Perustelut
xxxxx on kuollut 9.2.2021 viimeisenä kotikuntanaan Tuusula.
Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle.
Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta voi hakea kiinteistöä.
Tavanomaisesti haettavalle omaisuudelle määritetään kulttuurinen ja sosiaalinen tarkoitus.
Nyt haettava omaisuus kohdistettaisiin Kulttuuria kaikille -rahastoon.
Rahaston täydennys antaa mahdollisuuden järjestää säännöllisesti Valoa, enemmän valoa -tapahtuma, jossa voidaan tuoda esille myös Monioon tulevaa valotaidetta.
Kulttuuria kaikille -rahasto antaa kulttuuripalveluille mahdollisuuden joustavasti toteuttaa tuotantoja, joihin määrärahat ja henkilöresurssit eivät muuten anna mahdollisuutta. Toimintamalli on osoittautunut hyväksi ja joustavaksi. Siksi rahaston kartuttaminen on perusteltua.