Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta, kokous 17.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Arviointikertomus 2019, vesi johtokunta 17.9.2020

TUUDno-2020-29

Aikaisempi käsittely

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

  • jatkaa arviointikertomuksen työstämistä.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti

  • hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2019
  • että arviointikertomus toimitetaan jäsenille allekirjoitettavaksi sähköisesti
  • jättää arviointikertomuksen vuodelta 2019 valtuuston käsiteltäväksi
  • esittää, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset
  • että selvitykset tulee toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa ja
  • että selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  •  pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset
  • että selvitykset tulee toimittaa niin,​ että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa 
  • että selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanvaltuusto on 11.5.2020 § 40 päättänyt pyytää tarkastuslautakunnan laatimassa vuoden 2019 arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset. Selvitykset tulee valtuuston päätöksen mukaan toimittaa niin, ​että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Lisäksi selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.

Tuusulan veden osalta tarkastuslautakunta nosti esille seuraavaa:

  • Kiinnitetään edelleen huomiota vesijohtojen saneeraukseen, vaikka yhteistyö ja töiden rytmitys muiden kunnan toimijoiden kanssa on tiivistä.
  • Hulevesien osalta joudutaan vielä tekemään päätöksiä lakimuutosten vuoksi (Vesihuoltolaki ja Maankäyttö- ja rakennuslaki) siinä kuinka hulevedet järjestetään, kuinka suojataan pohjavesiä ja miten muutokset vaikuttavat taksoihin.

Johtokunta antaa seuraavan selvityksen tarkastuslautakunnan esille nostamiin asioihin:

Tuusulan vesi on saanut kesällä 2020 rekrytoitua projekti-insinöörin, joka tulee vahvistamaan Tuusulan veden  saneeraustoimintaa. Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnassa nytkähti syksyllä 2020 eteenpäin siten, että päätösesitys on tarkoitus tuoda päättäjille kunnan toimesta keväällä 2021.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää

  • antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle yllä olevan selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2019 arviointikertomukseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kunnahallitus, kunnanvaltuusto, tarkastuslautakunta

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.