Kunnanhallitus, kokous 6.3.2023

§ 97 Hallintojohtajan viran täyttäminen

TUUDno-2022-2501

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan hallintojohtaja Niina Toikka on tehnyt 1.12.2022 irtisanoutumisilmoituksen ja pyytää eroa virastaan 1.1.2023 lukien. 

Tuusulan kunnan hallintosäännön 6 luvun 36 §:n (toimivalta henkilöstöasioissa) nojalla kunnanhallitus päättää hallintojohtajan viran haettavaksi julistamisesta ja valitsee palvelualuepäällikkönä toimivan hallintojohtajan. Tuusulan kunnan hallintosäännön 3 luvun § 18 mukaisesti palvelualuepäällikkönä hallintojohtaja vastaa palvelualueen toiminnasta ja taloudesta sekä johtaa ja kehittää toimintaa toimialuejohtajan alaisuudessa. 

Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12§:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Hakijalle eduksi luetaan kokemus julkisen hallinnon johtamistehtävistä. 

Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakija voi esittää palkkatoivomuksensa.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla. Hakuajaksi esitetään 21.12.2023-16.1.2023. 

Työpaikkailmoituksen laatimisesta ja tarkemmasta rekrytointitavasta päättää kansliapäällikkö yhdessä henkilöstöjohtajan ja talousjohtajan kanssa. Pormestari, apulaispormestarit ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja osallistuisivat kärkijoukon haastatteluihin. Valinnasta päättää kunnanhallitus.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Niina Toikalle eron hallintojohtajan virasta 1.1.2023 alkaen
  • julistaa hallintojohtajan viran haettavaksi
  • viran kelpoisuusehdoksi määritetään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus julkisen hallinnon johtamistehtävistä
  • julkaista viran haettavaksi kunnan verkkopalveluissa sekä sen lisäksi työvoimahallinnon verkkopalvelussa ja muissa erikseen valittavissa kanavissa
  • valtuuttaa kansliapäällikön päättämään tarkemmin viranhakuprosessista
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Hallintojohtaja Niina Toikka poistui esteellisenä kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Perustelut

Hallintojohtaja Niina Toikka irtisanoutui hallintojohtajan virasta siten, että hänen virkasuhteensa päättyi 31.12.2022. Tuusulan kunnanhallitus myönsi Niina Toikalle eron ja julisti hallintojohtajan viran haettavaksi kokouksessaan 19.12.2022.

Tuusulan kunnan hallintosäännön 3 luvun § 18 mukaisesti palvelualuepäällikkö vastaa toimialueensa toiminnasta ja taloudesta sekä johtaa ja kehittää toimintaa toimialuejohtajan alaisuudessa. 

Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12§:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus julkisen hallinnon johtamistehtävistä. 

Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehto- ja työehtosopimuksen mukaan. Viran tehtäväkohtainen palkka on 7 506,29 eur/kk. 

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Viran hakuaika oli 22.12.2022 - 16.1.2.2023. Ilmoitus julkaistiin verkkosivuilla www.tuusula.fi/tyopaikat, www.te-palvelut.fi, www.rekrytointi.com ja kuntarekry.fi. Lisäksi haussa käytettiin Kuntarekryn ja Jobly-palvelun kohdennettua kampanjaa ja LinkendInin työpaikkailmoitusta. Rekrytoinnissa hyödynnettiin myös suorahakumenettelyä. Suorahakumenettelyssä kuntaa avusti Mercuri Urval Oy ja henkilöarvioinneissa Eezy Personnel Oy. 

Hakuajan päättymisen jälkeen ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin videohaastattelu. Videohaastattelukutsu lähetettiin 12 hakijalle, johon vastausaikaa oli 23.1.2023 asti. Henkilökohtaiset haastattelut toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäiselle haastattelukierrokselle, joka toteutettiin viikolla 5, kutsuttiin 6 hakijaa. Haastattelijoina toimivat kansliapäällikkö Virpi Sailas, talousjohtaja Markku Vehmas ja palvelussuhdepäällikkö Sirkku Johansson. Haastatteluryhmä valitsi yksimielisesti hakijoista Maija Haapalan, Marika Noson, Antti-Pekka Röntysen ja Jonna Hohtin lähetettäväksi henkilöarviointeihin. Yksi hakijoista vetäytyi tässä vaiheessa rekrytointiprosessista.   

Henkilöarvioinnit toteutettiin viikolla 7, jonka jälkeen järjestettiin toinen haastattelukierros 28.2. ja 1.3. Haastattelijoina toimivat valtuuston puheenjohtaja Arto Lindberg sekä varapuheenjohtaja Jari Anttalainen, pormestari Kalle Ikkelä sekä apulaispormestarit Tuija Reinikainen ja Jari Immonen, kansliapäällikkö Virpi Sailas, talousjohtaja Markku Vehmas, henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto ja palvelussuhdepäällikkö Sirkku Johansson.
Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti, että hallintojohtajan virkaan valitaan xx, joka on osaamisen, koulutuksen, työkokemuksen, haastattelujen sekä henkilöarviointien perusteella tehtävään sopivin. Haastattelujen ja henkilöarvioinnin perusteella xx voidaan pitää myös henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään hyvin soveltuvana. 

Virkavaali on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut terveydentilaansa koskevan todistuksen. Valinnassa noudetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. 
Yhteenveto hakijoista, hakemusasiakirjat, soveltuvuusarvioinnit ja ansiovertailu ovat käytettävissä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • valita hallintojohtajan toistaiseksi voimassa olevaa virkaan Antti-Pekka Röntysen
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7 506,29 euroa kuukaudessa
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan. 
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa
     

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtajan avattua asian käsittelyyn, Antti-Pekka Röntynen esittäytyi kunnanhallitukselle.

Palvelussuhdepäällikkö Sirkku Johansson ja talousjohtaja Markku Vehmas selostivat asiaa kokouksessa.

Tiedoksi

valittu, muut hakijat, henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.