Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

§ 376 Veteraanitoimikunnan asettaminen toimikaudelle 8/2023-5/2025

TUUDno-2021-2006

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja

Perustelut

Veteraanitoimikunnan toiminta on Tuusulassa katsottu tarpeelliseksi viranomaisten sekä veteraanien, veteraanijärjestöjen ja sotainvalidien yhteistoiminnan kannalta.

Veteraanitoimikuntaan on kuulunut jäseninä ja heidän varajäseninään kaksi (2) kunnan edustajaa sekä yksi jäsen ja varajäsen kustakin seuraavasta järjestöstä:
 

  • Tuusulan Sotaveteraanit ry
  • Tuusulan Rintamaveteraanit ry
  • Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Järvenpään Seudun Jaosto
  • Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Keravan Seudun Jaosto
     

Kunnanhallitus on aiemmin valinnut kaksi jäsentä ja varajäsentä ja oikeuttanut järjestöt itse nimeämään omat jäsenensä ja varajäsenensä.

Kunnan edustajina edellisellä toimikaudella olivat Antti Simola (Matti Kulmala) ja Erkki Mäkilä (Kalervo Kärpänoja).

Veteraanijärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 1.8.2021–31.5.2023 ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:

  • Tuusulan Sotaveteraanit ry: Jorma Riissanen, varajäsen Leena Jäntti
  • Tuusulan Rintamaveteraanit ry: Tuula Lind, varajäsen Eija Seuna
  • Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Järvenpään Seudun Jaosto: Taisto Vanhapelto, varajäsen Seija Toivonen
     
  • Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Keravan Seudun Jaosto: Jaakko Torppa, varajäsen Sakari Simola
     

Lisäksi veteraanijärjestöt ovat esittäneet, että Tuusulan kunnan edustajiksi valittaisiin kaksi jäsentä sekä kaksi varajäsentä järjestöjen ehdottamista seuraavista henkilöistä:

Tuusulan Sotaveteraanit ry: Erkki Mäkilä, varajäsen Kalervo Kärpänoja

Tuusulan Rintamaveteraanit ry: Antti Simola, varajäsen Matti Kulmala

Muut järjestöt eivät ole nimenneet ehdokkaita kunnan edustajiksi.

Tasa-arvolain säännösten vaatimuksista on perusteltu syy poiketa jäseniä valittaessa, kun valitaan edustajiksi veteraaneja.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 8/2021–5/2023 seuraavasti:

 

Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Jaakko Torppa Sakari Simola
Jorma Riissanen Leena Jäntti
Tuula Lind Eija Seuna
Taisto Vanhapelto Seija Toivonen

 

  • nimetä Tuusulan kunnan edustajaksi kaksi (2) jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti:

 

Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Erkki Mäkilä Kalervo Kärpänoja
Antti Simola Matti Kulmala

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • asettaa veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 8/2021–5/2023 seuraavasti:

 

Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Jaakko Torppa Sakari Simola
Jorma Riissanen Leena Jäntti
Tuula Lind Eija Seuna
Taisto Vanhapelto Seija Toivonen

 

  • nimetä Tuusulan kunnan edustajaksi kaksi (2) jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti:

 

Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Erkki Mäkilä Kalervo Kärpänoja
Antti Simola

Matti Kulmala

 

  • valita veteraanitoimikunnan puheenjohtajaksi Antti Simolan.

Valmistelija

Niina Toikka, hallintojohtaja

Perustelut

Veteraanitoimikunnan puheenjohtaja Antti Simola on kuollut, joten hänen tilalleen on nimettävä veteraanitoimikuntaan uusi jäsen. Veteraanitoimikunnan varapuheenjohtaja Jaakko Torppa on muuttanut pois Tuusulasta, joten myös hänen paikalle on valittava uusi jäsen. Kunnanhallitus oli valinnut Antti Simolan veteraanitoimikunnan jäseneksi ja samalla toimikunnan puheenjohtajaksi. Jaakko Torppa on Sotainvalidien Keravan seudun jaoston edustajana toimikunnassa.

Veteraanitoimikunta päätti ehdottaa 4.11.2022 kokouksessaan kunnanhallitukselle, että se nimeäisi seuraavat henkilöt seuraaviin tehtäviin veteraanitoimikuntaan sen toimikauden loppuun vuoteen 2023 asti: 

  • Jari Anttalainen kunnan edustajaksi ja puheenjohtajaksi veteraanitoimikuntaan.
  • Jorma Riissanen kunnan edustajaksi ja varapuheenjohtajaksi sekä Tuusulan Sotaveteraanit ry:n edustajaksi veteraanitoimikuntaan
  • Jaakko Torpan tilalle veteraanitoimikunnan jäseneksi Sakari Simola Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Keravan Seudun Jaostosta sekä 
  • Sakari Simolan varajäseneksi Harri Majamäki Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Keravan Seudun Jaostosta.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä

  • Jari Anttalaisen kunnan edustajaksi ja puheenjohtajaksi veteraanitoimikuntaan
  • Jorma Riissasen kunnan edustajaksi ja varapuheenjohtajaksi sekä Tuusulan Sotaveteraanit ry:n edustajaksi veteraanitoimikuntaan
  • Jaakko Torpan tilalle veteraanitoimikunnan jäseneksi Sakari Simola Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Keravan Seudun Jaostosta sekä 
  • Sakari Simolan varajäseneksi Harri Majamäki Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Keravan Seudun Jaostosta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Veteraanitoimikunnan toiminta on Tuusulassa katsottu tarpeelliseksi viranomaisten sekä veteraanien, veteraanijärjestöjen ja sotainvalidien yhteistoiminnan kannalta.

Veteraanitoimikuntaan on kuulunut jäseninä ja heidän varajäseninään kaksi (2) kunnan edustajaa sekä yksi jäsen ja varajäsen kustakin seuraavasta järjestöstä:

  • Tuusulan Sotaveteraanit ry
  • Tuusulan Rintamaveteraanit ry
  • Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Järvenpään Seudun Jaosto
  • Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin Keravan Seudun Jaosto
     

Veteraanijärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 1.8.2023–31.5.2025 ja nimeäisi jäseniksi kunnan edustajat ja järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:

Jäsen Varajäsen
Jari Anttalainen toimikunnan puheenjohtaja Matti Kulmala
Jorma Riissanen varapuheenjohtaja, Tuusulan sotaveteraanit ry Leena Jäntti
Tuula Lind, Tuusulan Rintamaveteraanit Eija Seuna
Sakari Simola, Sotainvalidien Uudpiiri, Keravan jaosto Harri Majamäki
Taisto Vanhapelto, Sotainvalidien Uuspiiri, Järvenpään jaosto Seija Toivonen

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • nimetä veteraanitoimikunnan jäsenet toimikaudelle 8/2023 - 5/2025  ehdotuksen mukaisesti.

Päätös

 

Ehdotus hyväksyttiin.