Kunnanhallitus, kokous 28.3.2022

§ 119 Ulkotekojääradan rakentaminen Tuusulaan, aloite

TUUDno-2022-190

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Henri Savolainen esitti  hänen ja usean muun valtuutetun seuraavan aloitteen:

"Talviliikuntapaikat ovat Tuusulassa kovassa käytössä, jos vain sopivia talvikelejä löytyy. Tuusulassa on lumisina pakkastalvina erinomaiset hiihto sekä luistelumahdollisuudet. Nykypäivän talvet ovat niin lyhyitä, että ihmiset pääsevät n.4–8 viikon ajan tai jos edes sitäkään luistelemaan luonnonjäillä, joita ovat koulun sekä Tuusulan järven jäät. Tämä on rajoittanut erityisesti lasten ja nuorten luistelumahdollisuuksia mikä heikentää luistelutaidon oppimista. Kuntana meidän pitäisi pystyä tarjoamaan Tuusulalaisille lähes koko talveksi luistelu mahdollisuus, kun on hiihdon kanssa lähes yhtä suosittu, ellei suosituin talviliikunta muoto. On huomattava, että useissa lähikunnissa esimerkiksi Sipoossa, Vantaalla ja Nurmijärvellä luistelumahdollisuuksia on parannettu ulkotekojään avulla. Ihmisten liikkumattomuudella on myös todistetusti merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle. On väärin meistä ajatella, että sitten kannattaa mennä sinne naapuri kuntiin tai kun meillä on 3 jäähallia. Yleisöluistelu ja vapaita mailavuoroja on ymmärrettävästi todella huonosti tarjolla meidän hienoissa jäähalleissamme, jotka ovat pääosin seuratoiminnan käytössä. Monella lapsella sekä nuorella ei ole kuljetus mahdollisuuksia kuin, että miten vanhemmat kerkeävät viemään. Jos meillä olisi tämmöinen hieno mahdollisuus tarjota niin lapset sekä nuoret pääsisivät lähes mihin kellon aikaan vain menemään luistelemaan ja pelaa kavereiden kanssa kiekkoa. Tällä hetkellä meidän vapaa-aikamme harrasteluistelu ja pelailu ovat pitkälti ulkojäiden varassa.

Jääkiekkokaukalon ja samankokoisen luistelualueen kustannukset ovat noin 0,5- 0,7milj euron luokkaa. Sijainti tulisi miettiä siten, että se olisi mahdollisimman helposti ihmisten saavutettavissa. 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Tuusulan investointiohjelmaan sisällytetään ulkotekojää ja jääkiekkokaukalo. Ulkotekojään suunnittelu tulee aloittaa mahdollisimman pian ja hankinta mahdollisesti 2023 tai viimeistään 2024."
 

Päätös

Aloite lähetettiin kunnnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vastaus aloitteeseen:

Vapaa-aikapalvelut on käynnistänyt tammikuussa 2022 tekojäähankkeesta kustannus- ja pohjaselvityksen (SportVenue) mahdollisia jatkotoimia varten. Selvitys valmistuu huhtikuun loppuun mennessä ja sen avulla voidaan pohtia sopivia soveltuvia sijainpaikkoja, hankkeen laajuutta sekä kustannuksia, toteutustapaa ja vaikutuksia sekä hankkeen mahdollista rakennuttamisen aikataulua. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa Henri Savolaisen esittämän hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 24.1.2022 § 6 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Henri Savolaisen esittämän hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 24.1.2022 § 6 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.