Kunnanhallitus, kokous 6.3.2023

§ 98 Simpanen Mikko, irtisanoutuminen tilapalvelupäällikön virasta ja tilapalvelupäällikön viran aukijulistaminen

TUUDno-2023-527

Valmistelija

  • Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja, satu.kuivasto@tuusula.fi

Perustelut

Tilapalvelupäällikkö Mikko Simpanen on irtisanoutunut ja hänen virkasuhteensa päättyy 31.3.2023. Simpanen siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. 

Tuusulan kunnan hallintosäännön 6 luvun 36 §:n (toimivalta henkilöstöasioissa) nojalla kunnanhallitus päättää tilapalvelupäällikön viran haettavaksi julistamisesta ja valitsee palvelualuepäällikkönä toimivan tilapalvelupäällikön.Tuusulan kunnan hallintosäännön 3 luvun § 18 mukaisesti palvelualuepäällikkö vastaa palvelualueen toiminnasta ja taloudesta sekä johtavaa ja kehittää toimintaa toimialuejohtajan alaisuudessa. 

Viran kelpoisuusehdoksi ehdotetaan virkaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä vahvaa kokemusta esimiestoiminnasta, kiinteistöjohtamisesta ja rakennuttamisesta. Lisäksi edellytetään suomen kielen hyvää ja ruotsin kielen tyydyttävää taitoa. Virassa menestyminen edellyttää käytännössä hyviä yhteistyötaitoja, kokemusta palvelujen hankinnasta ja talouden johtamisesta, hankesuunnittelusta ja projektinjohdosta, sisäisten ja ulkoisten vuokrien määrittämisestä sekä kiinteistökannan kehittämistoiminnasta. Kokemus talonrakennushankkeiden eri urakointimuodoista on hakijalle eduksi.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kuntien teknisten sopimuksen (TS) mukaisesti. Hakija voi esittää palkkatoivomuksensa.
Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla.

Ilmoitus on tarkoitus julkaista kunnan verkkopalvelujen lisäksi, työvoimahallinnon verkkopalvelussa, LinkedIn-verkkopalvelussa ja muissa erikseen valittavissa kanavissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Mikko Simpaselle eron tilapalvelupäällikön virasta 1.4.2023 lukien
  • julistaa tilapalvelupäällikön viran haettavaksi
  • että kelpoisuusvaatimuksena tilapalvelupäällikön virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä vahva kokemus esimiestoiminnasta, kiinteistöjohtamisesta ja rakennuttamisesta. Lisäksi edellytetään suomen kielen hyvää ja ruotsin kielen tyydyttävää taitoa. Virassa menestyminen edellyttää hyviä yhteistyötaitoja, kokemusta palvelujen hankinnasta ja talouden johtamisesta, hankesuunnittelusta ja projektinjohdosta, sisäisten ja ulkoisten vuokrien määrittämisestä sekä kiinteistökannan kehittämistoiminnasta. Kokemus talonrakennushankkeiden eri urakointimuodoista on hakijalle eduksi
  • julkaista viran kunnan verkkopalvelujen lisäksi, työvoimahallinnon verkkopalvelussa, LinkedIn-verkkopalvelussa ja muissa erikseen valittavissa kanavissa
  • valtuuttaa kansliapäällikön päättämään tarkemmin rekrytointiprosessin sisällöstä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Simpanen Mikko, henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.