Perustelut
Asemakaava
Tuusulan kunta on laatinut Högberginhaaran jatke -nimisen asemakaavaehdotuksen (nro 3622). Asemakaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 5.12.2019 - 2.1.2020.
Maankäyttösopimus
Devoni Oy omistaa kiinteistön 858-411-5-216. Devoni Oy ja Jatke Oy ovat tehneet kiinteistöstä esisopimuksen. Devoni Oy:n ja Jatke Oy:n kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus ja esisopimus alueen luovutuksesta. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaavan muutosalueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n, kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti.
Sopimusalueella ei ole voimassaolevaa asemakaavaa. Asemakaavaehdotuksen mukaan maanomistajan maalle on osoitettu toimitilarakennusten korttelialuetta (KTY) 32.208 m², jolla on rakennusoikeutta yhteensä 17.500 k-m² ja lähivirkistysaluetta (VL) noin 1.229 m².
Edellä esitetyn perusteella alueen arvonnousu on 1.549.456 euroa, josta maapoliittisen ohjelman perusteella kunnalle tuleva sopimuskorvausosuus on 50 % eli 774.728 euroa. Maanomistaja maksaa sopimuskorvauksen rahana. Lisäksi maanomistaja luovuttaa sopimusalueella olevat lähivirkistysalueet korvauksetta kunnalle.
Koska kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukaisen maankäyttösopimuksen hyväksyminen, on päätösvalta kunnanhallituksella.
Liitteenä allekirjoitettu sopimus.