Valtuusto, kokous 8.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Riola Jouko ja Väänänen Elina, eron myöntäminen luottamustoimesta ja kunnanhallituksen kahden jäsenen valinta

TUUDno-2019-724

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Hallintosäännön 8.1 §:n mukaan kunnanhallituksessa on 13 jäsentä eli puheenjohtajana toimiva pormestari, varapuheenjohtajina toimivat apulaispormestarit ja 10 muuta jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kuntalain 32.1 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Nykyisten jäsenten toimikausi pormestaria ja apulaispormestareita lukuunottamatta päättyy 31.5.2019.

Kuntalain 73.1 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen seuraavaa:
 
”Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

  1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
  4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.”

Kuntalain 72 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta valtuustoon seuraavaa:
”Vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:

  1. valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;
  2. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
  3.  kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;
  4. kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.”

Toimielintä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • todeta, että kunnanhallituksen puheenjohtajana toimii pormestari  ja varapuheenjohtajina apulaispormestarit
  • valita apulaispormestareista kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi Mika Mäki-Kuhnan ja 2. varapuheenjohtajaksi Jussi Salosen 
  • valita kunnanhallitukseen kymmenen (10) jäsentä ja heille sekä pormestarille ja apulaispormestareille henkilökohtaiset varajäsenet (13) toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • todeta,​ että kunnanhallituksen puheenjohtajana toimii pormestari  ja varapuheenjohtajina apulaispormestarit
  • valita apulaispormestareista kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi Mika Mäki-​Kuhnan ja 2. varapuheenjohtajaksi Jussi Salosen 
  • valita kunnanhallitukseen kymmenen (10) jäsentä ja heille sekä pormestarille ja apulaispormestareille henkilökohtaiset varajäsenet (13) toimikaudeksi 1.6.2019-​31.5.2021 

Päätös

Valtuusto päätti

  • hyväksyä ehdotuksen ja päätti kunnanhallituksen kokoonpanoksi toimikaudella 1.6.2019-31.5.2021 seuraavaa:

 

  Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
  Lindberg Arto, pj Kuusisto Päivö
       Mäki-Kuhna Mika, 1. varapj Simola Sakari
  Salonen Jussi, 2. varapj Friman Kari
  Heikkilä Satu Rosenqvist Ulla
  Heikkinen Pekka Palvas Liisa
  Huuhtanen Pasi Sipiläinen Johanna
  Lappalainen Annika Huusko Outi
  Mattila Pentti Nyman Ari
  Mäensivu Karita Koivunen Aila
  Reinikainen Tuija Seuna Veikko
  Riola Jouko Nordström Katja
  Salmi Lilli Laitinen Sarianna
  Väänänen Elina Peltonen Jani

 

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Satu Heikkilän henkilökohtaiseksi varajäseneksi kunnanhallitukseen valittu Ulla Rosenqvist on pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa ko. luottamustoimesta.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Ulla Rosenqvistille eron kunnanhallituksen varajäsenen tehtävästä
  • valita Satu Heikkilälle uuden henkilökohtaisen varajäsenen kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Ulla Rosenqvistille eron kunnanhallituksen varajäsenen tehtävästä
  • valita Satu Heikkilälle uuden henkilökohtaisen varajäsenen kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Ulla Rosenqvistille eron kunnanhallituksen varajäsenen tehtävästä
  • valita Satu Heikkilän henkilökohtaiseksi varajäseneksi kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Salme Nepposen.

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Jouko Riola ja Elina Väänänen ovat pyytäneet  henkilökohtaisista syistä eroa kunnanhallituksen jäsenen tehtävästä.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Jouko Riolalle ja Elina Väänäselle eron kunnanhallituksen jäsenen tehtävästä
  • valita Riolan tilalle uuden jäsenen kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
  • valita Väänäsen tilalle uuden jäsenen kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Jouko Riolalle ja Elina Väänäselle eron kunnanhallituksen jäsenen tehtävästä
  • valita Riolan tilalle uuden jäsenen kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
  • valita Väänäsen tilalle uuden jäsenen kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Jouko Riolalle ja Elina Väänäselle eron kunnanhallituksen jäsenen tehtävästä
  • valita Riolan tilalle jäseneksi kunnanhallitukseen Katja Nordsrömin ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Jouko Riolan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
  • valita Väänäsen tilalle jäseneksi kunnanhallitukseen Jani Peltosen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Elina Väänäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Tiedoksi

Riola Jouko, Väänänen Elina, Norström Katja, Peltonen Jani, hallintopalvelusihteeri, henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Lisätietoja
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) 2 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, joka on hallinto-oikeudessa 260 euroa. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua. Maksua ei myöskään peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.