Valtuusto, kokous 6.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Riihikallion monitoimikampuksen yhteyteen sivukirjasto, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2020-676

Perustelut

Markus Meckelborg esitti seuraavan aloitteen:

"Riihikallion uuden monitoimikampukseen yhteydessä tulisi olla tilat sivukirjastolle. Kirjasto on tärkeä yhteisöllinen sivistys- ja oppimislaitos. Kirjaston tulee olla kaikkien käytettävissä ja saavutettavissa. Sen tehtävänä on tarjota aineistonsa, tilansa ja palvelunsa jokaisen käyttöön. Palveluiden järjestämisessä on huomioitava tasa-arvon vahvistaminen sekä toiminnan lähtökohtina olevat yhteisöllisyys, moniarvoisuus ja kulttuurinen moninaisuus. Kirjastopalveluiden tulee siis olla kaikkien kuntalaisten käytettävissä. Kirjaston pitää olla ennen kaikkea kuntalaisten lähipalvelu. Nyt kun Riihikallioon rakennetaan uusi upea monitoimikampus, ehdotamme että sen yhteyteen suunniteltaisiin tilat myös kaikkia riihikalliolaisia palvelevalle uudelle ja modernille sivukirjastolle. Uuden yhtenäiskoulun eli monitoimikampuksen myötä Riihikallioon muodostuu Päiväkoti Pellavan, Riihikallion palvelukeskuksen, nuorisotila Kertsin ja seurakuntakodin muodostama todellinen monitoimikampus, josta puuttuisi vain yhteinen ja maksuton, kaikille avoin kohtaamispaikka, joka tarjoasi sivistystä, tietoa ja ihmisten välisiä kohtaamisia. Tällainen kohtaamispaikka olisikin juuri tähän tarkoitukseen suunniteltu ja mitoitettu uusi monitoimisivukirjasto. Kirjaston suunnittelussa voitaisiin ottaa jo alusta alkaen huomioon se että kirjasto voisi toimia suurimman osan aikaa ilman kirjastohenkilökuntaa eli omatoimikirjastona. Riihikallion asukasmäärän kasvaessa ja koulun laajentuessa Riihikallion sivukirjastolle on siis yhä kasvavaa tarvetta. Riihikallion palvelukeskuksen ikääntyneet asukkaat eivät pääse itsenäisesti kulttuuripalveluiden äärelle vaan palvelut pitäisi tuoda heitä lähemmäksi. Esitämmekin erittäin vakavasti harkittavaksi modernin sivukirjaston ”pikku-Oodin” sijoittamista Riihikallion uuden monitoimikampuksen yhteyteen. Uusi monitoimikampus tarvitsee toimiakseen täydellisesti myös uuden monitoimisivukirjaston."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.