lukuvuoden 2020-2021 päätöksenteon osalta 19.5.2020 alkaen esityksen mukaisesti. 
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kasvatus ja sivistyslautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.