Perustelut
Rusutjärven Kolistimentörmän kolme kiinteistöä (******) hakevat avustusta paineviemärin rakentamiseen ja liittämiseen Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen viemäriverkostoon. Avustusanomus koskee putkilinjan yleissuunnittelua, paineviemärin runkoputken materiaaleja, ELY:n tienalitusporausta ja -lupaa, liitostarvikkeita ja runkoliitostöitä.
Haja-asutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen vesi- ja viemärijohtojen rakentamiseen voidaan myöntää harkinnanvaraista avustusta haja-asutusalueiden vesihuollon rakentamiseen varatusta määrärahasta. Avustusraja on määritetty niin, että avustetun osuuden päätepisteen taakse jää kolme kiinteistöä. Kunta on avustanut vesihuoltolinjojen rakennushankkeita luovuttamalla runkojohtojen rakennustarvikkeet ja suorittamalla runkojohtojen liitostyöt, kun liittyjiä on vähintään kolme ja enintään kymmenen. Kiinteistöjen omistajat ovat vastanneet kustannuksellaan mm. tonttijohdoista, kaivu- ja täyttötöistä, viimeistelytöistä ja rakentamiseen liittyvistä työluvista. Runkolinjoista tulee 3-8 vuoden kuluttua vesihuoltoliikelaitoksen omaisuutta. Kyseiset linjat ovat tätä ennen yksityisjohtoja ja näin ollen omistajien/rakentajien kunnossapidossa. Jos kiinteistöt haluavat luovuttaa putket ennen kahdeksan vuoden täyttymistä, he voivat tehdä näin kolmen vuoden jälkeen kirjallisella ilmoituksella vastaanottotarkastuksen jälkeen.
Yhteensä kunnan avustuksen piirissä olevan paineviemärilinjan pituudeksi tulee noin 100 m. Alustava linjaus on avustushakemuksen karttaliitteenä. Linjaus tarkentuu vesihuoltoliikelaitoksen ja avustushakemuksen yhteyshenkilön tekemän maastokäynnin jälkeen. Paineviemäriputken halkaisija on alustavan suunnitelman mukaisesti 63 mm.
Arvio kunnan avustusosuudesta edellä mainituin perustein on seuraava:
- paineviemärijohdon materiaalit noin 300 euroa (alv 0 %), sisältää paineviemärin 63 mm PEH PN 10 liitososineen sekä tarvittavat linjaventtiilit ja runkolinjan liitostyöt
- tienalitusporaus ilman kaivantotöitä noin 2 000 euroa (alv 0 %)
- ELY:n lupa noin 500 euroa (alv 0 %)
- runkojohdon painekoe noin 200 euroa (alv 0 %).
Lisätiedot: vesihuoltoinsinööri Hanna Riihinen p. 040 314 3579
Liite: karttaliite
Ehdotus
Esittelijä
-
Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää avustaa hakijoiden esittämää vesihuoltoverkoston rakennustyötä seuraavasti:
- Tuusulan vesihuoltoliikelaitos luovuttaa paineviemärin runkojohdot (63 mm Peh PN 10) ja suorittaa kustannuksellaan runkojohtojen liitostyöt sekä teettää runkojohdon painekokeet. Edellä mainituista toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset ovat arviolta noin 3 000 euroa, alv. 0 %
- vesihuoltoliikelaitos tekee vesihuollon yleissuunnitelman ja mitoituksen ja liittyjät teettävät tarvittaessa rakennussuunnitelmat kustannuksellaan
- liittyjät tekevät sopimuksen avustetun johto-osuuden siirtymisestä asukashankkeen omistukseen ja kunnossapitoon ja myöhemmin vesihuoltolaitoksen omistukseen ja kunnossapitoon
- liittyjät suorittavat kunnan hyväksymän rakennussuunnitelman ja ohjeiden mukaisesti raivaustyöt, kaivu- ja täyttötyöt, tien alitukset, viimeistelytyöt sekä mahdolliset kallion louhintatyöt ja rikkoutuneiden salaojien korjaustyöt noudattaen työssään InfraRYL, Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset 2010. Lisäksi liittyjät tekevät maanomistajien kanssa johtoalueen käyttöoikeussopimukset, hankkivat tarvittavat työluvat sekä vastaavat hallinnassaan olevan ajan runkojohtojen huollosta ja mahdollisten painumien ja muiden vaurioiden korjaamisesta.
- työlle on nimettävä vastaava työnjohtaja (joko rakennuttajan tai urakoitsijan puolelta), joka vastaa mm. työturvallisuudesta. Työnjohtajalla on oltava Tieturva II -kortti ELY:n tienalituksen kaivantotöitä varten.
- rakennettavat runkojohdot siirtyvät Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen omistukseen ja hallintaan 3-8 vuoden kuluttua hyväksytyn vastaanottotarkastuksen jälkeen.
- vesihuoltoliikelaitoksella on oikeus ilman eri korvausta jatkaa vesihuoltoverkostoa nyt rakennettavista runkojohdoista eteenpäin tarpeen näin vaatiessa
- kiinteistön tulee huolehtia, ettei rakennettavaan jätevesiviemäriin ohjata sadevesiä tai kiinteistön kuivatusvesiä
- vesihuoltolaitoksen liittymismaksut sekä tonttijohtojen rakentamismaksut (tonttiliitoksen tekeminen) suoritetaan normaalein vesihuoltolaitoksen periaattein ja voimassa olevin taksoin
- työ voidaan aloittaa, kun kaikki vesihuoltojohtojen sijoittamissopimukset (maanomistajat) ja toimitettu toiset kappaleet vesihuoltoliikelaitokselle ja kun tarvittavat suunnitelmat on tehty sekä tämä päätös tullut lainvoimaiseksi.
Päätös
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää avustaa hakijoiden esittämää vesihuoltoverkoston rakennustyötä seuraavasti:
- Tuusulan vesihuoltoliikelaitos luovuttaa paineviemärin runkojohdot (63 mm Peh PN 10) ja suorittaa kustannuksellaan runkojohtojen liitostyöt sekä teettää runkojohdon painekokeet. Edellä mainituista toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset ovat arviolta noin 3 000 euroa, alv. 0 %
- vesihuoltoliikelaitos tekee vesihuollon yleissuunnitelman ja mitoituksen ja liittyjät teettävät tarvittaessa rakennussuunnitelmat kustannuksellaan
- liittyjät tekevät sopimuksen avustetun johto-osuuden siirtymisestä asukashankkeen omistukseen ja kunnossapitoon ja myöhemmin vesihuoltolaitoksen omistukseen ja kunnossapitoon
- liittyjät suorittavat kunnan hyväksymän rakennussuunnitelman ja ohjeiden mukaisesti raivaustyöt, kaivu- ja täyttötyöt, viimeistelytyöt sekä mahdolliset kallion louhintatyöt ja rikkoutuneiden salaojien korjaustyöt noudattaen työssään InfraRYL, Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset 2010. Lisäksi liittyjät tekevät maanomistajien kanssa johtoalueen käyttöoikeussopimukset, hankkivat tarvittavat työluvat sekä vastaavat hallinnassaan olevan ajan runkojohtojen huollosta ja mahdollisten painumien ja muiden vaurioiden korjaamisesta.