Kuntakehityslautakunta, kokous 14.5.2025

§ 54 Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelma, työnumero 2010, luonnoksen nähtäville asettaminen

TUUDno-2024-546

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Rykmentinpuiston keskiosan suunnittelussa tavoitteena on tutkia ja selvittää Rykmentinpuiston osayleiskaavan ratkaisua alueilla, joilla ei ole lainvoimaista tai vireillä olevaa asemakaavaa. Alue rajautuu voimassa tai vireillä oleviin asemakaavoihin Puustellinmetsän ja Puistokylän, Kulloontien (mt 148), Tuusulan itäväylän sekä Sulan työpaikka-alueiden rajaamalla alueella. Selvitysalueen laajuus on noin 112 hehtaaria. Yleissuunnitelma ei ole kaava eikä sillä ole oikeusvaikutuksia, eikä yleissuunnitelman hyväksymisestä voi valittaa. Yleissuunnitelmavaiheen jälkeen laaditaan rakentamista ohjaavat asemakaavat. Selvitysalueen maat ovat suurelta osin kunnan omistuksessa.

Yleissuunnitelman laatiminen on valtuuston 13.11.2023 hyväksymässä kaavoitussuunnitelmassa 2024 - 2027 kärkihankkeena. 

Osayleiskaava

Alueella on voimassa Rykmentinpuiston osayleiskaava.Osayleiskaavassa suunnittelualueelle on merkitty kukkulakylät Sammalkallio ja Onkakallio tehokkaana asuntoalueena (A-1). Onkakalliolle on osoitettu julkisten palvelujen ja hallinnon alue (PY-2). Sammalkallion ja Onkakallion kautta on merkitty joukkoliikennekäytävä. Korpivuori ja Rykmentinvuori on osoitettu tiiviinä asuntoalueena (A-2). Kaikille kukkulakylille on merkitty myös lähipalvelujen keskittymät (C). Rykmentinvuoresta osa on ratkaistu lainvoimaisessa Rykmentinpuiston yritysalueen asemakaavassa osoittamalla Sikokallion lakialueet ympäristöineen virkistysalueeksi.

Rykmentinpuiston osayleiskaavassa Tuusulan itäväylän varteen on soitettu työpaikka-aluetta (TP) sekä tiivistä asuntoaluetta (A-2) Mäyräkorvenkaaren alueelle. Kukkulakylien väliset alueet on osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL) ja retkeily- ja ulkoilualueeksi (VR). Lisäksi suunnittelualueelle on merkitty vesialtaita (wa), palstaviljelyalue (rp), luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä alue (luo), metsälain mukainen luontotyyppi (luo-1) sekä ulkoilureittiyhteyksiä ja lentomeluvyöhyke 3 (Lden 50-55 dBA). Rykmentinvuoren ja Korpivuoren läpi on osoitettu viheralueyhteyden tarpeet. Osayleiskaavassa alueelle on arvioitu asumisen kerrosalaa noin 200 000 – 253 000 k-m2, joka vastaa noin 3800 – 4 800 asukasta. 

Yleissuunnitelmatyön tavoite

Rykmentinpuiston asemakaavatöiden edetessä on tullut tarve tutkia asemakaavoittamaton alue uudelleen muun muassa metsien virkistysarvojen turvaamiseksi. Rykmentinpuiston keskiosan suunnittelussa tavoitteena on tutkia Rykmentinpuiston osayleiskaavan ratkaisua alueilla, joilla ei ole lainvoimaista tai vireillä olevaa asemakaavaa mm. seuraavien teemojen osalta:

  • keskeisten metsäalueiden laajuus
  • viher- ja virkistysverkko sekä luontoarvot
  • asuin- ja työpaikkarakentaminen
  • katuverkon ja kunnallistekniikan yhteystarpeet.

Valmisteluvaiheen tavoitekuva on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelman sivulla 9. Valmisteluvaiheen tavoitteessa Onkakallio ja olevat ulkoilureitit / latupohja säilytetään. Asuinrakentamista osoitetaan Sammalkallion ja Korpivuoren ympäristöön. Tuusulan Itäväylän varrelle osoitetaan työpaikka-aluetta. Pyöräilyn laatukäytävä on osoitettu Puustellinmetsästä Kulloontielle ja kohti Keravaa sekä Puustellinmetsästä kohti Rykmentinpuiston työpaikka-alueelle asemakaavassa merkittyä ja suunniteltua pyöräilyn laatukäytävää. Katuyhteystarpeita on osoitettu Puustellinmetsästä Rykmentinportinkadulle ja Rykmentinportinkadulta Kulloontielle.  Viheryhteystarpeet on merkitty kohti Sikokalliota sekä Sammalojan suuntaisesti.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetty kuva on valmisteluvaiheen tavoite, ei lopullinen suunnitelma eikä yleissuunnitelmaluonnos. Kartta tarkentuu lopulliseen yleissuunnitelmaan ja voi muuttua olennaisesti. Yleissuunnitelmatyöluonnoksen on arvioitu etenevän päätöskäsittelyyn keväällä 2025. Tämän jälkeen laaditaan yleissuunnitelmaehdotus ja lopullisen yleissuunnitelman hyväksyy kunnanhallitus. Työn aikana järjestetään asukastilaisuuksia ja osallistetaan kuntalaisia. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä laaditun Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelman 
  • asettaa Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville mielipiteiden esittämistä varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Annukka Luoderanta, hyvinvointikoordinaattori, annukka.luoderanta@tuusula.fi

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on päättänyt kokouksessaan 8.5.2024 § 49 hyväksyä laaditun Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta antaa mielipiteensä Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelman (nro 2010) osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan mielestä on erittäin tärkeää, että Rykmentinpuiston keskiosan suunnittelualueella olevat ulkoilureitit ja latupohjat säilytetään, ja uutta ulkoilureitistöä kehitetään kaikille avoimena, saavutettavana ja esteettömänä. 

Lautakunnan näkemys on, että rakennettujen virkistysalueiden lisäksi kuntalaisilla tulee säilyä mahdollisuus myös vapaaseen, omaehtoiseen luonnossa liikkumiseen Rykmentinpuiston keskiosan alueella. Luonto- ja metsäympäristössä oleskelulla on useissa tutkimuksissa todetusti suuri, moninainen merkitys ihmisen fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa, että luonnontilaisen ympäristön, virkistysalueiden ja suunnitellun asumisen välille on löydettävä luontoa säästävä tasapaino. Lautakunnan mielestä metsien rakentamista suunniteltaessa tulee ajatella ihmisten hyvinvointia ja terveyttä laajemmin, ja pitkälle tulevaisuuteen. 

Rykmentinpuiston keskiosan monipuolisella metsävyöhykkeellä on suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Metsäiset kalliot toimivat lisäksi puskurina läheisen Kulloontien ja teollisuusalueen aiheuttamille meluhaitoille, mikä on tärkeää lähialueilla asuvien hyvinvoinnin kannalta. Rykmentinpuiston keskiosan suunnitelmassa asumisen alueiksi on merkitty Sammalkallio sekä Korpivuoren ympäristö. Kalliolle rakentaminen edellyttää massiivisia räjäytyksiä. Seurauksena hävitetään elintärkeitä hiilinieluja, menetetään lukemattomia eliölajeja ja heikennetään merkittävästi luonnon monimuotoisuutta. 

Kunnan on keskeistä kiinnittää huomiota oikea-aikaisen ja osallistavan viestinnän vahvistamiseen kaavoituksen asioissa. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää 

  • antaa asiaselostuksen mukaisen mielipiteen. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana esittelijä muutti ehdotustaan siten, että mielipiteeseen lisättiin lause: "Kunnan on keskeistä kiinnittää huomiota oikea-aikaisen ja osallistavan viestinnän vahvistamiseen kaavoituksen asioissa." Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta hyväksyi lisäyksen yksimielisesti. 

Muutokset on huomioitu pöytäkirjassa. 

Valmistelija

  • Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Perustelut

Yleissuunitelman tavoitteet ja lähtökohdat 

Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelmatyön tavoitteena on tutkia Rykmentinpuiston osayleiskaavan ratkaisua alueilla, joilla ei ole lainvoimaista tai vireillä olevaa asemakaavaa. Alue rajautuu voimassa tai vireillä oleviin asemakaavoihin Puustellinmetsän ja Puistokylän, Kulloontien (mt148), Tuusulan itäväylän sekä Sulan työpaikka-alueiden rajaamalla alueella. Selvitysalueen pinta-ala on noin 112 hehtaaria. Selvitysalueen maat ovat suurelta osin kunnan omistuksessa. Myös yksityisessä omistuksessa olevia maita kuuluu suunnittelualueeseen ennen kaikkea Mäyräkorven ja Korpikylän alueilla.

Yleissuunnitelmassa osoitetaan viher- ja virkistysverkko, alueet asuin- ja työpaikkarakentamiselle sekä keskeiset katuverkon ja kunnallistekniikan yhteystarpeet sekä huomioidaan alueen luontoarvot. Yleissuunnitelmassa yhdeksi suunnittelun lähtökohdaksi on otettu riittävän laajan yhtenäisen metsäalueen säästäminen ja olevien ulkoilualueiden ja -reittien turvaaminen. Lisäksi arvokkaat luontokohteet huomioidaan ja niiden säilyminen turvataan suurimmalta osin.

Yleissuunnitelma ei ole kaava eikä sillä ole oikeusvaikutuksia, eikä yleissuunnitelman hyväksymisestä voi valittaa. Yleissuunnitelma on nimensä mukaisesti luonteeltaan yleispiirteinen ja selvityksenomainen. Yleissuunnitelmaa ei tule lukea yksityiskohdiltaan valmiina. Yleissuunnitelmavaiheen jälkeen laaditaan rakentamista ohjaavat asemakaavat.

Aikaisemmat suunnitteluvaiheet

Kuntakehityslautakunta käsitteli Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) kokouksessaan 8.5.2024 § 49 ja päätti asettaa sen nähtäville. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 30.5.-5.8.2024 välisenä aikana Hyrylän Tuusinfossa ja Tuusulan kunnan verkkosivulla. Samaan aikaan oli avoinna myös karttakysely. Asukastilaisuus pidettiin 6.6.2024 Rykmentinpuiston ruokalassa. Asukastilaisuudessa käsiteltiin myös Puistokylän asemakaavaehdotusta, Vihersiniverkostosuunnitelman (VISSI) OAS:aa sekä Tuusulanjokilaakson virkistyskäytön yleissuunnitelman pohjoisosan OAS:aa.

Kirjallisia mielipiteitä saapui 42, joista muutamissa oli useampi allekirjoittaja. Viranomaisten kannanottoja saatiin 7, joista kolmessa ei ollut lausuttavaa. 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätetyissä mielipiteissä korostui toive säästää metsät rakentamiselta. Mielipiteet on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että yleissuunnitelma-alueen keskiosat säilytetään luonnontilaisena metsänä, virkistysalueena. Rakentamisen ulkopuolelle jäävä osuus on noin 73 hehtaaria 112 hehtaarin suuruisesta suunnittelualueesta, eli noin 65 %.  Alueen keskiosassa Urheilukeskuksesta Sikokallioon kulkeva ulkoilureitti säilytetään ja metsiin on mahdollista toteuttaa polkuverkostoa. Eteläisempää olevaa polkua tulee linjata uudelleen. 

Karttakyselyyn saatiin 79 vastausta. Tärkeimpinä virkistysreitteinä kyselyssä korostuivat olemassa oleva hiihtolatu, vanha ulkoilureitti yleissuunnitelma-alueen eteläosassa (Karhunkierros) sekä reitti Puustellinmetsän ja Sikokallion välillä Sammalkallion kautta. Tärkeimpinä virkistysalueina koettiin erityisesti Onkakallion ja Sammalkallion alueet sekä yhteys Korpikylän eteläpuolelta Sikokalliolle. Koko suunnittelualue ja myös Puistokylän alue oli kyselyssä merkitty laajasti pidetyksi virkistysalueeksi.

Uusia asumisen alueita oli kyselyssä tunnistettu erityisesti Korpikylän ympäristöön, suunnitelma-alueen kaakkoisnurkkaan ja Mäyräkorven alueelle sekä Kulomäentien varteen.

Kyselyssä nykyisellään epämieluisina alueina korostuivat Korpikylän alue, Mäyräkorven alue sekä Palkkitien teollisuusalueen viereinen osa. Epämieluisaksi nämä alueet oli nimetty mm. melun, epäsiisteyden, turvattomuuden ja virkistyspalveluiden puutteiden vuoksi.

Yleissuunnitelmaluonnos

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 112 hehtaaria. Lainvoimaiseen osayleiskaavaan verrattuna yleissuunnitelmaluonnoksessa lisätään virkistysalueita ja pienennetään rakennettavia korttelialueita. Yleissuunnitelman mukaan alueella säilyy virkistysalueita noin 73 hehtaaria (osayleiskaavassa 49 ha), asuinrakentamiselle on osoitettu noin 35 hehtaaria (osayleiskaavassa 56 ha) ja työpaikkatoiminnoille noin 4 hehtaaria (osayleiskaavassa 7 ha). Yleissuunnitelma-alueelle voitaisiin asemakaavoittaa noin 100 000 kerrosneliötä asuinrakentamiselle, jonne voisi sijoittua noin 2 800 asukasta. Rykmentinpuiston osayleiskaavassa alueelle on mioitettu noin 150 000 - 187 000 kerrosneliötä noin 2 800-3 500 asukkaalle. 

Puistokylän tulevan asuinalueen rakennetta laajennetaan itään tulevaan katu- ja kunnallistekniseen verkostoon tukeutuen. Alueelta ei ole löytynyt merkittäviä luontoarvoja. Aikaisemmin tunnistetut sammallöydöt ovat osoittautuneet tavanomaisiksi. Alueen eteläpuolella kulkeva ulkoilureitti on mahdollista säilyttää. Myös Puistokylästä kaakkoon osoitetaan asumisen laajenemisalue tukeutuen tulevaan katu- ja kunnallistekniseen verkostoon.

Sammalkallion laki säilytetään rakentamisen ulkopuolella tunnistettujen luonto- ja virkistysarvojen, maastonmuotojen sekä asukaspalautteen vuoksi. Uusia kortteleita osoitetaan Kulloontien varrelle estämään osaltaan liikennemelua sekä Sammalkallion lounaisrinteelle. Mäyräkorven keskiosan alue säilytetään pääosin asuinkäytössä asukaspalautteen mukaisesti. Olevaa pientaloasutusta on mahdollisuus täydennysrakentaa ja kehittää jatkossa asemakaavoituksella. 

Työpaikka-aluetta osoitetaan Kulloontien – Tuusulan itäväylän risteysalueelle voimassa olevan Rykmentinpuiston osayleiskaavan mukaisesti. Työpaikka-alue jatkaa Tuusulan itäväylän varrelle rakentuvaa Rykmentinpuiston työpaikka-alueen rakennetta. Mäyräkorven nykyinen asuinalue rajautuu tärkeiden teiden risteykseen. Liikennettä ohjataan Keravan suunnalta parannettavalle Tuusulan itäväylälle eikä risteysalue ei ole viihtyisä asuinrakentamiselle. Asemakaavalla voidaan myöhemmin tutkia tarkemmin yleissuunnitelmassa osoitettujen työpaikkakortteleiden sijoittamista alueen reunoille suojaamaan mm. Kulloontieltä ja Tuusulan itäväylältä tulevaa melua vastaan.

Korpivuoren lounaispuolelle osoitetaan uusi asuinalue. Aluetta voidaan myös jatkosuunnittelussa miettiä työpaikoille. Oleva asumisen keskittymä Korpikylässä odottaa kokonaisratkaisun löytymistä ja osoitetaan yleisssuunnitelmaluonnoksessa selvitysalueena (SE). Alue sijaitsee viherrakenteen keskellä ja on haasteellinen yhdistää katuverkkoon. Jos alueelle osoitettaisiin uusi katuyhteys, ei sen varrelle saataisi tehokkaasti tontteja virkistys- ja luontoarvojen vuoksi.

Puistokylästä jatketaan katua itään yleissuunnitelmassa osoitetulle asumisen alueelle. Yhteys Huoltotieltä ja Palkkitietä toimivat Korpikylän lounaispuoleiselle asuinalueelle. Rykmentin puistotien kautta hoidetaan tieyhteys Sammalkallion lounaispuoleiselle asuinalueelle sekä edelleen Rykmentinportinkadulle, joka yhtyy myös Kulloontielle. Kulloontien varren ja Mäyräkorven asuinalueelle kulku tapahtuu Rykmentinportinkadulta. Mäyräkorven asuinalueelle voidaan tarkemmassa suunnittelussa osoittaa oma tonttikatu. Työpaikkakortteleille kulku ohjataan Mäyräkorven asuinalueen eteläpuolelta. Mahdollisten tulevien joukkoliikennekäytävien ja liikennöitävien linjojen sijainti ratkeaa tulevissa, tarkemmissa suunnitteluvaiheissa.

Olemassa oleva ulkoilureitti Puistokylän kaakkoispuolelta Sikokalliolle säilytetään. Eteläisempää polkuverkkoa linjataan uudelleen. Pyöräliikenteelle suunniteltu baana ohjataan kohti Puustellinmetsää. Virkistyskäytössä säilyville metsäalueille mahdollistetaan uutta ja säilyvää polkuverkostoa.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • antaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • asettaa Rykmentinpuiston keskiosan yleissuunniteman, työnumero 2010, Rykmentinpuisto, luonnoksen nähtäville 30 päivän ajaksi mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

ELY, kaavoitus, yhdyskuntatekniikka, maankäyttö