Perustelut
Keski-Uudenmaan Vesi kuntayhtymä lähettää oheisena yhtymähallituksen 25.8.2023 käsittelemän luonnoksen kuntayhtymän vuosien 2024–2026 taloussuunnitelmaksi ja pyytää suunnitelmasta lausuntoa ennen yhtymävaltuustolle tehtävää ehdotusta 30.9.2023 mennessä.
Tulevan vuoden talousarvio on laadittu pääasiassa aiempien vuosien pohjalta. Toimintamenot ovat nousseet 5,2 % ja tulot 10,3 % vuoden 2023 talousarvioon nähden. Menojen kasvu selittyy pääasiassa sähköenergian kustannusten kasvulla. Varsinaisten toimintamenojen lisäksi bruttokustannuksia kasvattaa merkittävästi voimakkaasti kasvaneet korkokulut, mikä puolestaan johtuu korkotason voimakkaasta noususta.
Veden yksikköhintaan talousarviossa vuodelle 2024 esitetään +4 snt/m3 muutosta.
Investointien osalta päähuomio vuonna 2024 on automaatiojärjestelmän päivittämisessä sekä verkostojen saneerauksessa. Lisäksi varaudutaan, Kellokosken vesitornin osittaiseen saneeraukseen.
Normaalin tuotanto- ja ylläpitotoiminnan ohella ensi vuonna jatketaan lisävesihankkeita. Rusutjärven virtausmallinnus valmistuu vuoden 2023 syksyllä ja sen perusteella päätetään uusien imeytys- ja ottokaivojen rakentamisesta.
Lausunto
Veden yksikköhinnan kasvuesitys +4 snt/m3, muutaman vuoden tauon jälkeen, on hyväksyttävissä olemassa olevien realiteettien valossa. Ja samaa nostopainetta on myös jäsenlaitoksilla.
Investointien kohdistaminen automaatiojärjestelmän päivittämiseen sekä verkoston saneeraukseen on hyvin linjassa jäsenkuntien vesilaitosten kanssa. Samoin hyvänä pidetään lisävesihankkeiden selvitys- ja tutkimusprojektien jatkamista ja varautumista tulevaisuuden kasvulle.
Tuusulan kunta pitää hyvin tärkeänä, että kuntayhtymän investoinnit ovat tarkkaan harkittuja ja taksat mahdollisimman vakaat.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Vt. kansliapäällikkö Markku Vehmas selosti asiaa kokouksessa.