Perustelut
Kuntakehityslautakunta käsitteli asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville asettamista kokouksessaan 23.10.2024 §98 ja päätti palauttaa kaavaehdotuksen valmisteluun.
Kokouksessa käsiteltiin ehdotuksessa tontille 7 merkittyä ajorasitetta. Asia palautettiin valmisteluun, jotta voitaisiin tutkia muut mahdolliset ratkaisut järjestää ajoyhteys tontille 6.
Lautakuntakäsittelyn jälkeen tutkittiin neljää eri vaihtoehtoa tontin 6 ajoyhteyden järjestämiseen. Vaihtoehtoja vertailtiin toisiinsa mm. liikenneturvallisuuden, Keskustien sujuvuuden, saavutettavuuden, kevyen liikenteen olosuhteiden, pysäköinnin toimivuuden, kustannusten, sopimustilanteen, maankäytöllisen toimivuuden ja kaupunkikuvan näkökulmasta.
Tutkitut vaihtoehdot olivat:
VE1: Kaavaehdotuksen (KKL 23.10.2024 §98) mukainen ratkaisu
VE2: Poikkeamispäätöksen mukainen ratkaisu, jossa tontille 6 olisi mahdollisuus rakentaa oma liittymä Keskustieltä.
VE3: Ajo tontille 6 tapahtuisi ainoastaan Puistokujan kautta.
VE4: Keskustien liittymän siirto tonttien 6 ja 7 väliselle rajalle.
Vaihtoehtovertailun pohjalta käydyissä neuvotteluissa maanomistajan ja Tuusulan seurakunnan kanssa päädyttiin vaihtoehdon VE1 mukaiseen ratkaisuun. Aiempaa kaavaehdotusta muokattiin siten, että rasitteen kaavamääräykseen lisättiin tarkentava määräys: ”Oikeus käyttää ajoneuvoliittymää”.
Asemakaavan muutosehdotuksen kuvaus
Asemakaavan muutos koskee Jokelan ydinkeskustassa Keskustien varrella sijaitsevaa liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta. Kaavaratkaisu mahdollistaa voimassa olevan asemakaavan mukaisen käytön lisäksi kirkollisten toimintojen sijoittumisen korttelialueelle. Kaavaratkaisu edistää kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista tukemalla Jokelan keskustan elinvoimaisuutta ja monipuolistamalla alueen palvelutarjontaa.
Alueelle ei osoiteta uutta rakennusoikeutta ja kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle kustannuksia. Asemakaavan muutos ei vaikuta alueen arvoon.
Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että Jokelan Kotikirkon on mahdollista toimia pysyvästi keskustakorttelissa. Pysyvät tilat mahdollistavat Kotikirkon toiminnan kehittämisen alueella ja tekevät kirkon toiminnasta helpommin saavutettavaa. Erityisesti keskeinen sijainti mahdollistaa kirkolle saapumisen kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla.
Tuusulan kunta omistaa Jokelantien viereen rajautuvan Resiinapolun alueen. Muilta osin kaava-alue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty maanomistajan hakemuksesta ja Tuusulan seurakunnan aloitteesta ja kaavaratkaisun sisällöstä on neuvoteltu hakijan kanssa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 2.11.-11.12.2023 ja asukastilaisuus pidettiin osana Jokelan kuntalaisiltaa 30.11.2023 Jokelan koulukeskuksella.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta vastaanotettiin 9 lausuntoa, 7 mielipidettä ja yksi nähtävilläoloajan ulkopuolella saapunut kirje. Mielipiteet ja lausunnot sekä niihin laaditut vastineet on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 5.
Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kohdistuivat pysäköintipaikkojen määrään, leikkipaikalle kulkemisen turvallisuuteen, E-Osuusliikkeen rakennuksen suojeluarvoihin, kirkossa järjestettävien tilaisuuksien yksityisen luonteen huomioimiseen, osallistamiseen ja esteettömyyteen.
Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kohdistuivat pysäköintipaikkojen riittävyyteen, maanalaiseen pysäköintiin, asematunnelin jatkamiseen Jokelantien ali, kirkossa järjestettävien tilaisuuksien yksityisen luonteen huomioimiseen, kirkonkellojen mahdolliseen meluhaittaan, kirkon sijaintiin ja Jokelan kirkon purkuun.
Ehdotus
Esittelijä
-
Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi
Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää
- antaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
- asettaa Jokelan kotikirkko, kaavanumero 3667 asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.
Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
Päätös
Kuntakehityslautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää
- antaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
- asettaa Jokelan kotikirkko, kaavanumero 3667 asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.
Lisäksi kuntakehityslautakunta päätti
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.